Ensimmäisessä osassa päästiinkin jo pennun tapaamiseen asti. Hetki menikin siinä pentuja leikittäessä ja emojen varastellessa leluja itselleen. Sittemmin pikku riiviöt väsähtivät ja me istahdettiin ensin käymään papereita läpi ja sitten herkuteltiin jälkiruualle, jossa oli kakkua, suklaata ja kerman tapaista pistetty sekaisin samaan astiaan. Aika humahtikin sitten vauhdilla mudeista ja mudi ihmisistä niin unkarissa kun suomessakin keskustellen netistä kuvia ja videoita selaamalla. Tuli kyllä kartoitettua tietoa reilusti lisää mudeista ja linjoista, varsinkin niistä joita ei kannata sekaantua.
Sitten kello olikin jo niin reilusti, että piti lähteä kohti hotellia. Yövyin mukavassa Bed-
Breakfast Hotel Budapestissa, paikka oli oikein siisti ja viihtyisä, myös aamupala oli hyvä sekä palvelu erinomaista, hintakaan ei ollut päätä huimaava, joten voin kyseistä paikkaa lämpimästi suositella Unkariin matkaaville. Hotelli ottaa myös vastaan koira asiakkaita ja lähellä on mukavat lenkkimaastot. Illalla olikin jo pimeää, mutta uskallauduin kuitenkin ennen matkaa kerrotuista kauhutarinoista huolimatta lähteä hiippailemaan pimeille kaduille etsimään kauppaa. Löysin kaupan nopeasti ja iltapalan kera löysin vielä takaisin hotellillekin, joten ihan onnistunut reissu.
Seuraavana aamuna lähdettiinkin jo heti aamusta ajamaan kohti Unkarin toista laitaa. Onneksi sääennusteet olivat meidän puolella eikä taivaalta satanut pelättyä jää sadetta, joten 3 tunnin matka meni joutuisasti mudeista höpöttäen. Perillä suuntaisimme ensimmäiseksi katsomaan valkoista Nyírségfia Fügea Harmillisesti sen omistajat eivät olleet kotona, joten sen kahden saksanpaimenkoira kaverin vuoksi tyydyimme ihailemaan sitä vain aidan takaa. Füge oli pienikokoinen ja vahva luustoinen, hyvin tiivis uros. Etuosa oli vahva ja hyvin kulmautunut, takaosa hieman kevyemmin kulmautunut ja lyhyt lanneosa noin päällepäin katsottuna. Kiva olisi ollut päästä lähemmin kokeilemaan luustoa läpi tarkemmin olisi sitten nähnyt karvan allekin. Pigmentti Fügella oli erinomainen musta ja tasainen, pientä vaalentumaa (talvinenä) oli havaittamissa. Turkki oli paras mitä olen ikinä valkoisella mudilla nähnyt, vahva korkkiruuvikihara ja kauttaaltaan tasaisen pitkä. Edellispäivänä olin jo nähnyt Fügen jälkeläisen sekä kuvia myös muista jälkeläisistä. Ajatuksena jäi hautumaan, että joskus tahtoisin tuoda koiran, jonka takana tämä koira tulisi 3-4 polvessa, jos vahvuus ja tietyt ominaisuudet on saatu hyvin säilytettyä eikä sukusiitosta ole nostettu vaan tietyt taustalla olevat koirat jäävät riittävän kauas.
Tästä ajeltiinkin etsimään mukava ruokapaikka, jossa annoskoot olivat aivan huimat. Ahdettuamme mahat täyteen lähdetiin tapaamaan. Nyírségfia Rudi "Bukia"joka on Madon emän Sütin isä. Buki oli aivan ihanan iloinen ja leikkisä koira. Heti tultiin syliin asti tervehtimään ja seuraavaksi haettiinkin jalkapallo, jos vaikka joku innostuisi leikkimään. Pallon potkaisu sai koiran heräämään ja pallo otettiinkin kiinni kunnon tapporavistuksien kera ja leikkiä koira olisi selvästi voinut jatkaa koko päivän. Suurta intoa ja viettiäkin parempaa oli nähdä, kuinka hyvin koira piti itsensä kasassa kiihdyttävästä leikistä huolimatta. Missään vaiheessa se ei kuumunut yli ja kun pudotti pallon takaisin jalkoihin patoi rauhassa odottaen, että joku potkaisisi, mitään ylimääräistä ei ollut mukana ja koira keskittyi hyvin siihen mitä teki. Ja kun leikki loppui niin koira oli ok, ja pystyi hyvin rauhoittumaan.
Buki oli myöskin pieni kokoinen Fügea selvästi pidempi runkoisempi uros. Kulmaukset Bukilla oli riittävät, mutta rakenne ei ollut täysin tasapainossa. Etuosa oli hyvin tiivis, kuin taas lanneosa pitkä, sivuprofiilia häiritsi myös hieman lyhyt kaula. Ruskean värin kantajalle tyyppillisesti Bukilla oli vaaleat silmät. Kokonaisuutena Buki oli kuitenkin hyvä koira ja olen oikein tyytyväinen, että se löytyy Madon sukutaulusta, myös sen perusteella mitä näin sen jälkeläisiä.
Tästä suunnistettiinkin navigaattorin kanssa väitellen kohti ruskeaa ihanuutta Sütin emää Ugria. Reilusti veteraani ikäinen suklaapala vei kyllä sydämeni täysin, Ugrin katseessa oli vaan sitä jotain lumoavaa. Se oli hyvin pieni kokoinen, selvästi Seciä pienempi. Ugri oli erinomaisesti kulmautunut, voimakkaan kuvan antava, muttei kuitenkaan kovinkaan voimakasta luustoa omaava narttu. Turkki oli ehdottomasti silmiin pistävin ja ihanin asia koirassa, syvän ruskea pitkä ja kiharoin varustettuun turkkia oli ilo hypistellä, myös turkin laadultaan erinomainen. Noin yleisesti ottaen tapasin paljon loistava turkkisia mudeja, kaikilla oli pitkää ja selvästi kunnolla kihartuvat turkit, jossa oli hyvä kiilto ja turkin laatu.
 |
| Katse <3 |
Seuraavaksi suunnattiinkin tapamaan Sütin ruskeaa veljeä. Se oli hieman päivän aikaisempia (kaikki selkeitä medikokoisia) suurempi, mutta kuitenkin rotumääritelmään helposti mahtuva koira. Se oli vielä aika kevyt ja etuosa vaatii aikaa, mutta rakenteen peruspilarit olivat hyvin kunnossa ja tasapainossa. Runkoltaan se oli hieman pitkä ja ainakin vielä hyvin kevyt, mutta lihaksikas. Se oli perinnyt vahvasti Buki isänsä luonteen ja kun tennispallo otettiin esille oli riemu suurimmillaan.
Viimeiseksi matkattiikin sitten reissun pääkohteeseen Kennel Nyirsegfiaan tapaamaan Csaba Zsirosta. Hänellä oli kotonaan niin mudeja kuin pumejakin, enemmän keskityttiin tietenkin ensimmäisenä mainittuihin. Ensiksi kaivettiin sukutaulut esille ja sitten suunnattiin ulos katsomaan koiria. Hänellä oli kotonaan 6 mudia, joista yksi oli Viharin sisko Vackor ja loput olivat joko Szofogadas Vezércsillag jälkeläisiä tai jälkeläisenjälkeläisiä. Tyyppi vaihtelu oli yllättävää vaikka kaikki olivat keskenään tiivistä sukua ja kaikki mustia. Suurimmat erot olivat varsinkin päänmalleissa ja kallon muodosta, joista keskustelimmekin eniten. Pihan parhaimman pään omaavasta koirasta olimme ehdottomasti samaa mieltä Nyirsegfia Nótafalla oli kaikin puolin hyvin kaunis pää ihastuttavan tummilla silmillä. varustettuna. Kyseinen narttu oli hyvin pieni ja tiivis paketti, profiililtaan hyvin kaunis kokonaisuus.
Kaikki koirat yhtä lukuunottamatta olivat hyvin avoimia ja sosiaalisia, tuo yksikin antoi hyvin pöydällä koskea ja tuli haistelemaan jos siihen ei kiinnittänyt huomiota. Tapasin reissussa paljon mudeja, ja yllätyksekseni vain tämä yksi oli edes pidättyväinen kategoriaan kuuluva, kaikki olivat avoimia ja ihmisrakkaita, eivätkä pahemmin vierastaneet vaan heti vaan iloisesti tervehtimään. Tietenkin tästä keskustelin myös kasvattajien kanssa, jotka olivat yksi mielisesti sitä mieltä, että mudin pitää nykypäivänä olla mieluiten avoin ja sosiaalinen, eikä missään nimessä arka. Tämä kertoo huonosta hermorakenteesta, jolloin koirat jätetään pois jalostuksesta. Nyky-yhteiskunnassa koiralla on tietyt vaatimukset ja mudi on suosittu harrastuskoira, joten myös sen luonteen on oltava tietynlainen ja varsinkin sosiaalisuuden ja hermorakenteen on oltava jalostuksessa suuressa roolissa. Mudi ei myöskään saa olla agressiivinen, sen ei kuulu käydä kiinni vaan olla vain hälyyttävä vahtikoira.
Lopuksi moikailttiin vielä villejä ja isoja pumeja ja sitten siirryttiin vielä hetkeksi istumaan sisälle. Olin päättänyt reissunn lähtiessä, että kiltisti syön kaiken mitä tarjotaan, mikä ei varsinkaan sipulikammoiselle ole mikään kovin pikku juttu, mutta hengissä selvisin. No tällä kertaa tarjottiin hymyillen snapsi pálinkaa, osasin jo aavistaa mitä on luvassa, mutta kiltisti kulautin satsin alas ja nopeasti perään fantaa kun maku oli aivan järkyttävä. Pientä naureskelua sain osakseni, mutta tulipa tuokin koettua.
 |
Ilta olikin jo pitkällä, mutta ennen kotiin paluuta poikettiin vielä tapaamaan yhtä Unkarin nopeimmista medi agiltykoirista, mudi Kormosvári-Hajtó Pletykaa. Kuvista olen aina pitänyt Pletyita huomattavasti isompana ja vahvempi runkoisena, mutta se olikin oikein näpsäkän kokoinen neiti. Katseltiin sitten läpi sen iloinen häntä vipattaen päivällä kisattu tokokoe videolta. Vielä ennen lähtöä poikettiin naapuriin tapaamaan Pletyin veljeä Pocokia, joka alkuun oli hieman ihmeissään ketkä sen tarhaan pimeässä taskunlampun valossa hiippailevat. Pocok oli oikein kaunis pieni kokoinen kompakti uros, jolla oli hyvät mittasuhteet ja kulmaukset. Ilme oli ihana ja tummilla silmillä varustettu sulattava katse oli ihastuttava.
Illalla sitä kaatuikin sänkyyn pää täynnä ajatuksia. Seuraavana aamuna lähtikin aamu reippaillen käyntiin kun lähdettiin vuorille aamulenkille 4 mudin kera. Kävi kyllä kateeksi omaan metsäpelto lenkkiin nähden aivan upeat maisemat. Ilma oli mitä parhaiten nollassa ja aurinko paistoi, joten kelpasi tallustella. Suurimpana kulttuurierona on nyt kyllä pakko mainita, etteivät sikäläiset mudit saa mudihepuleita. Kysein ihmeissäni miksei ne juokse ympyrää kun tullaan avoinaiselle alueelle ja sain vain ihmettelyä osakseni, että suomalaiset mudit moista tekevät. Ihan harmitti kun ei omat koirat olleet mukana, ne olisivat niin nauttineet noissa maisemissa rynnistelystä, mutta ehkä nekin vielä joskus pääsevät.
Maanantai päivä menikin kaupungilla kierrellessä ja shoppaillessa. Ja sitten koittikin jo kotiin lähdön aika. Matka lentokentälle meni mukavasti, mutta sitten juuri lentokentän parkissa Mato päätti oksentaa autoon. Oli oikein mukavaa kantaa oksennuksessa olevaa pentua, joka vielä kuolasi pahaa oloa. Kävinkin sitten hakemassa paperia wc:stä jolla sain hieman sitä putsailtua. Kun iso laukku oli jätetty ja lentoliput saatu mentiinkin kohti turvatarkastusta, jonka portilla heitettiin heipat ja kiitokset Vikille. Hassua oli, että Unkarin päässä jokainen työntekijä kyseli onko kyseessä pumin vai pulin pentu, eikä mudikaan aiheuttanut mitään kummastusta. Suomeen tullessa ensimmäinen tuhahti, että on se kumma kun taas joku rahnaa jotain rescue sekarotuisia Suomeen. Turvatarkastuksen jälkeen Mato pääsi wc:n lavuaariin pesulle ja sitten pikku mies nukahti boksin päälle. Ensin lensimme Budapestistä Riikaan ja kentällä vietimmekin sitten tuskaiset 4 tuntia. Aika meni todella hitaasti, ensin vähän syötiin ja sitten häiriköinkin Madon tulevaa omistajaa ja muita fb:ssä kuvin ja turhin höpötyksin. Treenailtiin sitten odotellessa hieman näyttelyseisomista ja nenän käyttö harjoituksena Mato sai etsiä lattialta nameja. Ja vielä kun leikittiin vähän narulelun kanssa uni maittoi mukavasti vielä Suomeen lennon ajan.
Suomen päässä Matonen pääsi tutustumaan ensin huumekoirien työskentelyyn. Kylläkin itse huumekoira oli kiinnostuneempi pennusta kun Mato siitä. Lentokentällä meitä olikin sitten vastassa Karita, joka oli onnistuneesti kiusannut autoani sen verran, että se päätti kostoksi sytyttää akkuvalon palamaan, joten isäni kehoituksesta päästiinkin sitten kulkemaan julkisilla kohti Karitan kämppää. Ensin vähän bussissa istumista, sitten junassa oloa ja vielä hetki bussissa, hassua omalla autolla matkaan olisi kulunut alle 10min ja nyt reilu 30min, mutta saipa pentu yhden päivän aikana hurjan sosiaalistamisryöpyn. Alkuun Karitan borderit vähän pelotti kun vähän väsykin painoi matkalaista, mutta 2 aikaan yöllä olikin energiat kerätty ja pikkuinen oli ihan sitä mieltä, että bileet pystyyn ja terrierit alamaisiksi. Hetken leikin jälkeen Mato onneksi rauhoittui jälleen nukkumaan. Aamulla se jo hääti Mämmyn sängystä ja oli kuin mikäkin valtias. Ja saikin sitten vielä lisää sosiaalistamista kun käveltiin läheiselle autokorjaamolle kerjäämään korjausaikaa että päästäisiin kotiin. Mato söpöili hienosti sylissä ja saatiin korjaamon miehet heti ottamaan meidän auto vastaan. Parin tunnin päästä ja lähes 400e laskun kanssa päästiinkin lähtemään kohti kotia.
Subré ehti omia Madon omakseen ennen kun Seci pääsi tapaamaan pikkuista. Sub oli niin rakastunut vauvaansa ja leikki sen kanssa nätisti, antoi kaiken mitä se halusi ja oli niin rauhallinen ja varovainen. Ihan hassua, koira joka yleensä on sitä mieltä, että kaikki on sen, höslää menemään niin olikin niin äidillinen kun olla ja voi. Eniten nauroin kun Mato sai yrittää imeäkin, harmistuksena sille mitään maitoa ei kuitenkaan tullut. Mutta hyvin outoa oli Subrén käytös kun yksi nainen tuli katsomaan sitä ja pentua meille. Sub murisi ja vahti, eikä millään meinannut antaa periksi. Sohvalle meni kyllä tapansa mukaan makoilemaan, mutta koko ajan piti silmällä vierasta. Illalla kävin sitten Madon kanssa hakemassa Moonan ja parson Niilon juna-asemalta. Illalla Sub ei enään jaksanut pentua omia vaan tapansa mukaan Moona sai iloisen mudi loikkaloikka tervehdyksen. Seci alku järkytyksen jälkeen oli oikein ihastunut Niiloon, josta sai mukavan juoksukaverin. Niilokin oli sitä mieltä, että jos joku pitää mukaan ottaa niin ehdottomasti Seci eikä tuota riiviötä. Seuraavana päivänä heitinkin sitten Moonan, Niilon ja Matosen juna-asemalle, lippuautomaatilla sekoilun jälkeen päästiinkin sitten juosten junaan viime hetkellä. Ja niin Mato lähti valloittamaan maailmaa!
Lisää kuvia löytyy facebookista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti