lauantai 24. syyskuuta 2016

Sairaslomailua

Viime ajat ovat menneet varsin sairaslomailun merkeissä. Zetan antibiootti kuurin loputtua ensin alkoi jalkojen ja selän nuoleminen ja pureskelu, viikkoa myöhemmin liikkeet tulivat epäpuhtaiksi ja erityisesti pienenkin rasituksen jälkeen otus linkkasi... Siinä ehti miettiä kaikenlaista ja pelätä pahinta. Tiistaina sitten koitti kauhulla odotettu päivä ja suuntasimme Helsinkiin Mevettiin jossa Zeta kuvattiin kauttaaltaan läpi ja otettiin kattavat labrat. Kuvista ei ihmeellisempää löytynyt, kauttaaltaan terve ja siisti luustoinen neiti, toisen etujalan uloimmassa varpaassa oli jotain pientä, mutta ei selitä mitenkään oireita. Labroissakaan ei ollut valittamista, ainoastaan sanottavaa oli oudon matalassa sykkeessä ja selästä löytyi kipukonta. Nyt sitten 2vko pakkolepoa, uusi tulehduskipulääke ja nivelvalmistetta, jonka jälkeen vähitellen paluu arkeen.




Kun oma lauma on pääosin vain lomaillut sairaslomalaisen mukana. Seci kävi paukuttelemassa oman seuran kisoissa tuplanollan sijoilla 3&2. Innolla lähdettiin vielä Mäntsälässä käymään seuraavana viikonloppuna mutta slovakki tuomarin radat eivät ihan osuneet meidän osaamisen kanssa yhteen, pieniä virheitä ja taas keppimokia...

Ei kommentteja: