tiistai 13. heinäkuuta 2021

Mudi pentuja vko33.

  

Kävimme tänään ultrassa ja Rosie todettiin tiineeksi joten odotamme pentuja vko33 yhdistelmästä: 




             My Zynk´s Rose "Rosie"     & RTK1 AGI2 Hyberhyber Uhkarohkea Unelma "Vip"



Mietin pitkään Rosien pennuttamista tänä vuonna. Sillä on 11kk juoksuväli, mikä on hieman haastava harrastavalle jalostuskoiralle. Koronan vieläkin sotkiessa kilpailuja päätin pennuttaa sen nyt, jotta voimme keskittyä ensi kesän täysillä kilpailemiseen. Meillä on monessa pentueessa ollut pieniä synnystysongelmia, joten toivoisin reilu 2v:nä sen nuoren iän auttavan nopeaan synnytykseen ja siitä palautumiseen. Alunperin Rosiella oli tarkoitus käyttää toista urosta, mutta jostain syystä sitä ei touhu kiinnostanut, joten päädyin vaihtamaan suunnitelma B ennen tärppien ohi menoa. Näin ollen toteutin suunnitelman, jota pohdin jo Rosien Suomeen tullessa ja isäksi päätyi Vip. Vip täydentää hyvin Rosieta rauhallisena ja aina järkevästi käyttäytyvänä koirana. Siinä missä Rosie on ajoittain impulsiivinen ja nopeasti kiihtyvä ilopilleri, Vip on huomattavasti tasaisempi ja järki edellä kulkeva tyyppi. Molemmat ovat itsevarmoja, alusta- ja äänivarmoja, miellyttämishaluisia ja innokkaita harrastuskoiria. Kummallakaan ei ole allergioita, iho- tai turkki ongelmia. 

Lisätietoa pentueesta ja vanhempien esittelyt: Rosie&Vip pentue

Ei kommentteja: