Kotkan kisat

Sunnuntain suuntana oli Agi-Kotkien kisat.

Ensimmäisenä oli Risto Ojanperän hyppäri, jota kauhistelin maksien ajan toivoen ettei sama rata olisi medeillä. Mutta olihan se, ja tältä se näytti:

Numero 12 lipsahti väärään putken suuhun, eli sen pitäisi olla vasemmalla puolella.

Noin lyhyesti sanottuna, ei Secin tyylinen rata varsinkaan kun lauantaina sai tykitellä pitkiä suoria niin kovaa kun mudin koivista lähtee. Eipä siinä muuta kun asenne kohdilleen ja kyllähän me osattiin. 2 hieman valui, ohjaus oli myöhässä, koska Seci lähtee nykyään ennakoivasta valssista takaakiertoon jos ajoitus menee yhtään pieleen. 6 kierrätin ulkokautta, en tahtonut jarrata vauhtia ja koska halusin irroittaa Secin 8 ja tehdä sillä aikaa 9 eteen valssia en tarvinnut etumatkaa jonka olisin toista kautta saanut. Jotenkin sain Secin käännettyä oikein nätisti 10 ja neiti haki täydellisesti sisään kepiellä, vaikka itse olinkin ihan pihalla ja huonosti sijoittuneena. Hieman epävarmana Seci meni paria ensimmäistä keppiä ja sitten kun tajusin kehaista kuinka taitavasti se haki lähti kone käyntiin ja kunnon vauhtia lisää keppejä. Painaa näköjään viime aikaiset keppimokailut niin minun kun koirankin päässä, onneksi saatiin nyt noin hieno onnistuminen. Sitten loppusuoralle, jaloissa painoi edellispäivän juoksemiset ja keuhkoissa kipeys, ymmärrän hyvin tämän viikonlopun jälkeen sen että lääkäri keskiviikkona kielsi kaiken liikunnan siihen asti, että olen kunnolla terve. Seci kuitenkin osasi ja me mentiin nollalla maaliin. Mahtava tunne me selvittiin! Osallistujia oli 19, tuloksia tuli radalta 5, nollia 3. Meidän etenemä oli 4,34 aika -5,27, kaikista säkäluokista nopein suomalainen, mutta eikös tänne ollut eksynyt venäläinen joka voitti suomalaiset niin medi kun maksiluokankin lähdöissä. Ja niin me menetettiin taas sert ja voittonolla parilla sadasosalla, olisi ehkä pitänyt tehdä tiukempi 2, vetää 6 toista kautta ja ja ja, hyvä taas jossitella jälkikäteen. No me treenataan ja kohta meitä ei voita naapurimaankaan huiput.

Seuraavana olikin saman tuomarin agilityrata, suht helppo ja reilusti sujuvampi profiililtaan. Lähdin varmistelemaan ja hidastelemaan. Seci sai tarpeekseen hidastelusta puolenvälin jälkeen ja pakka hajosi, josta hylky. Tästä opimme ettei näin saa tulosta, pitää vaan mennä täysiä.

Sitten alkoikin taas nenäverenvuoto, ilkeä kiusa joka on ollut minulle joka päiväistä nyt kipeänä. Eipä se ehtinyt mennä ohi rataantutustumiseen, hellitti hetkeksi ennen rataa, mutta radalla taas alkoi. Häiritsi paljon keskittymistä, Seci yritti parhaansa, mutta hylky.

Subré oli mukana humputtelemassa, samalla tuli vertailtua sitä pariinkin isoon mediin, jotka olivat meidän isoa isompia, joten kaipa meidänkin jalkaeläin medi on. Pitäsi taas joku päivä vähän mittailla sitä kunnon mitalla, seinämittauksella se on aivan rajalla.