Vielä on viime hetket pentujen odotusta jäljellä. Ren muutti reilu viikko sitten jo minun luokseni ja pentulaatikkoa on jo sisusteltu kovaa tahtia. Varsin kuumat ilmat ovat hieman tuottaneet tuskaa ison mahan kanssa kulkevalle tulevalle mammakoiralle, mutta hyvin se vielä jaksaa lenkkeillä illan viiletessä.
Ennen Renin tuloa
ehdin omien koirieni kanssa käydä Kouvolan rallytokokisoissa. Vip korkkasi AVO luokan hienosti, tehden oikein iloisen ja osaamisensa mukaisen radan. Olimme sitten vähän liiankin iloisia maalissa, joten Vip päätti palkata itsensä kehänauhan sisällä purren hihnaan kiinni. Se
siitä hyvästä tuloksesta ja paperiin kirjattiin hylky. Zeta ei oikein ollut rallyfiiliksessä, mutta tarpoi radan läpi 78/100 arvoisesti, joten toinen tulos avo luokasta. Subré pääsi korkkaamaan voittajaluokan ja teki oikein hienon suorituksen. Sub olisi saanut 90/100, mutta harmillisesti sillä oli niin huono ohjaaja matkassa, että tulos putosi 67/100, hieman harmitti, mutta samaan aikaan kuitenkin olin mitä tyytyväisin koiran suoritukseen. Ensi kerralla pitää vaan muistaa olla tarkempi, ettei pysähtele väärissä liikkeissä tai tee mitään muutakaan turhaa radalla...
Heinäkuun puolivälissä mudimiittailtiin 8 mudin ja parin muun rotuisen seurassa. Alkuperäiset treenit peruttiin, mutta Oonan kanssa päädyimme pitämään omat. Treenit olivatkin sitten loppujen lopuksi yhdistelmä nykyisiä Hyberhyber koiria ja omiaan odottavia. Ilma oli jo varsin kuuma, mutta suht hyvin koirat jaksoivat kuitenkin tehdä hommia. Subré ja Zeta pääsivät pitkästä aikaa ajamaan jäljet, tämän vuoden ensimmäiset... Subrélla alku oli haastava ja meinasi lähteä harhoille, ennen kun kunnolla sai oikeasta jäljestä kiinni. Zeta meni jälkensä tasaisesti kiskoen läpi ja ilmaisi kaikki kepitkin näppärästi matkalta. Metsäjuttujen jälkeen lähdimme kentälle treenaamaan rallytokoa. Varsin kiva päivä ja eiköhän uudelleenkin treenailla samalla porukalla. Nyt vaan toivotaan pentuja riittävää määrää sopivalla jakaumalla niin seuraavalla kerralla kaikilla olisi oma mudi mukana.
|
Ren esittelee masuaan |
|
Vip nauttii rapsutteluista |
Viime perjantaina pidimme sitten virallisemmat Hyberhyber treffit paimennuksen merkeissä. Mukana oli Subré, Vip, Hilla, Viima, Källi, Vida, Flinga ja yksi beussi vahvistus kun yksi joutui sairastumisen vuoksi perumaan osallistumisensa. Subré oli ihan onnessaan kun pääsi pitkästä aikaa paimentamaan, hyvin se vielä vuosien tauon jälkeen muisti. Ensimmäinen kierros tehtiin pyöröaitauksessa, jossa se hetken viitsi lampaita pyörittää, mutta sitten totesi homman ihan turhaksi kun ei
niitä saanut mihinkään kuljetettua.Toisella kierroksella Sub pääsi isolle laitumelle, jossa tykkäsi kovasti lampaita liikutella ja ohjailla. Vip pääsi ensimmäistä kertaa paimentamaan ja alun ihmettelyn jälkeen innostui hommasta jo varsin hyvin. Mudiksi sillä oli yllättävän paljon silmän käyttöä mukana, varsinkin ensimmäisellä kierroksella. Vip teki molemmat kierrokset pyöröaitauksessa, toisessa lampaat suostuivat liikkumaan vain pienellä alueella kun puoli aitausta oli vesilammikkoa.
|
Vip |
|
Vida |
|
Subré |
|
Subré |
|
Flinga |
|
Subré |
Lauantaina rynnistettiin vielä töistä suoraan Haminaan kisaamaan ennen pentutaukoa. Kuuma ilma teki varsinkin ohjaajalle tepposet, eikä Vipkään täysiä kulkenut. Ensimmäisellä radalla en saanut sitä takaakiertoon ja se haki puomin sijaan pimeään putkeen. Toisella radalla hukkasin koiran ennen puomia ja se ajatui pituudelle. Juoksari A:t toimi, mutta kummallakaan puomilla
ei ollut kovin hyvät
osumat. Vip on treenannut viimeksi kesäkuun puolivälissä, joten ehkäpä hieman toistoa alle ennen seuraavia kisoja, niin toimii jälleen juoksarit ja yhteinen rytmi tehdä hommia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti