Tänään käytiin sitten kouvolassa kisaamassa omat kisat läpi. Alunperin en olisi edes ilmoittanut tuota otusta kisaamaan, mutta tuli nyt sitten ilmoitettua kun sen verran halvalla juoksee (kouluttaja 5e startti). No samalla tutuksi tulleella teemalla jatkettiin ja haettiin kolme hyllyä, eipä taida olla pahemmin pelkoa, että meitä arvokisoissa ensi kesänä nähtäisiin.
Seci lähti toisena, onneksi Minna ehti napata Secin radan ajaksi, pieni mudi kyllä järkyttyi pahasti kun vieras ihminen sen noin vain nappaa ja omistaja menee muualle. Pumin omistaja onneksi osasi käsitellä pientä unkarilaista. Radalla Seci oli jotenkin todella varovainen ja yli kuuliainen, en mä osaa sellaista ohjata, otin sitten liian aikaisin haltuun, Seci lukitsi hypyn ja sitten kun liikuin vähän tyhmästi korjasi koira linjan ja veti hypyn takaakiertona. Ei meidän kovapään tapaista touhua. Juostiin sitten rennosti loppuun välittämättä mistään.
Toista rataa ennen Seci taas Minnalle, nyt pieni ei järkyttynyt niin pahasti vaan oli jo hieman rennommin ottanut asian. Lähdettiin tekemään kunnon nollaa ja asenne oli kohdillaan, päästiin melkein loppuun asti. No sitten ennen A:ta tuli pitkä kaarros ja homma hajosi, seuraavan hypyn jälkeen sitten sekoiltiin, koira sulki korvansa ja Seci käväisi sitten putken sijaan keinulla. Sai siitä sitten torut, joista prinsessa sitten loukkaantui verisesti. Prinsessa sitten käveli radan loppuun kuono pystyssä, ja syvästi loukattuna.
Sitten viimeiselle radalle, Seci oli vieläkin syvästi loukkaantunut ja alku oli tuhottaman hidas, Seci käveli kepit läpi ja ehdinkin sitten aivan liian pitkälle, komensin sitten "kiipee"jolloin Seci ampaisi kauempana olevalle puomille keinun sijaan. No koira vähän heräsi. A oli kauhea, Seci jarrutti A:n päälle, eikä meinannut tulla kunnolla alas, no juostiin sitten rennosti. Ennen loppua Seci kävi vielä kerran puomilla, ennen kun pääsi kolmannen kerran puomille, joka vedettiinkin sitten vauhdilla läpi, itse juoksin kunnolla ohi ja Seci teki hienon stopin. Sentäs jotain hienoa, muuten hitaassa ja kankeassa radassa.
Hieman oli jo parempi fiilis kisata ja kunnon yritystä, Seci toimi, mitä nyt otti taas vaihteeksi nokkiinsa kun sitä loukattiin. Seuraavaksi kisataan varmaankin marraskuussa ja joulukuussa yhdet kisat, jos nyt saadaan hieman hommaa kasaan ja toimimaan paremmin. Orenius on kai tulossa kouvolaan vielä tämän vuoden puolella, jos päivä sopii, olisi tarkoitus käydä taas juoksentelemassa, eihän me juostu viimeksi kun se kevyt tunti putkeen ja saatiin kyllä paljon apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti