perjantai 2. helmikuuta 2018

Tammikuu takana

Tammikuu  hujahti vauhdilla ohi ja vuosi on nyt potkaistu käyntiin monenkin lajin parissa.

Tammikuu alkoi Secilian agility valio vahvistuksella. Seci valioitui jo toukokuussa, mutta ensin kisan järjestäjien sekoillessa sertin jaon kanssa ja sitten seuraavaksi sagin sekoillessa tulosten korjausten kanssa vahvistus venyi tälle vuodelle. Tiistaina tuli Secin mittariin 10-vuotta ja samalla napsittiin valioruusukeen kera synttärikuvat. Mudit ovat koiria, jotka vaan aina paranevat vanhetessaan.
Seci on vielä hyvässä kunnossa eikä ikä näy kun varsin harmaassa olemuksessa, kuitenkin alkava vuosi on todennäköisesti enää vain jäähdyttelyä ennen kokonaan eläkkeelle jäämistä. Seci on ollut mahtava ja varsin opettavainen harrastus ja kisakaveri.



Kisavuosi alkoi myös agilityn parissa kun kakara koirat pääsivät pinkomaan Lahteen. Vip juoksi kolme rataa ja Zeta kaksi. Vip aloitti urakkansa hyppyradalta, jossa oli paikoin hyvin hukassa eikä oikein osunut esteille vauhdin kiihtyessä. Seuraavalla aksaradalla oli jo enemmän tekemisen meininkiä, mutta virheisiin sielläkin sorruttiin ja yksi ylimääräinen putkikin osui matkalle. Viimeinen rata meni jo varsin hienosti, harmillisesti maltti ei riittänyt pujotella loppuun asti, mutta loppusuora yhdistettynä täydellisiin juoksareihin sai silti hymyn huulille. Tämä rata päätyi videollekin, joka löytyy instagramista Klick 
Zeta aloitti agilityradalta, hieman meno oli varmistelua, mutta lopputuloksena nolla ajassa -9,19 etenemällä 4,12, joka riitti sijaan 2. Toinen rata menikin sitten jo liian kierroksilla höseltämiseen. Samoissa kisoissa P-pentueen Nana tykitti ensimmäisen nollavoittonsa agilityradalta huikealla ajalla ja samaiselta radalta siskonsa Flinga 5 oli toinen. 

Tammikuun puolivälissä lauma sai pienen pienen lisän. Vielä ei ollut tarkoitus muutamaan vuoteen pentua ottaa, mutta nyt osui kohdalle niin hieno pentue ja vieläkin mahtavampi pikku otus, että porukan maskotiksi tuli pitkäkarvainen venäjäntoy Tiu. Tiusta olisi tarkoitus tulla "isona" pikkumini aksatykki, näyttelykoira ja siinä sivussa varmasti tulee kisaamaan rallytokossa ja tokossa. Pikkuinen on hurmannut koko lauman, otus on todella reipas terrierin asenteella varustettu pikku koira-hiiri, jolta ei vauhtia puutu. 

Heti Tiun tulosta seuraavana päivänä suuntasimme aikaisin aamusta kohti Helsinkiä rallytokon tuplakisoihin. Ahneena olin ilmoittanut Vipin kahdelle aloradalle ja Zetan kahdelle avoradalle, joten päivästä tuli todella pitkä. Vipille Tiun saapuminen aiheutti alkuun mökötystä sohvan nurkassa, joten  hieman jännitti lähteä sen kanssa kisaamaan. Ensimmäinen rata menikin vähän hukassa olevalla asenteella, mutta läpi se saatiin rämmittyä 87/100 tuloksen kera. Toinen rata meni jo paremmin, mutta pari suurempaa suoritusmokaa maksoi pisteitä riittäen kuitenkin juuri tulokseen, jolla napsahti RTK1 koulari. Vip oli ensimmäinen koularin tehnyt U-pentu, mutta eiköhän noita kohta ala muillekin tulla kun 2v napsahtaa niiden mittariin reilun viikon päästä. Zeta pääsi ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan tsekkailemaan mitä siellä pitäisi osata. Kaksi liikettä mokasin itse -10 arvoisesti ja siihen päälle kaksi -1, mutta suorituksena olin rataan todella tyytyväinen. Zeta teki koko ajan hyvin töitä ja keskittyi. Ennen toista rataa iski kunnon väsymys eikä keskittyminen ollut itselläni eikä koiralla kohdillaan. Pari ensimmäistä liikettä lähti hyvin käyntiin, mutta sitten houkutuslelu vei mukanaan. Pari liikettä vielä rämmittiin eteenpäin, mutta ei lähtenyt enää sujumaan, joten keskeytettiin rata puoliväliin. 

Subré oli mukana kannustusjoukoissa kun vielä ei ihan ole voittajaluokka kasassa.


Samoissa kisoissa Ren kisasi mestariluokasta molemmilta radoilta 93/100, joista toisella pisteet riittivät kolmanteen sijaan. P-pentueesta on myös Flinga kisannut hienosti ja nousi nolla voitolla 2lk. 








Ei kommentteja: