keskiviikko 31. elokuuta 2011

Imatra kutsuu.

Tokon piirimestaruus kisakirje kolahti s.postiin, posiitiivinen yllätys sanoisin. Yllätys siinä mielessä, että emme missään vaiheessa saaneet lopullista varmistusta pääsimmekös nyt seuramme joukkueeseen vai emme, tästä sähköpostista päätellen, kai sitten pääsimme. No mikäs siinä, kiva päästä kilpailemaan ja seurakin maksaa lystin, tavoitteena olisi saada sama fiilis kun viimeksikin, "tokokisoissa on kivaa!" Jos tuo nyt onnistuu tipahtaa se ykkönenkin, toivottavasti, mutta se on kyllä kiinni tuosta makuusta. Toivotaan, että ahkera treenaus sen suhteen on tuottanut tulosta.

Eilen suuntana oli parkkipaikka aivan ison tien vieressä. Alkuun ryhmä paikalla makuu, Soica ja Seci vierekkäin. Jonkin verran taas oli sivuille vilkuilua, mutta pysyi. Naksuttelin sitten makuussa katsekontaktin pitämistä hyvin tuloksin. Sitten seuraamisia, pitkiä suoria ja käännöksiä, huisin hieno pikku koira. Jäävät läpi, seisominen oli hieman takkuisaa alkuksi, naksuttelun jälkeen Seci kun päätti koko ajan mennä maahan. No pari helpotusta ja alkoi taas onnistua. Luoksetulon paikalla olo putosi myös istumasta maahan, uusi yritys ja toinen käsky odottamiseen ja Seci istui ryhdikkäästi. Luoksetulon sivulletulo upea. Loppuun vielä toinen ryhmä makuu, nyt oli jo paljon parempi tujotus ohjaajaan. Nyt sitten naksutellaan hulluna tuota katsekontaktia ja vahvistellaan muita juttuja, ja toivottaan etten saa rikottua mitään liikkeitä.

Keskiviikkona ennen agilitailua, alkuun seuraamista suoria, juoksupätkiä, käännökset, kaaviossa jäävät. Tämän jälkeen jääviä ilman seuraamista, itse peruutan koira kulkee edessäni josta käskyttelin alkuun seisomisia naksutellen stopeista, seuraavaksi samaan tapaan maahan menot, lopuksi niin että käskytin seisomisia ja maahan menoja sekaisin. Hienosti toimi ja tuli varma olo itsellenikin että tuo koira tietää mitä sen pitää tehdä. Sitten luoksetuloa, heti huomasin, että kun jätän koiran rupeaa pääpyörimään ja tarkkailemaan ympäristöä. Naksu taas esiin ja naksuttelin katsekontaktia, tämä auttoi. Parin luoksetulon jälkeen siirryimme paikalla makuuseen. Taas alkuun katsekontaktin naksuttelua, joka oli jo paljon varmemmalla pohjalla. Sitten pitkä makuu, jätin Secin kentälle ja kävelin sisälle halliin piiloon hakemaan hyppyä, vähän aikaa siellä juttelin ja kurkin A:n takaa mitä likka duunaa, hienosti tujotti koko ajan halliin päin, eikä välittänyt takana kulkevista koirista tai kentän reunassa olevasta puita pinoon kasaavasta rekasta. Loppuun hyppyä, varmasti Seci lähti käskystä hyppäämään parin metrin päästä, loppu asento hyvä, vaikkakin aivan kiinni hypyssä, kesti myös hyvin sivulle tulon, ekalla kerralla pyysin sivulle, muilla en. Kivan pikku jutun Seci hyppyyn keksi, nyt se sitten tökkii nenällään hyppyä 1-pari kertaa, saapi nähdä tekeekö tuon myös kisoissa, onneksi tiukka tuomari kaverini helpotti mielialaani sanomalla, että tuosta voisi mennä vain -2 pistettä, ja meillä on Tarua löysempi tuomari viikonloppuna.

lauantai 27. elokuuta 2011

Hylly putki sen kun jatkuu....

Tänään käytiin sitten hakemassa kolme hylkyä omista kisoista, todella mukavaa sanoisin, kymmenes hylky putkeen tuli sitten täyteen, no positiivista tästä on suunta ylöspäin, alaspäinkään ei ole korkea pudotus ennen kun pohja tulee vastaan.

Eka rata Saviojan agility. Pääsimme kolme ekaa estettä hienosti, kepeiltä mentiin hypylle, joka oli suorasta linjasta nähden sivussa, suoraan mennessä putken suu otti mielellään koirat vastaan, hommaa helpotti vielä se, että tuo hyppy tehtiin takaakiertona. No pakkovalssaamaan vaan, oletin putken vetävän Seciä tekemään hieman kaarta, mutta ei lähti suoraan tulemaan, mutta ei vaan kääntynyt/sitä ei käännetty kunnolla, joten vetäisi sitten minun ja hypyn välistä hienosti ampaisten kakkosputkeen. Pätkä eteenpäin ja koira puomille josta maaliin. Seci muisti minun jättäneen sen vinkunarun penkille ja olikin rynnistämässä sinne, ehdin kuitenkin kutsua sen takaisin.

Toinen rata alkoi taas hyvin, Seci teki hienon keinun, joka näytti hyvältä vielä videolta katsottunakin. Koira juoksee päähän asti ja keinun laskiessa heippaa etutassut yli. No yksi rima alas, jostain syystä tuomari ei siitä sitten mitään nostanut, en sitten tiedä pudottiko tuuli sen vai mikä oli syynä. Oletin kuitenkin 5 olevan alla, ja annoin Secin vaan puoli juoksukontaktina tulla A:n, parempi vaihtoehto olisi ollut tehdä kunnon stoppi ohijuoksulla. Seuraavaksi oli sitten vino hyppy, josta Seci pyyhälsi oli, hakien kauempana olevaan hyppyä ja loikkasi sitten huudosta hypyn takaisin. Puomille sitten kunnon stoppi, vähän ylös meinaa otus jäädä. Videolta katsottuna hirveää räpellystä, ja "pieni koira syndrooma" on näköjään alkanut kyyristelyistä päätellen iskeä, tästä on parannuttava nopeasti, samoin tuo oma liikkuminen, auts....

Viimeinen rata oli Allan Mattsonin hyppäri, vaikka hän onkin kouluttajamme, ei hirmuisesti innostanut. Rata ei ollut vauhti kaarta lukuun ottamatta mitenkään kiva. Alkuun kaksi hyppyä suoraan, josta todella tiukassa linjassa tehty vienti takaakierrolle. Takaakierrolla rima tuli alas, Seci vaan teki liian tiukasti, huusi ja ohjaaja töpeksi edessä. Tästä sitten otti nokkiinsa ja kävi radan keskellä pohtimassa pitäisikös lähteä autolle jossa odotti palkka, vaiko mennä kepeille, no lopulta ohjaaja voitti ja jatkettiin. Ohjasin tarkoituksella Secin väärän pään putkeen, ei kiinnostanut nähdä surkeaa aikaa, ja lisäksi sain tästä hyvästä etumatkaa puolen radan mittaiseen vauhti kaarteeseen, loppu menikin sitten pahasti metsään.

Jäähdyttelyillä kävimme kunnolla jäähdytellemässä pulahdus reissulla, vähän matkaa kävelyä, pari kepin hakua ja kävely takaisin. Satuimme meinaan löytämään kivan koirien uittamiseen sopivan paikan, jossa kallion kuoppaan on kertynyt vettä ja kivalla hiekka pohjalla, kelpaa tässä hieman isommassa lätäkössä mudin polskia, varsinkin tällä helteellä. Pari kuvaakin tuli napsastua.



" Heitä jo se keppi!"













Parempi myöhään kun ei milloinkaan.



Hieman tulee treeni koosteet myöhässä, ups... Näin lyhyesti jättäen pienemmät treenailut pois.

Keskiviikko kouvola agility:
Sari oli meillä tuuraamassa, ja rata näytti tältä:

Kiva rata, jossa yhdistyi monia meille juuri treenin alla/alle meneviä juttuja. Tarkoituksella ohjasin erottelut, enkä mennyt vain käskyjen varassa, näin saimme kaikki onnistumaan.Ohjaus oli taas löysää, 4 lössö vastakäännös Seci karkasi 12. Toinen virhe oli keppien jälkeen, Seci päättäväisesti meni vain A:lle. Ärähdin sitten kunnolla, josta Seci otti nokkiinsa, sellainen kausi taas menossa... No toisella yrityksellä nolla.

Torstaina kausalaan.Heti alkuun tein Secin kanssa A putki erottelut. Alkuun autoin ohjauksella, koska A vetää Seciä niin paljon. Sitten vain käskyjen varassa paikoiltaan lähettäen, viisi lähetystä vain putkeen. Tämän jälkeen A, putkeen, putkeen, A, putki, A,A putki, A, putki.Huikean hieno mudi osasi.

Rata näytti tältä, se koostui parista mikkelin hyllypaikasta kera muun sähellyksen.




5. meno taas vaikea, samaisella sylkkäripoikkari sähellyksellä mentiin. No saatiin onnistumaan kun peruutin koko matkan A:n edestä kroppa koiraan. Toinen paha kohta oli 17, johon ei vaan meinaa ehtiä, ei auttanut muu kun lähettää 15 kaukaa ja rynniä 17 kaukana siitä ja kun/jos sain Secin ohi lähettää sylkkärillä taakse, onnistui hyvin silloin kun mudi ei ampaissut 17 väärin päin.

Perjantaina kävin sitten vetämässä tokotreenit tuuraajana.Alkuun Secin kanssa seuraamista ja makuu ja luoksetulo. Treenien ajaksi koira autoon ja niiden jälkeen ensin porukassa makuu, hieman haistelua, josta ärähdin. Sitten seuraamista, pitkiä suoria kivasti pysyi mukana, hieman liikaa intoa mikä näkyi keulimisena. Pari luoksetuloa. Loppuun yksi makuu, namien ympäröimänä, hyvin pystyi keskittymään.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kotkan kisat

Eilen olimme sitten agi-kotkien kisoissa. Taas aamulla aikainen herätys, mudi oli kylläkin paljon paremmalla tuulella hyvin nukutun yön jälkeen.

Aloitimme agilityradalla, rata oli meille helppo, todella moni hyllytti putki puomi erotteluissa, mutta itse luotin koiraani tämän suhteen ja Seci haki pelkästä käskystä oikein. Olin hurjan tyytyväinen kakaraan ja itseeni kun en ruvennut häiriköimään haltuun otoilla tai muilla, kerrankin oli luotto kohdallaan, olen tuon ainakin tuossa asiassa saanut suht. hyvin koulutettua. Kontaktit olivat kivat, luotin juosta ohi ja vapauttaa katsomatta siihen, korva kuulolla saa nopeimmat stopit. No sitten mokasimme, enään pari estettä maaliin, huono haltuun otto ja koira täyskäännöksen sijaan ottaa 90 asteen käännöksen ja ampaisee kauemmalle hypylle. Hieman otti koville, nolla voitto olisi ollut niin lähellä....

Kaksi seuraavaa rataa voidaankin kuitata nopeasti teemalla, kaikki haltuun otto käskyt tarkoittavat "mene" käskyä josta saa irrota täysiä johonkin( tällä kertaa arvaamattomaan) suuntaan. Toinen rata vielä suunnilleen meni, siinä oli enemmän omia mokia, otimme sitten kontaktit seisoskeluina. Energiaa oli selvästi liikaa, eikä koiran keskittyminen riittänyt enään viikonlopun 5- ja 6 starttiin. Nyt Seci ei kuunnellut A putki erotteluja vaan ampui aina A:lle, joka on yleensäkkin ollut sille se vahvempi, sen puoleen tuo A- putki erottelun onnistumisprosentti on Secillä vain 50%, vaatisi hurjasti nyt toistoja, jotta se yltäisi putki puomin tasoon. Hyppäri olisikin sitten tarina erikeen, pääsimme kolme ensimmäistä estettä kivasti ja jarrutan Seciä takaakiertoon, jolloin se vaan lähtee ja ampaisee kaukana olevalle hypylle, juu irtoaa kivasti. Koko rata oli Secille hauskan pitoa koko rahan edestä, enkä nyt viitsinyt ottaa sitä kesken poiskaan, kurinpito lautakunta kokoontuu ensi treeneissä...

No viikonlopun hyvät asiat:
-Kilpailun omaiset kontaktit (noita hylkykontakteja ei lasketa, koska seisottelut olivat aikas. huonot)
-Ok keinut, kevyilläkin keinulle Seci juoksi päähän asti, etutassut eivät vielä tule yli, mutta en sitä siltä vielä vierailla keinuilla odotakkaan.
-Putki puomi erottelut!!!
-Lähdöt, pysyi rauhallisesti ja lähti täysiä käskystä.

Huonot:
-Haltuun otot, Seci ei lähtenyt kunnolla millään radoilla mukaan haltuun ottoihin, nuo kaksi viimeistä lähtöä olivatkin sitten ääripää esimerkki.
-Lähti huonosti ohjaukseen mukaan
- Pujottelu oli kankeaa (pitää kyljet hieroa, joskos siellä olisi jumin poikaista)


lauantai 20. elokuuta 2011

Mikkelin kisat

Tänään olimme mikkelissä agilitaamassa. Käytiin sitten katsomassa, että kiukkuinen ja väsynyt mudi ei toimi agilityradalla. Edellis yönä veljeni baarista tultuaan oli laskenut koirat ulos ja unohtanut Secin sinne, jonkin ajan jälkeen hänelle oli tullut mieleen, että ihan kun joku olisi puuttunut, ulko oven takaa oli sitten löytynyt pieni mudi tyttö. Aamulla meillä oli aikainen lähtö kohti valkealaa, josta nappasimme Karitan ja borderterrierit mukaan. Lähtiessä jouduin kiskoa Secin sohvalta, jossa sillä oli niin mukava pesäpaikka tehtynä. Kiiressä unohdin myös antaa pikku otukselle aamuruuan.

Ensimmäisellä radalla pääsimme kaksi ensimmäistä estettä, sitten Seci ei vain tullut haltuun ottoon mukaan,vaan juoksi tasan suoraan selän takana olevalle hypylle. Sitten pieni mudi arvasi ohjaajan olevan hieman suutuksissaan ja meni kahden katsojan luokse näyttäen siltä, että "pelastakaa ohjaaja, hakkaa mut." Todella mukavaa... No kutsuin takaisin ja juostiin vähän matkaa, mutta ei vaan toiminut, Seci oli ihan tahmainen.

Toinen rata, alku meni kivasti, sitten tiesinkin etten saa sylkkäri poispäin kääntö sohimisella heitettyä Seciä takaakiertoon (kyllä, lisätään treenilistalle) Sen puoleen, etten sitä tässä kohtaa saanut edes tulemaan haltuun ottoon, joten... Pätkä juostiin vielä ja kaarroksetkin pysyivät ok:na, kepeillä tein tarkotuksella pitkän vedätyksen ja valssin päähän kesken pujottelun, jolloin Seci ampui putkeen, no uudelleen kepit ja koira syliin.

Viimeisen radan tavoite oli jopa niin loistokas, että juostaan maaliin asti, tuli mitä tuli. Päästiin jopa aika pitkälle, kunnes itse ajauduin liian lähelle peruuttaessa, jolloin Seci takaakierto hypyn sijaan ampaisi vähän matkan päässä olleen hypyn. Toisessa kohtaa sain Secin vielä karkaamaan ennen aikoja kepeille, vaikean kulman haki hienosti ja itsevarmasti, joten juoksin vain perään leikaten jyrkästi takana.Kontaktit olivat kivat, eikä koira ollut ihan niin tahmassa kun muilla radoilla.

No nyt on otettu hyllyt pois, joten toivottavasti huomenna tulee tämänkin edestä nollia.

Kisoissa pääsin kokeilemaan todella loistavia juoksukenkiä, aivan mahti pohjat, ihanat jalassa ja pohja kuvio jatkui korkeammalle kärkeen kun yleensä juoksukengissä. Nuo menevät ensi keväänä ostoslistalle, talvea kohti en viitsinyt alkaa ostamaan, nuo talvimaastojuoksukengät kun toimivat pakkasilla parhaiten. Mutta nyt löysin vihdoin ja viime ne kunnon kengät jotka todella ovat hyvät, olen meinaan agilitykenkiä sovitellut monesti läpi eikä vain ole natsannut.

perjantai 19. elokuuta 2011

Mahti mudi

Tänään minulla oli loisto päivä, ensin pudotin puhelimeni tielle ja auto ajoi sen päältä, jottein kenenkään tarvitse kokeilla moista, niin voin kertoa että palasiksi menee, onneksi sentään sim-kortti säilyi ehjänä, varmaankin ainoana osana.

Kotona sitten väkersin Secille uuden treenilelun, jossa yhdistyy monta kivaa juttua. Ensinäkin se on pehmeä vetolelu, josta saa helposti hyvän ja pitävän otteen. Super kivan lelusta tekee vinku ja karvaosa. Kuteet koostuvat 2x villalanka virkkaus, fleecesuikale ja yksi perusmaton kude. Loistokasta päivääni jatkaakseni, onnistuin sitten yksin kertaista fleecesuikaletta leikatessa saamaan sormenikin verille.

Illalla oli tarkoitus ottaa Seci tokoilemaan kausalaan, mutta sen verran hyvin mennyt päivän sai minut jättämään Secin kotiin ja mukaan lähti vain Soica. No treenien jälkeen otin kotona Secin kanssa pientä treenailua. Alkuun keinua, Seci teki pari aivan täydellistä keinua, täysiä keinun päähän ja etutassut rohkeasti yli.

Tokossa jäävät läpi todella nopein stopein. Sitten suoraa seuraamista, ei mitään ennakointia, vaikka seuruutin tarkoituksella pitkään vaihdellen rytmiä ja ajattelemalla kohta pysäytän. Yksi siisti ja hallittu luoksetulo. Hieno pikku otus.

Tänään Seci ensimmäistä kertaa sai uutta ruokaa, ajattelimme vaihtaa mielenvirkistykseksi (jos Seci alkaisi syömäänkin kunnolla...). Bento Kronen energia ruokaa mutianen nyt alkaapi syömään, nyt vähitellen varovasti siirrytään syöpötellen Royal caninit pois.

torstai 18. elokuuta 2011

Puudeli muuttui nuudeliksi

Tänään Seci pääsi taas agilitaamaan. Innoissaan otus juoksi autolle, meni siis aivan vapaaehtoisesti autoon. Seciä huonommin tunteville tiedoksi, että neiti ei yleensä mene itse autoon, vaan se pitää kantaa sinne. Sepsestä on hurjan kiva lähteä ja päästä mukaan, mutta auto on tässä yhtälössä suuri miinustekijä.

Lämpät ja jäähyttelyt BOT päällä, viileän ilman vuoksi pystyimme tuota käyttämään, onneksi ajatellen jo ihan viikonlopun kisa rupeamaan. Treeni oli kiva rytmitysharjoitus. Alkuun keinulle toistoja, Seci teki innoissaan ja liian kevyellekin keinulle tuli rohkeutta juosta kunnolla ja heittää tassut yli ennen keinun maahan tuloa. Sitten rataa, huoh.... Itse seilasin ja ohjasin epätarkasti ja mudi oli aivan nuudelilaiskiainen. Pienestäkin komentamisesta Seci otti nokkiinsa ja tassutteli autolle. Kuumentelua muilla koirilla tuli reippaasti lisää intoa, vaikkakin otus oli hurjan löysä nuudeli silti, täpäkkyys oli kateissa. Itsekkin olin kyllä tänään aika lössö, mutta silti koira ei ollut oma itsensä. Jospa kisoissa sitten kaikki toimisi.

Ennen kotiin lähtöä vielä leikkimistä, kivasti Seci lähti mukaan ja tuli jalkoihin vanhaan tapaansa. Pitäisi muistaa usemmin leikkiä sen kanssa, ihan vain leikki leikkinä, tulisi palkkaukseenkin taas lisää syvyyttä.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Naksuttelua

Vuorostaan itse hieman sairastelen flunssan merkeissä, joten Secin agilitytauko jatkuikin hieman suunniteltua pidempään. No mutta tehtiin me silti jotain.

Naksutin on ollut nyt kovassa käytössä ja tuo uusi on kyllä todella mainio vekotin, en vaihtaisi enään vanhaan. Tunnaria olemme jatkaneet, Seci on alkanut hienosti haistella kapulat läpi ennen kun merkitsee oman, (jeiii) kohta pääsemmekin tekemään kokonaista liikettä. Noudon pariin palasimme taas takaisin, tarkoituksella pidin pienen parin päivän pohdinta tauon tuon kanssa ja hienosti oli mennyt asioita perille. Nyt Seci jo kestää kapula suussa seurata lyhyen matkan alku ja loppuperusasentojen kera. Kohta pitäsi ottaa taas askel eteenpäin ja alkaa tehdä luoksetuloja kapula suussa. Samaan aikaan olen alkanut laskemaan kapulaa alemmas kohti lattiaa, hitaasti ja erittäin epävarmasti, Seci kun ei meinaa saada alhaalta jostain syystä kunnon otetta. Kaivoimme myös vanhan etujaloilla seisomis tempun esille, aloin naksutella taas peruuttamista kirjojen päälle, ehkä jonain päivänä saamme tuonkin tempun opetettua loppuun asti...

Pedron 3v synttäreiden kunniaksi hurtat saivat uuden älypelin
Vaikka lahja olikin Pedron Soica ja Seci pääsivät testailemaan ekana. Soican ratkaisu oli huiskaista koko juttu tassulla. Seci taas teki hieman "hienommin" ja nosteli palikat yksitellen. No lopputulos oli sama molemmat koirat saivat namit...

maanantai 15. elokuuta 2011

Lomailu on tylsää

Itse en otsikkoa aivan allekirjoita, mutta Seci on vahvasti tuota mieltä. Sairaslomalla kun neiti ei saanut tehdä mitään kivaa ja energiaa riittäisi vaikka mihin. Hihnalenkit eivät ole Secin juttu...

No pienenä aktiviteettinä aloin opettaa Secille tunnistusnoutoa. vaikka se ei osaakkaan vielä kunnolla tavallistakaan noutoa. Ajatuksena olisi kuitenkin nyt opettaa neiti kunnolla haistelemaan kapuloita ja etsimään oman, ennen kun otan palautuksen mukaan. Alkuun naksuttelin yhtä kapulaa, jolloin Seci alkoi tökkiä sitä nenällään. Sitten lisäsin kaksi muuta ei hajustettua kapulaa mukaan. Vähän aikaa ihmeteltyään mistä naksaus seurasi, alkoi Seci jopa haistella kapuloita aina pyörittelyjen jälkeen. Alku vaikuttaa lupaavalta, mutta katsotaan nyt...

Tänään aloimme herätellä kroppaa sairasloman jälkeen. Speed bumpseja käytimme apuna. Tassun rasitusta vähentääkseni teimme kaikki harjoitteet ravissa. Alkuun ravia niin, niin että yksi askel per väli. Sitten sivuliikettä, ja loppuun kaariharjoitusta. Kivasti meni, ja kyllä huomaa selkeän eron mudin ja lapinkoirien välillä.

Tänään lähti kotkan kilpailuihin ilmottautumiset, elikkäs lauantaina suuntaamme mikkeliin kolmen startin verran ja sunnuntaina sitten juoksemme kolme stattia kotkassa.


perjantai 12. elokuuta 2011

Sairasloma

Ja niin se tassu taitaakin olla kipeä. Eilen illalla kiinnitin huomiota, kun Seci vähän väliä nuoli kipeää tassua, ja sitten kuulin sen tehneen samaa myös aamulla. Moinen käytös viittaa hieman siihen, että tassu on kun onkin kipeä, mitä aloin epäillä jo kausalan treeneissä. Nyt Seci saa ottaa pari päivää lomailun kannalta. Ihmisille tuo sairasloma aika ei ole lomaa, kun pitää vahtia otusta, jolla on energisenä tapana pistää pehmoleluja ja muita koirien leluja palasiksi, samoin asioiden varastelu ja muille äksyily lisääntyvät, kun on niiiiiiin tylsää. Toivottavasti tuo tassu nyt tuosta parantuu, ainakaan Seci ei missään vaiheessa ole linkuttanut ja ravi ym. on puhdasta, eikä missään kohtaan ole turvotusta. Sen puoleen vaan harmittaa, että tuli otettua Seci mukaan torstain treeneihin, toivottavasti treenaus ei nyt vaan pahentanut kipua.

torstai 11. elokuuta 2011

Laiskuus

Eilen kävin ostamassa meille uuden naksuttimen, jostain kumman syystä kun naksutin sponsorointeja ei tullut postilaatikkoa täyteen. Mutta jos joku nyt vielä tahtoo, niin kyllä minä tuon hukkaan parin kuukauden kuluessa, joten lahjoituksia otetaan vieläkin vastaan. Tuohon suureen investointiin kuluikin kokonaiset 1,90e, ei siis käynyt pahemmin lompakon päälle. Aikaisemmin meillä on ollut neliön mallinen, ja nytkin olin tuollaista ostamassa, mutta koska hinta eroa oli jopa euro, meille muuttikin tälläinen tapaus: Klick

Keskiviikkona olimme kouvolan treeneissä, Sanna oli kehitellyt kivan ja moni puolisen radan.


Alkuun lelun kanssa 4.käännöstä, koska arvelin etukäteen että se hajoaa pitkäksi. Putki puomi erottelu toimi hyvin, sain kaksi kertaa koko treenien aikana (monta kertaa rata läpi) Secin menemään puomin sijasta putkeen, molemmilla kerroilla kiirehdin itse, jolloin Seci valitsee vain ensimmäisenä eteen tulevan, taas kun vain käskytin, enkä itse lähtenyt erottelu kohdissa rynnimään, koira toimi oikein. Ongelma kohta meille oikeastaan oli tuo 10, Seci ei millään meinannut kääntyä sille, lähetin aina 8 hypylle ja sain etumatkaa, jolloin Secillä oli kiire perään, eikä se meinannut pienestä ohjauksesta lukea hyppyä/ ehtinyt enään kääntyä sille, kun ohjaus on myöhässä. No sitten haltuun otto + peruutus joka alkoi jo ennen 8 hyppyä, sai tuon kohdan ratkaistua. No sitten astuin 16 jälkeen Secin tassulle, josta neiti järkyttyi. Kävelylenkki väliin ja kun ei nilkuttanut tai muuten varonnut tassua juoksimme kerran radan läpi, nyt Seci karkasi 4. 10 hypylle, mutta muuten nolla rata. Hieman varovasti Seci kyllä juoksi...

Plussat:
-Ihan ok käännökset, ei pahoja kaarroksia.
-Putki puomi erottelu n. 90% onnistumiset
-6 Irtosi varmasti, tämä tuotti monille vaikeuksia, Secille taas ei.

Miinukset
-Puomin alastulo, taas oli ravia... Kestää kylläkin ohi juoksun, mutta paikka on taas hukassa, vain kynnet tulee yli.
- Loppu ei toiminut, hyppäsi aina 16 jalkoihin, jolloin juurin astuin sen tassulle.

Tänään sitten suuntasimme kausalaan. Treenin aiheet kontakti putki erottelut, radalla oli a:n ja puomin alla putket. Sekä tuosta eilisestä treenistä 8-11. Vieläkin Seci hieman tuntui varovaiselta ja itse olin kyllä joten kankea, joten tämä voi kyllä johtua siitäkin. Seci kun yleensä ei ole mikään pehmeä ollut, vaan toipunut hetkessä kaikesta,tietäen nämä sen esteiltä ilmalennot. Huono vaihtoehto on tietysti, että tassu on kipeä, mutta mudi ei näytä kipua, mutta nyt Seci saakin viettä pari päivää lomailua kevyillä lenkeillä.

Kuitenkin plussat:
-Erottelut toimivat
- 8-11 pätkä meni virheettä
-kepit puhtaasti
-käännökset ok

Miinusta
- Oma kankeus
-koira huonossa mielentilassa.

Seci on parin päivän ajan mököttänyt. En ole varma suuttuiko se jostain jo aikaisemmin, vai alkoiko tämä kaikki eräänä iltana kun en suostunut lähtemään sen kanssa aikaisin nukkumaan. Seci kun ei voi mennä huoneeseeni yksin nukkumaan, vaikka väsyttääkin, eikä se sitten voi nukkua muualla kun omassa sängyssään. Tahdoin sitten tiistai iltana katsoa elokuvaa, ja ensin mudi tuli kuikkimaan käytävältä kulman takaa. Tämä kun ei riittänyt vinkiksi, tuli se luokseni ja lähti siitä ravaamaan kohti huonettani. Hetken päästä mudi tyytyi kohtaloonsa ja jäi kyttäämään väsyneenä viereen ja jokaisesta liikahduksesta rynnisti kohti huonettani. Ilkeä omistaja ei kuitenkaan lähtenyt nukkumaan. Tästä prinsessa suuttui kovin ja hyppäsi sohvalle mulkoillen erittäin pahasti. Seci ei ole ollut yleensä pitkä vihainen, mutta jostain syystä on nyt mököttänyt pari päivää, tietenkään tilannetta ei helpota tuo tassulle astuminen, kouluun lähtö(=mudin hylkäys) ja Jäbän dietin takia aamuruuatta jääminen. Vihanen mudi ei ole hirmuisen kiva, joten toivottavasti tuo tuosta tokenee.

Mikkeliin lähti ilmottautumiset tänään, vielä pohdimme lähteäkkö vai eikö samana viikonloppuna toisena päivänä kotkaan kisailemaan. Siitä seuraavana viikonloppuna onkin sitten kouvolan omat kisat.

tiistai 9. elokuuta 2011

Sadepäivän puuhastelut.

Niin se syksy vaan saapuu, kesä ja lämpösen aurinkoiset päivät olisivat kyllä voineet jatkua edes hetken aikaa. Aamu menikin sadetta katsellessa, puolilta päivin onneksi sateeseen tuli tauko, jolloin ryntäsimme heti ulos pyörälenkille. Koko lauma pääsi mukaan juoksemaan.

Iltapäivällä olikin sitten nouto aika. Vuorotellen Soica ja Seci teki pitoja, jos kapulaa ei ottanut suuhun siirtyi vuoro toiselle, joka sai namia. Johan alkoi molemmille tulla intoa ottaa kapula suuhun. Illemmalla vielä toiset treenit, nyt koko lauma oli mukana, dimolinit eivät kylläkään kapulaan tahtoneet koskea. Secin kanssa aloin laittaa kapulaa alemmas, jolloin se joutu noukkimaan sen ja nostamaan, vielä ei lattia tasoon päästy. No Seci sitten yllätti. Tähän asti sillä ei ole ollut mitään ajatustakaan siitä, että se tarjoaisi kapulaa minulle, ja mitä mudi nyt teki, tassutteli pari askelta luokseni kapula suussa, tästä seurasikin sitten kunnon bileet. Ehkäpä minulla on vuoden päästä noutava mudi, tai viimeistään kahden...

maanantai 8. elokuuta 2011

Mudin huijausta

Taas vaihteeksi noutojuttuja. Sain hienon ajatuksen, mikä Seciä kiinnostaa aina eniten? No tietenkin se mitä toisella on. No tätä omimisen tarvetta lähdettiin soveltamaan noutoon. Koira tarhaan ja Soican kanssa noutoa. Mudi huutaa kun hullu tarhassa tavalliseen tapaansa ja sitten pääsee mukaan. Harmikseni se ei lähtenyt varastamaan kapulaa, juoksi vain mukana. Sitten muutkin koirat tulivat mukaan, vuorotellen ne ottivat kapulan suuhunsa ja saivat lihapullaa. Secillekin tarjosin kapulaa, niin että se olisi joutunut vähän kurottelemaan ja todellakin itse ottamaan kapulan, mutta ei kelvannut. Muut koirat sitten mässäilivät lihapullaa, johan alkoi kateelliselle mudillekin kapula kelvata. Taidankin ottaa nyt Soican mukaan noutotreeneihin, niin tulee mudille vähän motivaatiota ottaa kapula suuhunsa ja tuoda sitä, toivon vain ettei pyörittelyt taas ala...


Päivän treenailujen jälkeen on mukava ottaa vähän rennosti. Kuvassa Seci löhöilee uudessa kakkospedissään, jokaisella prinsessallahan pitää olla vähintään kaksi omaa petiä. Ykköspetinähän Secillä on n.150m halkaisijaltaan oleva pyöreä fleecepeti, jossa on monta peittoa, tyynyjä ja kasa neidin aarteita. Jospa nyt muutkin pääsisivät jommalle kummalle pedille nukkumaan, toisesta tuleekin sitten ehkä joskus tulevalle pennulle peti. Tuo on paljon isompi mitä kuva antaa myötä, tuossa on alla laatikko, jonka päällä on tyynyistä tehty patia, jonka päällä on punainen fleece. Kokoa pedillä on 100mx 90cm.

Ja tiedän, tämä on jo toinen kirjoitus tänään... Mutta voin luvata, että opiskelujen taas alkaessa blogi hiljenee melkoisesti, kun ei ole aikaa kirjoitella kaikista treenailuista.

Päivittelin kalenteriin loppuvuoden mahdolliset agilitykilpailut, vielä on kysymysmerkkeinä suurin osa. Eikä sitä koskaan tiedä, jos keksitäänkin lähteä jonnekin muualle.

Viimeistä viedään

Nyt on enään pari päivää lomaa jäljellä ja torstaina pitää raahautua takaisin koulun penkille. Ei tässä muu auta kun nauttia lomasta täysin siemauksin.

Päivän treenit aloitimmekin sitten agilityn merkeissä, aiheena käännökset. Seci pääsi tutustumaan ensi kertaa speed bumpeihin, jotka olivat rimojen tilalla. Alkuun käännöskäsky treeniä, hetki pikku mudilla meni bongata jutun juoni. Sitten kääntyilyä, meillä oli kaksi hyppyä suoraan ja niiden välissä reunassa samoin päin oleva hyppy, vaikea selittää, mutta toivottavasti nyt joku ymmärsi... Väliin tuli pitkiä hyppyjä, mutta suurimman osa Seci hyppäsi hyvin kroppa koottuna lyhyesti, lopussa se alkoi jopa hieman taipua hypyillä. Speed bumpseilla hypyt olivat varmempia ja Seci uskaltaa hypätä paljon lyhyemmin ja taipua.

Illalla olikin sitten tokon vuoro. Alkuun nopeita maahan menoja, jonka jälkeen hihna seuraamista, korkeassa vireessä. Seci pitää hieman välimatkaa hihnaseuruussa, joten nyt huomattelin siitä hihna pakotteella, jonka jälkeen lähes heti lelupalkka. Parin toiston jälkeen pienet seuraamispätkät ilman hihnaa. Tämän päivän tavoitteena oli saada Seci liikkumaan kapula suussa. Seci oli taas päättänyt,että tänään syljeskellään kapulaa, eikä muuten tehdä yhtään mitään sen kanssa. No loppujen lopuksi sain otuksen kävelemään kapala suussa, pitäen sormea leuan alla, ja kevyesti vetämällä hihnasta.Toisella toistolla liikkuminen oli jo hieman parempaa, mutta Seci ei siltikään kestänyt sormen irroittamista. Saapi nähdä mitä tästä meidän noudosta tulee. Parasta olisi jos asian kanssa kävisi kuten maahan menon kanssa. Pentuaikoina "taistelin" Secin kanssa pitkään ja hartaasti, ennen kun sain sen menemään maahan, nykyään tuo onkin sitten kivoin ja vahvin käsky Secille.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Pikku juttuja...

Tänään meillä oli lepopäivä, päivä meni siis tv:tä tujotellessa sohvalla löhöillen mudi kainalossa. Todellista laatu aikaa pikku mudin kanssa.

Mutta tietysti pitää vähän treenatakkin, kevyesti kuitenkin. Taas vaihteeksi noutoa, alkuun kapula suussa istumisesta maahan ja takaisin. Himan takkusi, mutta lopulta onnistui. Tämän jälkeen kapulan pois vetoja, ote pitää hyvin. Kolmanneksi jutuksi tuli suuri koettelemus, kapula suussa käveleminen, yritin aluksi saada seuraamaan, mutta kapulan suussa pito vaatii niin kovan keskittymisen ettei tämä onnistunut, sitten kävelin Secin edellä ja pyysin sitä kävelemään, taas meinasi alkaa pyörittely ja ote herpaantuu huonoksi. No autoin sitten Seciä pitämällä sormea alaleualla, eniten tuosta se saa henkistä tukea. Tuntuisi, että meillä on kauhean painava kapula, mutta tuo on muistaakseni 250g, joten sen ei pitäisi olla Secin kokoiselle aivan ylitse pääsemättömän kokoinen, ja samaa pyörittelyä se harrastaa/harrasti ennen kun aloin koota noutoa kokonaan alusta myös tunnarikapulalla.

Sitten paineen, jota noutoharjoituksista selkeästi nousee mudin päähän, kosketusalusta juttuja. Alkuun yhtä lätkää ja sitten kahta, jolloin mudi poukkoili vuorotellen molemmilla lätkillä. Huomenna olisi tarkoitus ottaa vähän vauhtia, ja kokeilla osuuko/tajuaako Seci koskea myös juostessa tuohon lätkään ylittäessään sen.

lauantai 6. elokuuta 2011

Naksuttelu ilman naksua on vaikeaa...

Kuten otsikosta voipi päätellä naksu on vieläkin hukassa, joku lukijoistahan voisi tässä kohtaa päättää sponsoroida meille uuden naksun tai vaikka parikin.

No alkuun pari kapulan pitoa. Ensin tassun anto, sitten istumasta maahan meno ja takaisin vaihto istumaan. Hieman oli maahan meno ja nousu epävarmaa, ja mudin ilme oli taas vaihteeksi sellainen että pitäisiköhän tässä nyt hieman pureskella ja pyöritellä kapulaa. Kevyt hipaisu alaleukaan sai Secin lopettamaan moiset puuhat ja harjoitus onnistui hyvin. Kolmannessa pidossa tein kapulan suusta pois vetoja ja heilutteluja, ja hyvin pysyi. Nämä vedot tuntuvat olevan Secille jopa pienempi paha kun nuo, että se joutuu tekemään jotain kapula suussa. Kapulan suuhun ottoon pitäisi kyllä nyt saada lisää intoa, tällä hetkellä Seci ottaa sen suuhunsa kun sen laittaa aivan kuonon eteen.

Sitten seuraavaksi jatkoimme kosketusalustaa, nyt oikeastaan aijon opettaa Secin juoksemaan lätkän yli täysiä koskien samalla lätkään. Tuolla sitten ajattelin vahvistaa A:n juoksareita, jotka ovat jo valmiiksi kaarien jäljiltä aika hyvät. No nyt pienessä tilassa odottelin, että Seci koskee ja kehu heti ja nami lentää. Nopeasti Seci tajusi ja rupesi tarjoamaan kaikkea, mutta ilman naksua on todella vaikea merkata mitä tarkelleen tahtoo. No keksin sitten ottaa koirapillin, Seciä kun ei ole ehdollistettu koirapillin luoksetuloa, toisin kun kolmelle vanhimmalle lapinkoiralle, niin sen naksuna käyttö onnistui hyvin. Jo parin toiston jälkeen alkoi Secistä huomata, että nyt se keksi todella mitä pitää tehdä tassu lätkälle ja vauhdilla eteenpäin. Pikku tauko väliin ja vaihto pienempään lätkään, nyt kun oli aluksi käytössä n. 30x30 kertaa oleva puulätkä, joka vaihtui 15x 30m puulätkäksi. Hyvin Seci rupesi heti tarjomaan kosketusta.

Erkkari ja vähän muuta....

Eilen olikin sitten vuorossa taas vaihteeksi agilityä, jo neljättä kertaa tällä viikolla. No eipä koiralta silti intoa puuttunut. Ratana oli helppo juoksupätkä, jossa oli välistäveto suoran jälkeen, sylkkäri ja kohta jossa pystyi tekemään backlapin, niiston tai twistin. Seci oli sitä mieltä, että nyt painetaan kovaa, eikä käännytä tiukasti, enkä muuten saanut sitä kääntymään valmispalkallakaan. No ehkäpä joskus pitää päästä vähän juoksemaan kovempaakin, kun koko viikko ollaan hinkattu tylsiä tiukkoja käännöksiä. A:n kontakti toimi rajullakin ohijuoksulla, loppuun kuitenkin otin sitä pariin kertaan palkan kanssa. Aloin kylläkin taas pohtia pitäisikös juoksukontakti kaivaa esiin, tuo alastulo on vieläkin tylsä, ja sitten taas juoksu toimii kivasti, ainut vaan että nuo stopit meinaa sitten unohtua käskystä huolimatta.

Agilityn jälkeen hieman tokoa. Pitkiä suoria ja sitten imuttamalla juoksupätkää. Juoksemiskohdassa kun Seci herkästi menettää tiukkuutta. Sitten pari luoksetuloa, ensimmäisellä kerralla karkasi ilman lupaa. Toisella kerralla tuli kivasti sivulle.

Tänään suuntasimmekin sitten UPK:n erkkariin Lahteen. Seciä en viitsinyt kehään ilmoittaa, ihan hyväkin, neidistä kun lähtee karvaa... Eikä Seci mitään erkkarista tarvitse. No mukava päivä tuli vietettyä mudeja ja muita unkarilaisia paimenia katsellessa. Hieman loppu ajalla otin Secin kanssa tokoa, väsynyt neiti ei oikein jaksanut enään tehdä täydellä teholla. Lyhyesti jäävät, luoksetulo ja paikalla makuu. Lelun kanssa seuraamista ja käännöksiä, puun kierto herättelyn jälkeen. Seuraamiset olivat tänään jotenkin todellä löysiä, mutta kaipa tuon voi pistää edes osakseen väsymyksen syyksi.

perjantai 5. elokuuta 2011

Kotkan iltakisat

Eilen olimme kotkan iltakisoissa. Tuomarina oli Pertti Siimes.

Ensin oli hyppyrata, jonka rataan tutustumisessa en vaan saanut ajatuksissanikaan koiraa menemään oikeaan paikkaan keppien jälkeisillä kolmella hypyllä. Kokeilin eri tapoja, enkä vaan ollut siellä missä pitäisi, jotta kolmaskin hyppy menisi helpon hallitusti selkeällä ohjauksella. Suorat putket eivät sitten muuta rataa helpottaneet.No lähdettiin sitten kokeilemaan. Puoleen väliin pääsimme siististi, kaarrokset pysyivät kasassa, ensimmäistä kertaa koskaan kilpailuissa mudi teki suht. kivat käännökset. Puolessa välissä rataa väliaika kohdassa kepeillä Seci teki vielä reippaasti käskiaikaa. No keppien jälkeen olikin sitten se meidän kuoleman loukku kohta, joka mentiin sitten "pelasta ja kilju" ohjauksella ja ihme kyllä Seci meni piiiitkän kaarroksen kautta kolmannenkin hypyn oikein. Sitten kiirreellä koira takaakierrolle, josta se ampui suoraan putkeen, olinkin sitten hirmuisen jäljessä ja Seci ehti pyöriskellä toisessa päässä hetken ennen ohjausta hypylle, onnea oli sen verran matkassa ettei mudi ihme kyllä ampunut mihinkään väärään paikkaan. No selvisimme sitten nollalla maaliin, aika -6,72, etenemä 4,18, sen verran sohlattiin ja kulutettiin aikaa lopussa että sijoitus oli loistavasta väliajasta huolimatta 4, voittajaan oli eroa 3 sek. No ei me onneksi huonoille hävitty, harmiksi olisi pitänyt olla kaksi koiraa enemmän jolloin sert olisi siirtynyt meille, nuo kolme ensimmäistä kun olivat valiokoiria. No kyllä me ne saadaan vielä voitoilla kunhan kaikki kaarrokset pysyvät kurissa, nyt pääsimme jo puoleen väliin asti hallituilla käännöksillä. Vielä vaan lisää käännöstreeniä...

Toinen rata oli agiltyrata, ja tavoitteena oli tuplanolla. Alku meni hienosti ja kaarrokset pysyi kasassa, keppien sisään meno oli varma ja Seci puhkui intoa, mutta jostain syystä se jättää suunnilleen 8 kepin kohdalla kepit kesken. Jotain tein itse, mistä se otti häiriön. Hieman ärsytti, Seci kun on ollut varma pujottelija, ja nyt jostain syystä se on alkanut tekemään keppivirheitä. Ensin agirodun alkuvirheet ja nyt se jättää kepit kesken. Hetken mietin virheen jälkeen jatkaakko suoraan eteenpäin, sitten kuitenkin käveltiin keppien alkuun uudestaan ja uusi yritys. Loppu rata sitten fiilisteltiin, tein harjoituksen vuoksi kunnon ohijuoksut kontakteilla ja luotin että tuon ne ottaa. Puomia ennen lähetin Secin tekemään hypyn kauempaa ja sain etumatkaa ylösmeno luiskan loppuun asti ennen kun Seci oli puomilla. Silti Seci teki hyvän ja siistin ylösmenon ja vedätyksestä huolimatta teki hyvän alastulon. Keinu oli hieman eripainoinen mihin Seci on tottunut, eikä S juossut keinua niin pitkälle kun nyt on viime aikoina tehnyt, oli kuitenkin kunnolla kontaktin puolella ennen kun keinu rupesi laskemaan. Tältä radalta tulos 5, +3. Hieman otti yliaika koville, mutta tuohon keppi hässäkkään ja keppien alusta loppuun kävelyyn meni tiestysti reippaasti aikaa ja perjaatteessa teimme lähes kaksi pujottelua, onnistuneilla kepeillä olisi varmasti tullut reipas miinus aika.

No nyt on yksi sm ja karsinta nolla koossa.Tuplanolla olisi kiva ollut saada, mutta ehkäpä ensi kerralla.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Ei nollan nollaa...

Tänään kävimme treenaamassa huomisiin kisoihin. Treenit veti Allan ja rata näytti tältä:



Perjaatteessa ihan helppo. Alkuun eka moka, otin niin, että Seci oli minun ja puomin välissä, jolloin se hyppäsi puomin yli. Sitten toinen yritys otin toiselta puolelta ,vaikka puomille meno tuli sitten huonommaksi. Seuraavaksi mokattin kepeillä. Seci ei ihmeekseni lähtenyt/löytänyt ollenkaan keppejä, oli vaan "häh" kun lähetin sitä kepeille. No uusi yritys alusta, tällä kertaa pääsimme 8. oletin (paha virhe...) että putki ja oma liike vetää lejeröinhän 12 hypyn takaa, mutta Seci ei sijainnistani välittänyt vaan meni 13 hypylle. No seuraavalla kerralla muistin haltuun oton, mutta 10 annoin Secin karata kepeille. Loppu menikin joka kerta puhtaasti. Pikku tauko, ja sitten päätin että nyt tehdään nolla, hyvin sitten meni keinulle asti, sitten hukkasin itseni ja ohjasin Secin 12 hypylle olettaen sen olevan 10. No jätettiinpä nollat huomiselle.

Parasta treeneissä oli kyllä mahti keinut, kaikilla Seci tuli lähes päähän ja kerran teki upean keinun juoksemalla etutassut keinusta yli suoraan valmiiksi 2on2off. Puomi oli vähän hitaahko, ei sellainen räkäpuomi mikä Secillä on viime aikoina ollut. Tuo kulma vaikutti varmaan asiaan. Mutta eniten tuossa puomissa ärsytti stoppi paikka, Seci stoppasi kontaktille, hyvä jos kynnet tulivat esteestä yli.

No hyvillä mielin lähdetään huomenna kisaamaan, vaikka kisafiilis onkin vielä vähän hukassa.

Ennen agiltyä vähän tokoa. Suoria seuraamisia, hyvin pysyi koko matkan eikä edes yrittänyt ennakoida jääviä. Kaksi paikallaan makuuta molemmilla kerroilla jätin Secin ulos varjoon ja menin sisään halliin, jolloin Seci ei nähnyt minua, juttelin hallissa ym. mutta mudi pysyi hienosti. Luoksetuloa lelu palkalla, taas loppuun tuli hyppy sivulle, mutta ei onneksi vasten, joten en usko että tuosta pisteitä kisoissa menisi.

Jotain mitä voisi kaukaisesti luulla tokoksi.

Eilen illalla treenailut jatkuivat, outoa me treenataan tokoa kaksi kertaa päivässä...

Alkuun taas noudon pitoja pari toistoa, kerran tassun anto, toisella kertaa vedin kapulaa kevyesti pois suusta (eikä muuten irronnut ennen käskyä, hurjan hienoa), kolmas nopea pito, loppuun pidin kapulasta kiinni n.10sek. ennen irroituskäskyä.

Sitten seuraamista, omalla pihalla näkyy heti ennakointia, Seci on niin tottunut, että jos kuljetaan suoraan kohta tulee liikkeestä maahanmeno tai seisominen ja rupeaa tietyssä kohtaa himmailemaan. No tätä nyt lähdin korjaamaan imuttamatta, sitä ei olekkaan Secin kanssa koskaan tehty ja ajattelin opettaa/totuttaa sitä siihen, koska sillä voisi palkata kesken seuraamisen ja vahvistaa jo valmiiksi hyvää seuraamispaikkaa. Sitten taas onneksi Secillä on vahva katsekontakti seuraamisessa, joten ei ole vaaraa (kai? toivottavasti...) että se alkaa seuraamaan käsiä.

Seuraavaksi luoksetuloa. Jätin istumaan ja tein häiriöitä, pyrähdin, hypin, heilutin käsiä ym. ei lähtenyt. Käskystä täyttä vauhtia sivulle, eikä edes pompannut. Sen verran täydellinen suoritus, ettei luoksetuloa otettu enempää.

Loppuun seuraamista käännöksien kera. Ja hyvin toimii...

Iltalenkillä vielä parit paikalla makuut. Rutiinia on selkeästi ruvennut tulemaan lisää ja makuista on hävinnyt painetta pois. Seci menee nopsasti maahan, pysyy siellä, kestää nyt pitkätkin matkat eteen että taakse, viereen saa tulla seisomaan, eikä mudi nouse ennen lupaa. Nyt kun en vaan saisi hajotettua tätä mitenkään. Useimmiten kyllä vapautan vaan suoraan ilman sivulle nousua, ettei ennakointeja alkaisi tulla.

Nyt olemme alkaneet tehdä myös jääviä lenkillä, ilman seuraamista. Kesten lenkin vaan komennan seisomaan, istumaan tai menemään maahan. Ohi kävely ja paluu palkkaamaan. Kivasti käskyt toimivat ilman seuraamis osuuttakin.

tiistai 2. elokuuta 2011

Paluu hiljaiselosta...

Torstain jälkeiset päivät menivätkin vain lenkkeillessä, kävimmekin juoksemassa jokaisena päivänä. Osakseen tämä vain lenkkeily aktiviteetti johtui lihashuollosta, joka oli perjantaina. Näin lyhyesti kerrottuna takajalat olivat taas hieman kireät kuten aina tähänkin asti. Takaselässä oikealla puolella oli myös hieman pientä kireyttä. Eipä mitään pahempaa, mukavan hyvässä kunnossa agiltykoiraksi, viime kerrastakin kun on vahingossa päässyt kulumaan hieman liian pitkä aika. Ravilenkkejä hihnassa pitäsi harrastaa useammin ja varsinkin jäähdyttelyt tehdä reippaassa ravissa, jotta takajalat tulisi veryteltyä mahdollisimman hyvin. Tähän asti kun Seci on juossut kaikki lenkit, mukaan lukien lämpät ja jäähdyttelyt vapaana metsässä, jossa Seci laukkaa ja riehuu. No nyt olemme kotona tehneet aina osan matkaa hihnassa ravaten, mutta sitten tietysti Secin on päästävä purkamaan energiaa vapaana juoksemalla.

Parin päivän jälkeen Seci alkoi jo olla sitä mieltä, että voitaisiin me nyt oikeesti treenata jotain, treenaamaton elämä on hurjan tylsää. Tämä näkyi siitä, että jos kuljit lähellekkään ulko ovea mudi oli tikkana vieressä. Maanantaina sitten lähdimmekin kouvolaan treenaamaan, kun isälläni oli treenien vetovuoro. Mudin kiusaksi lähdin sen kanssa ensin reilun tunnin lenkille, mukava päästä välillä uusiinkin maastoihin.Keksen lenkin Secin huomaamatta menin puskan taakse piiloon, kohta mudi juoksikin hirmusen hädissään ympäriinsä polkua ja tähysti seisoen takatassuillaan. Nenän käyttö moisessa hädässä unohtui täysin, pienin ääni vinkein Seci lopulta löysi. Parilla muulla kertaa Seci muistikin sitten omistavansa nenän.

Agilityosuudessa keskityimme alussa keinuun. Valmispalkka ja sitten ulkoa vauhtia, tuli muuten todella hienoja keinuja. Seci on nyt muutenkin saanut stoppi paikkaansa siirrettyä eteenpäin ja on koko koira kontaktilla. Keinun jälkeen hyppyjä, ensin hypyt suoraan jonoon, mutta niin käännetyiksi, että Seci joutuu mutkittelemaan. Lelu päähän vetämään. Hyvin Seci käytti kroppaansa. Hypyiltä ohjasin välillä kepeille, kerran meni kakkosväliin ja ensimmäisellä yrittämällä ei olisi pimeää kulmaa haettu oikein, vaan koko ajan väärin päin. Oikean suorituksen jälkeen onnistuikin sitten kauempaakin. Väliin pikku lenkki, sitten käännösjuttuja ja niistoja ym. Pikku tauko ja sitten hypyt riviin ja välistä vetoja, ihmeen pienellä käskytyksellä Seci tuli välistä. Sitten lenkki ja taukoa. Loppuun hypyt täysin suoraan ja pari sparrausta, Seci kun on hieman laiskistunut takajalkojen käytössä, tämä toimi hyvin ja hypyt paranivat, eikä pelkoni yli korkeista hypyistä toteutuneet, vaan samalla korkeudella Seci hyppäsi, kannatteli vaan takajalkoja paremmin.

Tänään palasimme taas noudon pariin. Koirat ovat syöneet huonolla innolla jo parin päivän ajan, joten ne jäivät tänä aamuna ilman ruokaa. Iltaruoka aikana otinkin sitten Secin kanssa noutoa, ruuan kanssa. Yleensä tuo ruoka ei motivoi Seciä kunnolla, toisin kun lelu. Mutta nyt sillä oli sopivan nälkä. Pakkonoudolla jatketaan, tavoitteena olisi saada vahva ote ja niin että kapula tasan pysyy siellä suussa vaikka pommi putoaa viereen. Ongelmanahan Secin noudossa on ollut tuo kapulan pyörittely ja syljeskely, tai muuten vaan todella huono ote, josta on seurannut se että pienikin juttu saa kapulan tasan putoamaan. Nyt sitten opetan Secille ettei kapula putoa ja vasta kun pito on todella vahva alamme tehdä kunnon noutoa. Treenin aiheet ovat nyt liikkeet kapula suussa ja kapulaan koskemiset, tavoitteena että voin vetää tuota suusta pois, eikä kapula saa irrota ennen luovutuskäskyä. Tänään Seci sai annettua tassua kapula suussa, toinen onnistuminen oli, että Seci vapaaehtoisesti otti kapulan suuhunsa. Pakkonoudosta kun on seurannut, ettei Seci ole kunnolla ottanut kapulaa suuhunsa.

Tässä videossa on aika lähelle samaa ideaa:
http://www.youtube.com/watch?v=SshLMSl0ByA&feature=player_embedded