sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Kasvattipäivitystä

Kasvattini ovat keränneet mukavasti menestystä eri lajeista pitkin kevättä ja ensimmäinen valiokin saatiin teamiin, tai oikeastaan samalla kertaa napsahti monta valion arvoa.





FI MVA SE MVA LT MVA LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA BALTJV-16 V-16 JV-16 TLNJW-17 TLNW-17 BALTJV-17 RIGAW-17 V-17 HeW-17 PMV-17 LTV-18 HYBERHYBER USKOMATON TOSIASIA "Källi"Källi valioitui ensimmäisestä näyttelystään 2-vuotis syntymäpäivien jälkeen, samalla kertaa valioituen Suomeen, Ruotsiin ja Liettuaan. Källi palkittiin myös rotuyhdistyksen toimesta hienosta näyttelymenestyksestä viime vuonna Unkarinpaimenkoirat ry:n vuoden mudina. 


Källi on näyttelyiden lisäksi ehtinyt harrastaa kaikkea, pelastuskoiran uran on haaveissa, siihen päälle agilityä ja tokoa. Episvoittoja on jo agilitystä tullut, keväällä on suunnitelmissa ensimmäiset viralliset kisat. Episvoitto rata: Klick

Källi, Flinga ja Viima kävivät mudien paimennuspäivässä katsomassa ensimmäistä kertaa lampaita. Kaikilla oli selkeä halu ja vietit paimennukseen. Kiitos kuvista Terhi Multamäki ja Nina Palmu.

HH Unelma Onnesta "Viima"




HH Uskomanton tosiasia "Källi"



HH Pikkaisen Possu "Flinga"








Kuvat yllä c: Karita Koskelainen
Flinga  kävi voittamassa Unkarinpaimenkoirat ry:n tokon rotumestaruuden avoimessa luokassa hienolla ykköstuloksella sijoittuen peruskilpailussa toiseksi. Video suoritukseen: Klick

Flinga ehti myös käydä luonnetestissä saaden varsin oman näköisensä plussarivin.
Toimintakyky, +1a, kohtuullinen
Terävyys, +3, kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua

Puolustushalu +3, kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu, +2a, kohtuullinen
Hermorakenne +1a, hieman rauhaton
Temperamentti +1, erittäin vilkas
Kovuus, +1, hieman pehmeä
Luoksepäästävyys, +2b, luoksepäästävä, hieman pidättyväinen
Laukauspelottomuus, +++, laukausvarma



Eikä Flinga ole aksaakaan unohtanut, tasaista tahtia on palkintosijoja haettu monesti luokkien kovimmilla ajoilla, pikku virheet kuitenkin olleet kuninkuusluokkaan nousun tiellä.

c. Sini Kylmänen, Flinga HSKHn agilitykisat 25.2.




HH Parasta Just Nyt "Nana" c.Katja Alalauri






Nanalla on aksassa mennyt varsin lujaa ja voittoja on ropissut hyvää tahtia ensin sertin arvoisesti 1 lk ja nyt luvan verran jo 2 lk. 














HH Puhuri "Ren" on kovasti tavoitellut luokkanousua 3 lk, mutta pikku virheet ovat maksaneet luvat. Voittoja ja muita palkintosijoja on kuitenkin napsinnut hyvää tahtia. Kuva (alla) c: Oona Mäki

Ren kävi tänään myös luonnetestissä saaden tuloksen +159 +++.
Video testistä tulossa myöhemmin.










HH Unelmista Totta "Viva" aloitti rallytokokisa uran hienosti tuloksella 95/100. Kuva c: Hanna-Mari Itkonen




















Tuonneista Bariguard Vivir Mi Vida aloitti aksakisaamisen epiksistä, hienolla nollavoitolla. Vidan suoritus: Video


perjantai 30. maaliskuuta 2018

Jatkoaikaa suunnitelmille

Aikaa on humahtanut viime kirjoituksesta, kun ei ole vaan löytynyt sopivaa väliä näpytellä tekstiä ruudulle. Sveitsiin lähdettiinkin lopulta vain lomamatkalle ilman Reniä. Alkanut vuoto loppuikin yllättäen ja progesteroni kertoi ettei juoksut edes oikeasti alkaneet, vaan kyseessä oli jokin epämääräinen välitiputtelu. No kun töissä olin jo ehtinyt kaiken järjestellä reissu valmiuteen, niin päädyimme Renin sijoitusomistaja Oonan kanssa lähteä katsomaan Sveitsin lomatarjontaa. Kumpikaan kun ei liiemmin laskettelusta välitä ja kohdekin oli kaukana Alpeista, niin Sveitsin tarjonta meille keskittyi pääosin koiriin ja suklaaseen. Onneksi tulevan sulhon omistajalla Wernerillä oli aikaa tavata meitä kahtena päivänä, joten saimme mukavasti ajankulumaan ja samalla pääsimme tutustumaan Aszuun hyvin monipuolisesti.



Ensimmäinen ilta meni lentokentältä majapaikkaan etsiessä ja Sveitsin hintatasoa kauhistellessa. Hämärässä ei tullut paljon maisemia nähtyä, joten aamulla kun lähti ensimmäistä kertaa ulos sai todenteolla ihastua kauniiseen maisemaan. Werner oli pyytänyt meitä mukaan agilitykilpailuihin, joihin suuntasimmekin varsin iloisina. Ennen kilpailuihin menoa pysähdyimme koirien kanssa lenkille lähipuistoon ja saimme heti maistaa palan maan koiranpitokulttuuria. Kaikki koirat juoksentelivat vapaana omistajiensa mukana, moikkasivat toisiaan ja touhuilivat mitä mieleen tuli, kuitenkin ollen varsin tottelevaisia. Saimmekin heti nähdä kuinka sosiaalinen ja hyvin koiraa puhuva Aszu on. Se tuli kaikkien kanssa moitteettomasti toimeen, eikä edes omistajan toinen pahassa teiniurppaus iässä oleva Csoka mudi ei saanut Aszun hermoja menemään, vaikka välillä toden teolla koitti vanhempaa urosta ärsyttää. Werner esitteli innoissaan koiriensa temppuja. Aszu hurmasi aina vaan enemmän osoittaen erinomaista on/off vireen hallintaa, teki täysillä kun pyydettiin ja heti kun lopetettiin nollasi päänsä rentoon lenkkeily tilaan. Samaa ominaisuus näkyi myös agilitykilpailuissa, ennen rataa ja radan jälkeen se makoili hallissa tyytyväisenä, radalla ollen kuitenkin täysiä menossa mukana.



Lenkin jälkeen parin kiemuran kautta suuntasimme agilitykilpailuihin juuri avattuun uuteen halliin. Ulkonäöltään tekonurmi halli olisi voinut hyvin olla Suomessa, mutta kilpailut erosivat hieman Suomen normaaleista. Keskellä päivää kilpailtiin epävirallinen open luokka, johon sai osallistua kaikki päivän aikana kilpailleet ja ainakin kyseiseen halliin kilpailija määrä oli rajattu 80 koiraa per päivä. Ihmetystä aiheutti myös, että virallisissakin luokissa koiran sai tuoda lähtöön lelun ja namien kanssa, eikä virheitä tullut vaikka maaliin tulon jälkeen juoksi suorittamaan treeni mielessä puomin vielä uudelleen. Yleisilmeeltään ja tunnelmaltaan kilpailut olivat ihanan positiiviset, ihmiset olivat iloisia ja rentoja, koiria kohdeltiin nätisti mutta oltiin hyvin mustavalkoisia ja pidettiin kriteereistä kiinni. Mudeja kilpailuihin oli sattunut mukavan monta, 2lk kisasi yksi narttu, 3lk Aszun lisäksi kaksi narttua. Aszu kisasi pitkästä aikaa kuukausiin, kun omistajan jalka on ollut syksystä asti juoksukelvoton. Jokaisella radalla tuli pikku virheitä, mutta yleisesti ottaen meno oli varsin kivan näköistä. Kilpailupaikalla Aszu osasi ottaa varsin rennosti ja kulki vapaana omistajansa mukana. Sosiaalisuus ja hyvä hallinta vaikutti olevan Sveitsissä kisaamisen kannalta ehdotonta. Yhdenkin radan lähtö oli puolessa välissä rata aluetta ja seuraava koirakko odotteli ja riekutti koiraa rata alueella vaikkei edellinen koira ollut edes ehtinyt maaliin asti.


Agilitykilpailuiden jälkeen Werner kysyi huvittaisiko meitä seuraavana päivänä vierailla hänen maatilallaan Saksan puolella. Mitään reissu suunnitelmia kun meillä ei ollut, niin innolla otimme varsin kivan kuuloisen reissutarjouksen vastaan. Niin seuraavana aamuna hyppäsimme jälleen auton kyytiin ja lähdimme kohti Saksaa. Matkalla pysähdyimme Rheinfallia eli Euroopan suurinta vesiputousta katsomaan, paikka oli jäätävän hieno. Koirat tulivat toki mukaan kiertelemään ja iloisesti flexeissä tassuttivat ihmisvirrassa, reippaina myös kiipesivät ihan vesiputouksen vieressä olevia kapeita portaita korvaansa lotkauttamatta putouksen pauhulle.


Vesiputoukselta vajaa tunti eteenpäin saavuimme ihanalle maalaistalolle, ensimmäisenä meille esiteltiin agilitykenttä, harmiksemme Saksan puolella oli vielä reilusti lunta, vaikka Sveitsissä oli jo maa hyvinkin sulana. Seuraavaksi ihastelimme islanninhevosta ja shetlanninponia, kovasti meitä teki mieli ottaa issikka mukaan matkamuistoksi, mutta tuskin finnair olisi sitä söpöydestään huolimatta suostunut koiran lentopaikalle ottamaan? Wernerin naisystävän tullessa kotiin meinasi iskeä koti ikävä, kun mukana oli hyvin Tiun kanssa saman näköinen chihu neiti. Rose vei meidät kahvittelun jälkeen tutustumaan lisää maatilan eläimiin, ensin kanalaan ihastelemaan minikanoja ja sitten ihanaan kanilaan rapsuttelemaan kahta varsin leppoisaa jättikania. Ponitkin kirmasivat innoissaan rapsuteltavaksi laitumelta. Aszu tuli hyvin toimeen kaikkien eläinten kanssa, paitsi kuulemma naapurin kissat ajetaan tontin rajojen ulkopuolelle varsin vauhdikkaasti vanhemman koiran opettamana. Kotimatkalle lähdettiin auringon lähtiessä laskuun, hieman ihmetystä Wernerissä herätettiin kysymällä voidaanko käydä Lidlissä Saksassa. Näin tuli koettua tuon kauppaketjun ihan kotimaan liike, vaikkei se ollutkaan päätarkoitus vaan ostaa iltapalaa ja muuta purtavaa hotellille huomattavasti halvemmalla kuin Sveitsin puolelta.




Näin oli jo kaksi päivää ja yksi ilta saatu kulutettua. Hotellin olimme varanneet lähelle Aszun Sveitsin kotia, joten toki se oli keskellä ei mitään pikku kylässä, jossa oli kioskin kokoinen kauppa. Reilun 6km päässä oli kuitenkin isompi kylä, jossa oli ostoskeskuksia ja muuta nähtävää. Reippaina päätettiin, ettei me millään julkisilla tuota matkaa kuljeta vaan nopeastihan tuon kävelee. Emme ihan ottaneet huomioon, että ensimmäinen 3km on pelkkää vuoristotietä ylöspäin tarpomista, tuli todettua että oma kunto on vähän huono... Toki kengätkin alkoivat hiertää, ei olisi pitänyt lähteä reissuun suht uusissa kengissä. Mutta perille päästiin ja sopivasti vielä löydettiin huippu alennusmyynnit, joten kotiinpäin lähdettiin iltapäivällä ostoskassit heiluen.

Viimeisenä päivänä pakkasimme kamat ja lähdimme kohti Zürichiä, pitihän sekin paikka nähdä pikku kylien näkemisen jälkeen. Siellä ehdimme muutaman tunnin kierrellä ja käydä syömässä ennen lentokentälle suuntaamista. Mitään kummoisempaa emme löytäneet, joten eipähän ensi kerralla tarvitse enää sinne suunnata. Nyt sitten odotellaan Renin juoksujen alkamista ja uutta reissua, Aszu vakuutti olevansa juuri oikea valinta Renille, se täydentää hyvin sen hyviä ominaisuuksia tuoden myös todennäköisesti lisää niitä asioita joita toivomme lisää. Ainakin ensi kerralla tiedämme jo hyvin paikat kun teimme pienen harjoitusreissun ja myönnettäköön, että loma tuli niin tarpeeseen.

Oonan kanssa näpyteltiin heti reissun jälkeen Aszusta lisää infoa Pentuja-sivuille, sieltä kannattaa kurkata jos ei ole vielä katsonut :)

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Kohti Sveitsiä pentutoiveiden kera

Ren aloitti eilen juoksut, joten ensi viikonloppuna pakataan neiti lentoboxiin ja  lähdetään kohti Sveitsiä. Siellä odottaa varsin komea, pian 7 vuotta täyttävä saksalainen uros Angyali-Álom Aszu. Aszu on hyvin menestynyt agilitykoira, se kilpailee maksi 3 lk, ja on edustanut Sveitsiä mm. EO-kisoissa. Agilityn lisäksi se on suorittanut BH-kokeen. Aszu on harrastavasta suvusta ja sen molemmat vanhemmat ovat menestyneitä harrastuskoiria useammassa lajissa. Lisää tietoa laajemmin kirjoittelen Aszusta reissun jälkeen. 



 Hyberhyber Puhuri "Ren" Angyali-Álom Aszu "Aszu"
 Blue merle, pitkä häntä Musta, pitkä häntä
 Lonkat: A/A Lonkat: A/A
 Kyynärät: 0/0 Kyynärät: 0/0
 Polvet 0/0 Polvet 0/0
 Selkä: LTV0
 Silmät: Distichiasis (yksi ylim. rispsi) Silmät: Terveet
 Koko: 42-43 cm Koko: 45-46 cm

 Harrastustulokset:

  - agility medi2, 1x LUVA
 - rally-toko  RTK4
 - koiratanssi HTM oikeus VOI, freestyle ALO
 - toko AVO
 - BH-koe hyväksytty
 - näyttelyt: EH
 - treenaa lisäksi jälkeä, noseworkia ja on osoittanut paimennustaipumusta lampailla

  Harrastustulokset:


 - Agility maksi 3 lk
 - EO, WM, Sveitsin agility ranking 2017 sija 39.
 - BH-koe hyväksytty

 KoiraNet, MyDogDNA workingdog.com


Pentueeseen odotetaan syntyvän mustia ja blue merlejä pentuja. Molemmat vanhemmat ovat hyvin toimivia harrastuskoiria, varustettuna suurella moottorilla ja tasapainoisella luonteella. Pennut myydään vain aktiivisiin koteihin harrastuskoiriksi. Renistä löytyy pidempi esittely Pentuja-sivulla, Azsusta esittely tulee astutusreissun jälkeen. 

Pentukyselyt kannattaa suunnata kennelhyberhyber@gmail.com sähköpostiin. Toinen s.postini toimii ajoittain hieman huonosti, joten viestisi saattaa hukkua matkalle. Vaihtelevien työaikojeni vuoksi pentukyselyt ensisijaisesti sähköpostitse. 

perjantai 2. helmikuuta 2018

Tammikuu takana

Tammikuu  hujahti vauhdilla ohi ja vuosi on nyt potkaistu käyntiin monenkin lajin parissa.

Tammikuu alkoi Secilian agility valio vahvistuksella. Seci valioitui jo toukokuussa, mutta ensin kisan järjestäjien sekoillessa sertin jaon kanssa ja sitten seuraavaksi sagin sekoillessa tulosten korjausten kanssa vahvistus venyi tälle vuodelle. Tiistaina tuli Secin mittariin 10-vuotta ja samalla napsittiin valioruusukeen kera synttärikuvat. Mudit ovat koiria, jotka vaan aina paranevat vanhetessaan.
Seci on vielä hyvässä kunnossa eikä ikä näy kun varsin harmaassa olemuksessa, kuitenkin alkava vuosi on todennäköisesti enää vain jäähdyttelyä ennen kokonaan eläkkeelle jäämistä. Seci on ollut mahtava ja varsin opettavainen harrastus ja kisakaveri.



Kisavuosi alkoi myös agilityn parissa kun kakara koirat pääsivät pinkomaan Lahteen. Vip juoksi kolme rataa ja Zeta kaksi. Vip aloitti urakkansa hyppyradalta, jossa oli paikoin hyvin hukassa eikä oikein osunut esteille vauhdin kiihtyessä. Seuraavalla aksaradalla oli jo enemmän tekemisen meininkiä, mutta virheisiin sielläkin sorruttiin ja yksi ylimääräinen putkikin osui matkalle. Viimeinen rata meni jo varsin hienosti, harmillisesti maltti ei riittänyt pujotella loppuun asti, mutta loppusuora yhdistettynä täydellisiin juoksareihin sai silti hymyn huulille. Tämä rata päätyi videollekin, joka löytyy instagramista Klick 
Zeta aloitti agilityradalta, hieman meno oli varmistelua, mutta lopputuloksena nolla ajassa -9,19 etenemällä 4,12, joka riitti sijaan 2. Toinen rata menikin sitten jo liian kierroksilla höseltämiseen. Samoissa kisoissa P-pentueen Nana tykitti ensimmäisen nollavoittonsa agilityradalta huikealla ajalla ja samaiselta radalta siskonsa Flinga 5 oli toinen. 

Tammikuun puolivälissä lauma sai pienen pienen lisän. Vielä ei ollut tarkoitus muutamaan vuoteen pentua ottaa, mutta nyt osui kohdalle niin hieno pentue ja vieläkin mahtavampi pikku otus, että porukan maskotiksi tuli pitkäkarvainen venäjäntoy Tiu. Tiusta olisi tarkoitus tulla "isona" pikkumini aksatykki, näyttelykoira ja siinä sivussa varmasti tulee kisaamaan rallytokossa ja tokossa. Pikkuinen on hurmannut koko lauman, otus on todella reipas terrierin asenteella varustettu pikku koira-hiiri, jolta ei vauhtia puutu. 

Heti Tiun tulosta seuraavana päivänä suuntasimme aikaisin aamusta kohti Helsinkiä rallytokon tuplakisoihin. Ahneena olin ilmoittanut Vipin kahdelle aloradalle ja Zetan kahdelle avoradalle, joten päivästä tuli todella pitkä. Vipille Tiun saapuminen aiheutti alkuun mökötystä sohvan nurkassa, joten  hieman jännitti lähteä sen kanssa kisaamaan. Ensimmäinen rata menikin vähän hukassa olevalla asenteella, mutta läpi se saatiin rämmittyä 87/100 tuloksen kera. Toinen rata meni jo paremmin, mutta pari suurempaa suoritusmokaa maksoi pisteitä riittäen kuitenkin juuri tulokseen, jolla napsahti RTK1 koulari. Vip oli ensimmäinen koularin tehnyt U-pentu, mutta eiköhän noita kohta ala muillekin tulla kun 2v napsahtaa niiden mittariin reilun viikon päästä. Zeta pääsi ensimmäistä kertaa avoimeen luokkaan tsekkailemaan mitä siellä pitäisi osata. Kaksi liikettä mokasin itse -10 arvoisesti ja siihen päälle kaksi -1, mutta suorituksena olin rataan todella tyytyväinen. Zeta teki koko ajan hyvin töitä ja keskittyi. Ennen toista rataa iski kunnon väsymys eikä keskittyminen ollut itselläni eikä koiralla kohdillaan. Pari ensimmäistä liikettä lähti hyvin käyntiin, mutta sitten houkutuslelu vei mukanaan. Pari liikettä vielä rämmittiin eteenpäin, mutta ei lähtenyt enää sujumaan, joten keskeytettiin rata puoliväliin. 

Subré oli mukana kannustusjoukoissa kun vielä ei ihan ole voittajaluokka kasassa.


Samoissa kisoissa Ren kisasi mestariluokasta molemmilta radoilta 93/100, joista toisella pisteet riittivät kolmanteen sijaan. P-pentueesta on myös Flinga kisannut hienosti ja nousi nolla voitolla 2lk.