perjantai 2. toukokuuta 2014

Ei mitään

Me ei olla oikein tehty viime aikoina mitään ihmeellistä. Päivät kuluu kulumistaan lenkkeillään ja leikitään, joskus käväistään treeneissä, jotka ovat sujuneet kivasti. Mihinkään ei olla oikein tarkemmin panostettu, tokoa ei olla tehty ainakaan kuukauteen, pari jälkeä on sentään saatu ajettua läpi. Koirat vaikuttavat tyytyväisiltä makoillessaan auringossa, joten sitä suurta treeni intoa odotellessa. 

Subré aloitti uintikauden


Kouvolassa käytiin kisaamassa oman seuran kisat. Aamupäivän neidit istuivat autossa ja itse kuuluttelin 1lk läpi. Subrén olin ilmoittanut kisamaan, jotta juoksut alkaisi, mutta eipä näy vieläkään joten kisaamaan jouduttiinkin. Neiti oli koko aamun kerännyt voimia autossa eikä puuaksakaan sitä kovinkaan rauhoittanut. Ekalla radalla vapautti itsensä käden huitaisusta lähdössä ja lähdin vahingossa ohjaamaan sitä, vitutti sitten oma virhe niin paljon, että koko loppu rata meni siinä. Tuloksena oli kaksi rimaa ja yhdestä hypystä reipas ohitus, jonka korjasin. Kontatktit olivat kyllä hienot ja kieltokiemuroista huolimatta aikakin mukavainen, joten kovaa likka taas kerran paineli, mutta harvoimpa tuolla vauhdista pulaa onkaan. Toisesta radasta ei sitten tullut mitään, hylky heti ennen ekaa hyppyäkään kun Sub päätti juoksennella hieman hihnan irroituksen jälkeen rata alueella ja puomilla piti possuilla, joten ei juostu edes koko rataa läpi. Oma fiilis ja asenne oli liian hukassa, jotta hommasta olisi voinut tulla oikeastaan mitään, mutta se olisi pitänyt tajuta ajoissa eikä vasta radalla


Kouvolassa käytiin kisaamassa oman seuran kisat. Aamupäivän neidit istuivat autossa ja itse kuuluttelin 1lk läpi. Subrén olin ilmoittanut kisamaan, jotta juoksut alkaisi, mutta eipä näy vieläkään joten kisaamaan jouduttiinkin. Neiti oli koko aamun kerännyt voimia autossa eikä puuaksakaan sitä kovinkaan rauhoittanut. Ekalla radalla vapautti itsensä käden huitaisusta lähdössä ja lähdin vahingossa ohjaamaan sitä, vitutti sitten oma virhe niin paljon, että koko loppu rata meni siinä. Tuloksena oli kaksi rimaa ja yhdestä hypystä reipas ohitus, jonka korjasin. Kontatktit olivat kyllä hienot ja kieltokiemuroista huolimatta aikakin mukavainen, joten kovaa likka taas kerran paineli, mutta harvoimpa tuolla vauhdista pulaa onkaan. Toisesta radasta ei sitten tullut mitään, hylky heti ennen ekaa hyppyäkään kun Sub päätti juoksennella hieman hihnan irroituksen jälkeen rata alueella ja puomilla piti possuilla, joten ei juostu edes koko rataa läpi. Oma fiilis ja asenne oli liian hukassa, jotta hommasta olisi voinut tulla oikeastaan mitään, mutta se olisi pitänyt tajuta ajoissa eikä vasta radalla.

Secin kanssa oli parempi fiilis, sehän yleensä toimii parhaiten omissa kisoissa. Mutta pah, ensin puomilla sivuun räkäisy, ja kun jäin sitä mulkoilemaan niin kepeille putken sijaan rynnistys. Hyppykeinua lähentelevä keinusuoritus ja sitten hyvin pahasti mulkoillen pysäytetty 2on2off A:lle. Toinen rata tuntui sopivan Secille hyvin, mutta eipä sitten sopinutkaan kun neiti päätti olla löytämättä tietään kontaktiesteille, todella hukassa juostu rata ja esteiden ohi menoa, ennen kun luikittiin maaliin. Että sellaiset kisat sitten..


Ei kommentteja: