torstai 13. helmikuuta 2014

Osa 1. Unkarin matka

Näin viikko kotiin palaamisen jälkeen onkin mainio aika kirjoittaa reissusta, kun varmasti kaikki oleellinen on ehtinyt jo unohtua. On se huvittavaa kun pentu ja lentoliput on varattu nopeammassa aikataulussa, kun siitä kirjoitettu teksti.

Mutta jospa aloitetaan ihan alusta ja hieman taustoista kuinka koko matkaidea sai alkunsa. Olen aina ollut hyvin ihastunut Madon emään Sutiin, se vastaa hyvin omaa mieltymystäni kauniista sporttisesta mudi nartusta ulkomuodollisesti ja kun sen luonnekuvauksetkin vaikuttivat kivalta olen pitkään jo haaveillut sen pennusta. Madon isä Báró on myöskin pitkään huokailemani koira, jota pohdin jo Subrén mahdolliseksi sulhoksikin ennen pennun haku päätöstä. Salaa haaveilin kyseisen pentueen pennusta ja sitä suosittelin myös yhdelle toiselle suomalaiselle, joka etsi narttu pentua. Itselläni ei kuitenkaan ole juuri nyt mitään mahdollisuutta ottaa pentua, koska tarkoituksena olisi jättää Subrén pentu kotiin kasvamaan, joten jouduin tyytymään haaveiluun, että joku muu keksisi pennun tänne tuoda. Sittemmin Moona osui hyvään aikaan kohdalle ja meidän mieltymykset pennun suhteen osuivat hyvin yhteen, joten pentu varattiin ja pari päivää tämän jälkeen pikkuiset olivatkin jo maailmassa. Alle viikko koko jutun aloituksesta olikin sitten jo lentoliput varattuna ja kaikki sovittuna valmiiksi.

Niinpä se kaksi kuukautta innolla odotettu päivä koitti ja tammikuun viimeinen päivä starttasin auton ja ensin ajelin Hämeenlinnaan päivittämään Riitan viimeiset kuulumiset. Mukaan lähti paketti kohti Unkaria kennel Nyirsegfiaan vietäväksi. Siitä sitten ajelin Helsinkiin hakemaan mudiaiheista pakettia tuliaiseksi ja kiitokseksi pentumme kasvattajalle, tämän jälkeen hyvä uskoisena heitin navigaattoriin ystäväni osoitteen ja lähdin ajelemaan. Matkalla kirosin kehillä hyppelyä, ruuhkaa ja ällöttävää ajoreittiä ja perillä kirosin vielä enemmän, Helsingissä on kaksi samanosoitteen taloa ja olin sitten hienosti juuri väärällä puolella Helsinkiä kaveriini nähden. Eipä muuta kun samaa ällöttävää reittiä takaisin ja reippaan tunnin myöhässä pääsin istutumaan ruokapöytään. Ilta menikin sitten höpötellessä ja elokuvaa katsellen ja parin tunnin yö unien jälkeen starttasikin auto kohti Helsinki-Vantaata. Ja niin pääsi starttaamaan matkakohti Unkaria!!!

Onni oli ikkunapaikka

Riikassa sain juosta pienen lennon myöhästymisen takia seuraavaan koneeseen vauhdilla, onneksi ehdin kuitenkin ihan hyvin hetkittäisestä kriiseilystä huolimatta. Budapestin lentokentällä sainkin laukun heti sisään käveltyäni ja Viki kera ihanan syliin kiipeävän pentumme emän Sutin kanssa. Eipä muuten kun autoon ja maisemareittiä keskustan läpi ravintolaan nauttimaan lounasta. Lounaan jälkeen suuntasimme ensin tapaamaan pentujen isän puolisiskoa Köves-bérci Betyár Derűs Dámaa musta vahvarakenteinen ja pieni narttu oli oikein mukava tuttavuus. Sitten jatkettiinkiin matkaa kohti kennel Kormosvári-Hajtón tutustumaan Mária Román Istvánnén kasvatustyöhön, jota hän esitteli kuvin ja kertoen taustoja. Kotonaan hänellä oli kolme mudi narttua, yksi veteraani, aikuinen narttu ja sen vuoden ikäinen narttu pentu, jonka olisin mielelläni kaapannut mukaani. Aivan ihastuttava rakenteeltaan tasapainoinen, pieni kokoinen, kevyt narttu, jolla oli ehdottomasti yksi parhaista etuosista reissulla tapaamistani koirista (joskin vielä hieman kevyt, mutta iän huomioon ottaen)  ja tietenkin rakkautta lisäsi kun se istui koko viereilun sylissäni rapsuteltavana. Sen emä oli selvästi lauman pomo ja hyvin täpäkkä koira, kaunis rakenteeltaan ja ilmeeltään. Myös 14v veteraani narttu säväytti erinomaisella kunnollaan, tuo narttu onkin täyssisko niin Subrén kuin Madonkin takaa tulevalle Kormosvári-Hajtó Ciripille. 

Sitten koittikin reissun jännitetyin kohta, pentujen näkeminen. Tietenkin olimme saaneet kuvia ja videoita pennuista, mutta ei se sitä korvaa, että itse pääsee hypistelemään sen läpi. Ensin piti tietenkin tervehtiä aikuiset koirat läpi, jotka olivat hyvin ilosia kun tuli vieraita. Siinä sitten tapasinkin kerralla, niin pentujen emän, isä, isoäidin kun serkunkin. Báró oli ehdottomasti yhtä vakuuttava, mitä kuvissakin, oikein kaunis koira, jolle oli "mammanpojan minä minä, mutta kun minä olen tärkein, ainut ja oikea" luonnetta anettu suurella kauhalla. Sen emä Vihar oli hyvin vahvarakenteinen leidi, joka antaa silmämääräisesti kuvan olevansa huomattavasti suurempi mitä oikeasti on. Sillä oli hieno rakenne, joskin omaan makuuni hieman liiankin tuhti etuosa. Sitten löytyi tietenkin kaunis ruskea pentujen emä Suti, kevyt hyvin sporttinen lelu varas, joka rakastaa taisteluleikkejä. Sutilla on hieman ruskeaksikin liian vaaleat silmät eikä häntä ollut kauneita kannettu, mutta itse rakenne oli hyvä. Laumassa oli myös vielä pieni ja pippurinen Pisze, musta kippurahäntäinen, hyvin Secin kanssa saman tyyppinen hyvin kevyt narttu, joka oli pudottanut kaiken karvansa pentujen jälkeen. 


Suti, KBB Gézengúz & KBB Hurrikán
Pian sohvan alta kömpikin uninen pikku mies yhdessä G-pentueesta Venäjälle muuttavan kaverinsa kanssa. Pennun ollessa mukavan uninen se suostui kiltisti seisomaan kopeloinnin ajan, Madolla on hyvät kulmaukset, lupaava etuosa, hyvät mittasuhteet ja oikea hännän kiinnitys. Päänmuoto on hyvin saman tyyppinen mitä isällään, aika näyttää mihin suuntaan Mato lähtee kehittymään, lähtökohdat ovat ainakin mieleiset. Todennäköisesti sille tulee hieman vaaleat silmät, mikä on kuulma hyvin yleistä ruskeaa kantavilla mustilla mudeilla. Pääsinkin sitten seuraavana päivänä tapaamaan Madon sukua enemmänkin läpi, mutta siitä sitten lisää seuraavassa kirjoituksessa. Näiden  koirien perusteella Madosta tulee jäämään todennäköisesti kevyempi mitä alunperin ajattelin ja mitä jalostuksellisessa mielessä Madon ajattelin tuovan linjaani. Tiedän tarvitsevani lisää massaa ja voimaa runkoon lähipolvissa, mutta onneksi samalla reissulla löytyi jo lisää potentiaalisia sukuja tulevaisuutta ajatellen.

Mutta jottei nyt tulisi ihan romaania, niin seuraava osa tuleepi lähipäivinä, luvassa tietenkin lisää mudeja ja hieman enemmän kuviakin.

Ei kommentteja: