Sivut

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syksystä nautiskelua

 


 

 
 
Talvi tekee tuloaan, mutta toivottavasti saa vielä hetken nauttia luonnon väriloistosta ja auringon lämmöstä. Lehdet putoilevat puista nopeaa tahtia ja sitäkin nopeampaa tahti on malin pennun kasvu. Zeta on saanut nyt kaikki rokotukset kuntoon ja yhteyskin on alkanut yhteiselämään löytyä. Elämä malinoisin kanssa on ainakin vielä ollut yllättävän helppoa, otus on vaan niin tasapainoinen ja rauhallinen, ettei sen elämää oikein mikään järkytä. Se elää täysiä omistajalleen ja miellyttämishalu on hyvin suuri, palikka se on järjen puolesta ja nyt kun sen olen konkreettisesti tajunnut niin pentu oppii asioita hurjaa vauhtia ja mudiin verrattuna on jopa välillä ihan kiva kun koira tekee kerta toisensa jälkeen juuri täsmälleen kuten se on opetettu eikä edes yritä keksiä itse mitään parannusehdotuksia. Mutta kyllä malin kanssa elämä on samaan aikaan vahvistanut tunnetta, että nuo suuren sydämen ja sielun sisältävät mustaksi varjoksi kutsumani mudit ovat vaan se THE rotu. Niiden tapa elää täysillä, nauttia elämästä ja samaan aikaan olla niin uskollinen omalle ihmiselleen kuin itselleen tekee mudista ihan omanlaisensa ja kun katsoo omaa mudia silmiin voi samaan aikaan nähdä suuren palon elämään kuin lämpimän rakkauden. Malinois on koira, siinä missä mudi on ystävä kaikissa sen hyvissä ja huonoissa merkityksissään. Joskus olen kuullut hyvän kuvauksen mudista: " Mudi ei hyppäisi kaivoon jos käskisin, mutta se hyppäisi perässä jos menisin edeltä". Vaikka ei malinois varmaan tule olemaan viimeinen tähän talouteen, tähän laumaan sopii vallan passelisti yksi vähän yksinkertaisempi otus.



Wicsin juoksujen alkua odotellaan jo monella taholla varsin innokkaasti. Toiveet pentueelle ovat kovat, mutta eipä auta kuin odotella juoksujen alkua ja Unkarin matkaa. Karvaa Wics pudottaa jo reipasta tahtia, joten juoksujakaan ei varmaankaan tarvitse enää kauaa odotella.



Syksyn kisakausi on potkaistu käyntiin, vaikkakin agilityn suhteen elelläänkin vähän tyhjäkäyntiä ja odotellaan taas innon löytymistä ruveta tekemään töitä sen verran että viitsisi koiria kisoihin ilmoitella. Tokoa, rallytokoa ja pk lajeja on sen sijaan tehty innokkaammin jo siitäkin johtuen että koipeliini Zetaa ei liiemmin uskalla esteille laskea, vauhtia kun piisaa, mutta järkeä ei, taitaa olla tässä laumassa vallan tarttuva tauti.


Secin kanssa kävin 3.10. Kouvolassa agikisoissa, joista ei jäänyt oikein mitään mainittavaa...Kaksi ensimmäistä rataa rynni mihin sattuu ja kolmannella tuli sitten esteistä ohi kun toisella sanoin rumasti rynnimisestä.



Rallytokossa kävimme kisaamassa SM-kisoissa Ylöjärvellä 4.10. Subrén ja Kössin kanssa. Subrén kanssa mentiin hyvin melkein loppuun asti, joskin se oli kummallisessa unessa vähän koko radan ajan. Lopussa sitten kerättiin urakalla virhepisteitä yhdeltä kyltiltä jolla pudotin kaksi kertaa hihnan, Subré hyppi vasten ja laskin askeleet väärin. Oletin hihnan pudotuksesta tulleen hylky, mutta hupsista tulikin vain -10, joten 84/100 Sub lisäsi nimensä eteen RTK1. Kössi samaisissa mittelöissä 89/100 ja Suomen ensimmäinen RTK1 dogo argentino.



Seuraavana viikonloppuna sitten olikin Kouvolan rallytokokisat, johon lähti Seci voittajaluokkaan ja Sub & Kössi avoimeen. Secillä meni alkurata hyvin, mutta sitten oikealla puolella spiraalinseuraamisessa alkoi jätätys eikä paineistumiseltaan palautunut vaikka pääsikin sitten vasemmalle puolelle, joten eipä 63/100 tulosta saatu. Sitten olikin Kössin vuoro, joka möhli 3 ja 4 liikkeen ja paineistui siitä joten hiipparoi pari seuraavaa kylttiä perässä keräten sitten reippaasti miinusta. Subrén kohdalla oma asenne oli jo aivan liian huono kahden epäonnistuneen suorituksen jälkeen ja itse pilasin sitten sen suorituksen, koossa oli -6 kun päädyttiin keskeyttämään ja Sub kävi vielä sitten loikkaamassa hypynkin joten lopputulos hylky. Ei se paperilla näyttänyt niin pahalta kun tuntui, joten olisi vaan pitänyt tsempata loppuun asti ja tehdä kunnolla, sen olisi koirakin ansainnut...

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kuvia

Kävin pari viikkoa sitten Helsingissä pyörähtämässä ja katsomassa P-pentueen Flingan & Renin agilitailua. Subré pääsi toki samalla vähän fiilistelemään esteille.

Oonan ottamia kuvia:

















Ja vielä pari kuvaa tyttärestä, joka on perinyt saman hullun asenteen agilityyn, mikä emällään. Flinga: