Atzon muistolle

Kerto säe kertoo paljon.

Vähitellen sitä alkaa toipumasta, kaipuu ja ikävä ei katoa, mutta vähitellen ehkä alkaa ymmärtää ettei Atzo vain tule takaisin. Kyllä vieläkin vanhasta tottumuksesta etsii Atzon ruokakuppia, katsoo lenkillä taakseen ja katsoo mihinkäs pappa nyt on unohtunut, Atzo kun välillä jäi nuuskuttelemaan eikä huomaa että muu porukka meneekin jo kaukana,aamuisin herätessä sitä aina toivoo, että kaikki on ollutkin painajaista ja nyt sängystä noustessa pappa nukkuu omalla paikallaan, tänä aamuna jo hetken näin toivoinkin kun nopealla vilkaisulla Soica ja Jäbän muodostama keko Atzolta näytti, mutta ei... Koiria sisälle ottaessa odottaa aina hetken ennen oven sulkemista, kun tottui laskemaan viiteen ja nyt onkin vain neljä. Muistot ovat ihania ja niistä tulee puhuttua päivittäin huippu persoonasta jonka kohdalla kansallisteatteri menetti suuren näyttelijän. Atzo oli meidän rakas koira, eikä samanlaista varmaankaan tule koskaan enään vastaan niin hassu, komea ja terve. Muistan kuinka kasvattaja naureskeli Atzon ollessa pentu, että ensimmäisenä se oli aina ruokakupilla ja viimeisenä se sieltä lähti, pappa eli aina syödäkseen, eipä se lähtenyt taivaaseenkaan tyhjällä mahalla syöminen ei oikein onnistunut, mutta makkara ja banaani maistui hyvin ongelmista huolimatta viimeisinäkin hetkinä.

Lapinkoira piireissä on kohu käynyt, miksi Atzo joka oli niin hyvässä kunnossa viime kesänäkin näyttelyitä kierrellessä, ja nyt meni niin nopeasti, huhuthan liikkuvat, eihän kateelliset voi minkään itselleen kun eivät elävästä koirasta keksineet mitään vikaa, niin nyt voivat rauhassa mitään tietämättä keksiä hienoja teorioita. Kunnon eläinlääkärin diaknoosi oli aivoinfarti, jota itsekkin epäilimme.

Vaikka suru onkin koko ajan mukana, keskiviikkona menimme treeneihin, oli vain pakko päästä Secin kanssa treenaamaan kun huomenna on kakaran ekat sm kisat, olisikohan se vihdoinkin aikuinen kun noin isoihin kisoihin pääsee mukaan, vaikkakin vielä kilpailee vain joukkueessa. Treenit veti Allan, hieman oli taas ongelmia alussa, kun Seci olisi painellut vaan täysiä putkeen, eikä tullut kunnolla haltuun, keinu oli suht, hieno. Huomasin taas treenin puuteen ohjaajan seisoskeluna eikä ohjaus ollut hallitun tiukassa terässä. Kotiin tullessa ensimmäistä kertaa koskaan ei ollut Atzo vastassa odottamassa treeninameja, kyynel vierähti taas silmä kulmaan.
Torstain treeeneissä oli aiheena vauhdista haltuun otot, putkijarrutukset ja takaakierrot. Supereinta oli hienot puomit, ensimmäiseksi isäni laski Secin lämppälenkiltä tultueen 30m päästä puomille, Seci juoksi täysiä teki alkuun askel muutoksen ja otti siistin ylösmenon ( on sillä jäänyt joitain ylösmeno opetuksista päähän) askel muutoksen jälkeen Seci palasi pitkään laukkaan ja laukkasi loppuun asti stoppiin, vähän ylpeä omistaja. ilman vauhtia ei tullut ihan näin nopea suoritus ja osa lopusta tultiin ravilla, mutta erittäin reippaasti alas. Loppuun pari seuraamisesta kauempaa lähetykset ja taas tuli pari noita kokonaan laukattuja puomeja, meillä on siis toivoa.