perjantai 27. syyskuuta 2013

Miniloma

Viime viikonloppuna käytiin miniloma kanarialla Saimaalla, jossa vanhemmillani on lomaosake. Töideni takia visiitti jäi vähän lyhyeksi, mutta ehti siinäkin ajassa ihan hyvin tutustua paikkaan.

Lauantai iltana oltiin perillä Imatran lähellä olevassa Rauhan kylpylässä. Kävin tyttöjen kanssa iltalenkin rannassa pienen toko tuokon kera. Sunnuntai olikin sitten kokonainen lomapäivä ja heti aamusta lähdin Subrén kanssa pyöräilemään. Tunnin lenkki heitettiin ihanassa maastossa.Lenkki meni hienosti, mitä meinasin olla kunnolla ojassa kun Sub bongasi ihanan rannan yht. äkkiä. Eipä siinä muuta kun remmi irti kädestä ja ennen kun ehdin sanoa mitään, mudi oli jo vedessä. Ajattelin veden olevan jo hieman liian kylmää uimiseen, mutta hyvinpä neiti vaikutti viihtyvän.

Secilia, katsokaa noita korvakiekuroita



Subrén lenkin jälkeen muu porukka pääsi vielä kävelylle rantaan ja sitten kun koiruudet jäivät tyytyväisinä nukkumaan lähdettiin me ihmiset ravintolaan syömään. Viime aikoina on reissun päällä tottunut olemaan pikaruokaloiden asiakas, joten oli kiva päästä astetta hienompaan ravintolaan herkuttelemaan. Iltapäivällä otin tyttöjen kanssa pienet tokotreenit, pääasiassa paikalla oloja ja seuraamista kun kerrankin oli hyvää häiriötä ympäristössä.

Sitten olikin minun vuoroni päästä uimaan, hyisen järven sijaan tallustin kylpylään. Alkuun rentoutumista saunamaailmassa, jossa oli mm. hyörysauna, suolasauna, hirsisauna jne. Sitten vaan uiskentelemaan ja porealtaisiin lekottelemaan. Ja pitihän sitä tietenkin vesiliukumäkiäkin laskea. Oikein hauskasti hujahti pari tuntia.

Illalla käytiin vielä hölköttelemässä reipas lenkki ja ei muuta kun nukkumaan. Maanantaista ehdin olla vain puolipäivää ennen kun kotiin lähtö oli edessä. Ei me sitten ehditty kun käydä lenkillä ja valokuvienkin otto jäi kun ulkona alkoi sataa. Vaikka minun lomani jäi vähän lyhyeksi Seci sai jäädä vielä pariksi päiväksi nautiskelemaan. Neiti tykkäsi varsinkin lasitetusta terassista, josta pystyi tarkkailla ympäristöä ja aurinkoisina päivinä siihen paistoi mukavan lämpimästi.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Pentuhaaveita

Tänään kolahti Subrén lonkkalausunto s.postiin tuloksella A/A. Tästä iloisena voin julkistaa, että Subrélle on suunnitteilla pentue ensi vuoden loppusyksylle. Tarkemmat tiedot löytyvät yläpalkin kohdasta pentuja.



perjantai 20. syyskuuta 2013

Lihashuoltoa

Koko kesä on tullut painettua menemään sellaisella vauhdilla, että lihashuollot ovat jääneet vähemmällä. Tästä syystä pääsinkin kunnolla jännittämään mitä kivaa löytyy kun neidit pääsivät käsittelyyn.

Seci pääsi vanhemman oikeudella ekana ja osasikin nautiskella kunnolla. Kaikkiaan Seci oli oikein hyvässä ja vetreässä kunnossa. Lihaksisto on hyvin tasapainossa ( jes!) eikä toispuoleisuuksia ollut. Takaselässä ja jaloissa pientä kiereyttä, mutta ei mitään sen suurempaa. Sitten ei muuta kun BOT päälle ja toinen hurja vuoroon.

Subré on viime aikoina kolhinut itseään urakalla, mikä antoi odotuksia jumeista. Neidillä oli alkuun vähän liikaa vauhtia ja rentoutumiseen menikin jonkin verran aikaa. Subrén rakenne on saanut paljon kehuja tasapainoisuudestaan ja reiluista kulmauksista viime aikoina ja selvästi huomasi nytkin sen hyödyn,kun agility ei ollut tuottanut oikeastaan minkäänlaista jumia. Sen sijaan kyljet olivat aika tukossa, osumaa on otettu urakalla.  Takapäässä on vahvat lihakset,varsinkin takajaloissa, mutta sitten taas etuosassa on hyvin vähän "tavaraa", etuosan kehitys on vielä keskeneräinen ja se vahvistuu iän kanssa, mutta pienet niihin kohdistuvat harjoitteet eivät ole pahitteeksi. Kylkien venyttelyjä pitäisi muistaa tehdä pari kertaa viikossa, ja Icun kanssa reihumiset, frisbee ja palloleikit ehdottomasti vain lämmitetyillä lihaksilla. Eipä muuta kun Subréllekin BOT päälle ja taas voidaan hetki olla tyytyväisiä.

Syvälihastreeni on tuottanut kivasti tulosta ja sitä jatketaan samaan malliin. Voin näin lukijoille paljastaa, että aikaisemmin meinasi aina jäädä syvälihastreenit tekemättä, mutta nykyään minulla on nameja tietokone pöydällä ja tasapainotyyny vieressä. Sen vaan kun heittää maahan niin nopeasti ilmaantuu herkkusuu tasapainoilemaan tyynylle namien toivossa ja näin menee monta asiaa yhdellä kertaa.

maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksyn menoa

Subré on parantunut hammasleikkauksesta erinomaisesti, ihme kyllä tikit pysyivät suussa hienosti, vielä ne eivät ole kokonaan sulaneet pois, mutta haava on siisti ja kunnolla ummessa. Lonkkakuva laskukin tuli tänään, nyt odotellaan lausuntoa innolla.









Secin kanssa kävin pikavisiitin viikonloppuna Joensuussa. Perjantai iltana huristelin peräkärryn kanssa viemään siskolleni muuttokuorman ja lauantaina sitten JOA:n agilitykilpailuihin. Kyseessä oli alueen piirimestaruuskilpailut, mutta siitäkään huolimatta kilpailijamäärät olivat kivan pienet näin etelässä asuvan näkökulmasta. Viitanen oli pitänyt hauskaa ratoja laatiessa, eikä tuloksia tullut oikein missään luokassa millään 3lk radalla, ja me kuuluttiin tietenkin hyllyttäjien suureen joukkoon. Mutta siitäkin huolimatta Secin kanssa oli hurjan kiva juosta ja se tempaisi oikein vauhdikkaasti ylimääräisiä putkia vaan menemään. Ja vielä sitten samana iltana kotiin, hyvin viisaalta tuntui ajella reilu 700km reilua kahdeksaakymppiä vuorokauden aikana.

Näin syyssateiden aikaan koiruuksilla on tylsät sisäpäivät, joten koirammelehden muistuttamana päätin harjoitella pitkästä aikaa pallopaimennusta. Se on ollutkin meillä aika perinteinen syyslaji, noin aikaisempia vuosia pohtien. Subré aloitti, ensin vain pallon taakse juoksemista ja sitten seuraavalla kerralla liitin mukaan pallon liikuttelun. Siinä missä Seci tökkii sievästi palloa nenällään Subré rynnistää sitä päin koko kropan voimalla ja mahdollisimman vauhdikkaasti yllätys yllätys... No pääasia, että otuksilla on hauskaa ja energiaakin tulee vähän purettua.



lauantai 7. syyskuuta 2013

Kovaa, korkealta, auts nyt sattu...

Subrén elämän asenne on vähän kaikessa aina, että tee ensin ja ajattele vasta sitten, ja mitä teetkin tee se täysiä, äläkä missään nimessä valitse helpointa reittiä. Neiti rakastaa haasteita, eikä sillä ole liiemmin itsesuojeluvaistoa, joten eipä ollut kun ajankysymys, että sille tapahtuu jotain isompaa.

Viikko sitten kurkkasin neidin suuhun ja hups, yksi hammas lohjennus oikein kunnolla ja pari hammasta muuttaneet asentoaan, yksi näistä palautui vielä samana päivänä asentoonsa, mutta kaksi jäi hieman vinkkuraan purentaan vaikuttaen. Eipä muuta kun oman eläinlääkärin jälkeen varaamaan aikaa toiselle eläinlääkärille, jolla olisi välineet tehdä hampaille jotain. Niinpä heti maanantai iltapäivällä löysimme itsemme eläinsairaala SYKE:estä,  joka oli oikein mainio paikka ja erinomaisen mukava palvelu. Alkuun napsittiin röngenillä hammaskuvat, joista näkyi vammojen laajuus. Päädyttiin sitten, että lohjennuthammas jossa on ydinyhteys poistetaan ja ehjät hampaat saavat jäädä seurattaviksi.Samoilla rauhoituksilla meni sitten kivasti lonkkakuvauskin. Hyvät ja napakat lonkat sieltä löytyi ja nyt odotellaan mitä kennelliitto kuvista tuumailee.

Perjantaina olikin sitten leikkausaika. Leikkaus meni hyvin ilman suurempia ongelmia ja illalla neiti oli jälleen oma pirteä itsensä. Nyt sitten pitäisi ottaa hetki rauhallisesti ja syödä vain pehmeää ruokaa. Kennelliittoon lähti myös hammastodistukset lausuttaviksi. Tästä hyvästä tuli sitten Subrén rekkauspaperitkin täytettyä ja ne lähtevät maanantaina eteenpäin postin mukana. Kohta meidän "hullu ruotsalainen" ei ole enään laitoin maahanmuuttaja, vaan virallinen kansalainen ;)

Subrén kalenteri tyhjenikin urakalla hammasepisodin jälkeen. Pari näyttelyä sille oli syksylle suunnitteilla, juuri kun se olisi nätissä turkissa ja saanut massaakin, niin nyt odotellaan sitten hammastodistusta. Parit agit meni myös peruutukseen, tarkoituksena oli ensi viikonloppuna käydä muuttoapuna siskolleni Joensuussa ja samalla kisata molempien tyttöjen kanssa, mutta nyt Sub jääkin kotiin ja Seci pääsee yksin kisareissulle.