Lomani katosi hujauksessa enkä saanut oikein mitään aikaiseksi, bloginkaan päivitys ei oikein kiinnostanut. Ihme laiskottelu loma sanoisin, treenitkin pääasiassa koostuivat naksuttelusta temppujen muodossa.
Käytiin me sentään torstaina kausalan vuoden viimeisissä virallisissa treeneissä. Ratana oli videolta piirretty top team karsinnan hyppyrata ilman kolmea alkuhyppyä (este 3 korvattu A) ja loppusuora puuttui. Ekalla kerralla valssi meni vähän pitkäksi, ja sain Secin ennen keppejä putkeen, muilla kerroilla tehtiin nopeaa nollaa, olisi kai pitänytkin hakea... Käännökset olivat ihanan tiukkoja, ainut miinus on että pujottelu asento hajoaa lopullisesti kun jään taakse, Seci kyllä pujottelee, mutta erittäin takapainoisesti ja pystyasentoisesti mikä hidastaa menoa aivan pirusti.
Lauantaina sitten lähdimme Kausalaan korjaamaan noita pujotteluongelmia. Päätä alas ja varsinkin silloin kun jään taakse. No treenit kyllä kuluivat siinä kun yritin saada Seciä olemaan hiljaa sillä aikaa kun treenasin Pedron kanssa. Kiva koira, mutta tuo ääni on aivan järkyttävä. Pujottelun kanssa kulmia ja hurjia takaaleikkauksia. En saanut tuota asentoa paljoakaan paranemaan, etupalkalla hieman painopistettä lähemmäs parempaa, mutta heti kun veto lähtee edestä putoaa paino taakse. Vitsi mä odotan niitä kujakeppejä, joiden olisi tarkoitus tulla tammi-helmikuussa.
Perjaintaina kävin ostoksilla, mukaan tarttui uusi patukka, harjoitusnoutokapula ja tokonkisakirja. Kisakirja nyt sitten odottaa joskus tulevaa pentua, kaipa siitä jonkinmoinen tokokoira on tehtävä jos otuksella on kisakirja ennen astutusta. Lauantaina sitten kokeiltiin uutta tokokapulaa, ensin patukan kanssa leikittämistä ja kierrokset ylös. Ensin Seci otti kapulan kädestä, vaihtopatukkaan, sitten lattialta kädenpäältä ja vaihtokapulaan. Kunnon leikittämistä patukalla, ja kuolleeseen leluun lähtöjä. Sitten lätkäsin kapulan lattialle ja annoin kuolleen lelun käskyn, sillä Seci meni kapulan luokse, muttei ottanut suuhun, hirmuiset osoittelut ja "ota,ota,ota..." . Seci otti kapulan suuhun ja toi. Patukkaleikit väliin ja kapula metrin päähän, parilla toistolla lähti jo homma noudolta näyttämään, monen monta poiminta käskyä homma vaatii rohkaistukseksi, Secihän ei ole halunnut/uskaltanut jne. nostaa kapulaa maasta vaikka kädestä ottaakin hyvin, joten tämä on suuri edistys ja nuo ylimääräiset käskyt kyllä karsiutuvat pois. Ehkäpä minulla on vielä joskus noutava koira... Loppuun vielä lelun kanssa kaukoja, leikki käsky, leikki käsky... Ja tällä saatiin istuminenkin toimimaan.
Noutoa on nyt jatkettu pariin kertaan, sunnuntaina ei lauantain versio enään kunnolla onnistunut vaan sain pienen otuksen aivan sekaisin siitä mitä tahdon sen tekevän, Seci tarjosi kaikenlaista, mutta ei kapulan suuhun ottoa. Treenit loppuivat sitten molempien osapuolien pahaan mieleen. Parin tunnin jälkeen uudestaan uudella suunnitelmalla, nyt lähdettiin sitten helpottamaan, alkuun taas helppoja kapulan kädestä ottoja, ja vähitellen lattiaa kohti. Nostot sujuivat hyvin lattialtakin, mutta intoa halusin tuohon lisää. Niinpä tänään lähdettiin hakemaan intoa kapulan kalastukseen. Nyt lähdin kuljettamaan kapulaa Seciä karkuun lähellä lattiaa ja otus joutui lyhyen matkan ottamaan kiinni kapulaa. Hyvin alkoi homma sujua, niinpä liitin jo sanaa "nouda" mukaan, pidin Secistä kiinni samalla kapula lähti karkuun, käsky ja koira irti. Tuonnit ja loppu on hieno, ja mikä parasta Seci pitää kapulasta kiinni vaikka kapulaa vetäisi suusta tai heiluttelisi, vasta käskystä "kiitos" irtoaa kapula suusta. Tavoite olisi nyt saada nouto valmiiksi ensi kevääseen mennessä, olen kyllä tainut tehdä tämän opetuksen vaikeimman kautta, mutta toivottavasti lopputulos on sitten sen mukainen...
Tänään hieroin Secin läpi pitkästä aikaa. Yllätyksekseni Secille on nyt parin kuukauden aikana kehittynyt etuosaankin kunnon lihakset, aikaisemmin nuo ovat olleet kevyet, niin kuin etupää Secillä muutenkin. Selkä oli hyvässä kunnossa, eikä takajalatkaan olleet niin jäykässä kunnossa kun aikaisemmin, ravilämmittely (satunnainenkin... vieläkin paha tapa lämpätä koira vapaana) ja ahkera BOT verkkoloimen käyttö( Seci saa takin päälleen heti treenien jälkeen ja pitää sitä seuraavan yön yli) ovat selkeästi auttaneet. Tuo oli kyllä hyvä ostos, tuota Secin ensimmäistä perus BOT takkia käytämme paksuuden takia pääasiassa vain talvella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti