tiistai 12. joulukuuta 2017

Huippua!

Viime viikonloppuna oli Helsingin messukeskuksen suurin tapahtuma KoiraMessut 2017. Tänä vuonna messarin näyttelyt oli kolmipäiväiset Pohjoismaiden voittajanäyttelyn järjestämisvuoron osuessa Suomelle.

Källi & Viva


Hyberhyber teamia edusti tänä vuonna U-pennuista Källi kaikkina päivinä ja Viva perjantaina. Itse pääsin paikalle perjantaina, ja varsin jännityksen sekaisesti sain olla molemmista kakaroista niin ylpeä. Ensin siitä ettei ne monien muiden tapaan väistäneet tuomaria ja muutenkin esiintyivät varsin kauniisti, eikä arvosteluissa ja tuloksissa ollut moittimista. Viva liikkui todella kauniisti, pitkäkoipinen neito voitti nuorten luokan kera ERI:n ja SA:n, paras narttu kilpailussa sijoitus oli 4 kera vara-sert ja vara-cacib.

Viva 

Viva


Källi pisti vielä vähän paremmaksi ja putsaisi ohi valioiden ja muiden palkinnot kotiin. Eikä riittänyt, että teki sen yhtenä päivänä, vaan voitti urokset kaikkina kolmena päivänä. Ropit meni nartuille, mutta 1v 10kk kakaralle olimme enemmän kun tyytyväisiä VSP:stä noissa keimeissä huippu arvostelujen kera.

Kun kaksi vuotta sitten olimme Wicsin kanssa astutusreissulla Unkarissa tapaamassa Zuzmoa, toiveet ja odotukset pentueelle oli suuret, mutta silti tämä viikonloppu veti sanattomaksi. Hyberhyber Uskomaton tosiasia '' Källi'' on nimensä veroinen.

8.12 Helsinki Winner Annukka Paloheimo (ilmoitettu 16mudia)
NUO ERI SA PU1 VSP SERT CACIB HeW-17



9.12 Pohjoismaiden Voittajanäyttely Karin Bergbom (ilmoitettu 19 mudia)
NUO ERI SA PU1 VSP SERT CACIB PMV-17

c. Marika Terä



10.12 Voittaja 2017 Tino Pehar (ilmoitettu 15mudia)
NUO ERI SA PU1 VSP SERT CACIB V-17
c. Marika Terä

Ja ettei menisi ihan vain näyttelyhehkutukseksi, pitää hehkuttaa myös Renin koirantanssi suoritusta. Ren ensimmäisenä mudina Suomessa nousi koiratanssin HTM luokassa voittajaluokkaan. Kisasuorituksen voit katsoa täältä: Klick

c.Oona Mäki





Ei kommentteja: