maanantai 22. syyskuuta 2014

Sadepäivä

Ulkona sataa & vapaapäivä töistä , joten mitenkäs aika menisikään mukavammin kuin blogia päivitellen.

Maanantaina käytiin ultrassa, tulosta onkin hehkuteltu niin paljon ympäriinsä, että varmaan suurin osa blogin lukijoista on jo kuullut, että meillä todellakin odotellaan mudin pentusia. Ultrassa pentuja löydettiin 4 ja epäilyksenä että ylempänä josta ei karvoja viitsitty ruveta ajelemaan voisi olla pari, joten 4-6 vauhti hirmua odotellaan. Jos joku harrastuskentän tulevaisuuden lupausta havitteleva tänne eksyy, niin kyselyitä pennuista otetaan edelleen vastaan. Kodit pennuille päätetään lopullisesti vasta kunhan nähdään millaisia tyyppejä sieltä syntyy.

Kakarat pitävät sen verran omia agitreenejä jo mahassakin, että tuleva äippäkoira on voinut koko viikon huonosti, eikä ruoka ole oikein maittanut, herkkuja lukuunottamatta.Eilen kävin sitten eläinlääkärin ohjeesta ostamassa Royal Canin Starter Mousse Mother & Babydog ja niin alkoi ruoka maistua, joskaan ei vieläkään kupista, mutta pääasia että nyt edes syö. Tietenkin kevyenä koiran huijaamisena tuohon joukkoon on ollut kätevää sotkea possun- ja kalkkunanlihaa, lampaan rasvaa sekä kanansydäntä.

Eilen lähdettiinkin sitten käväisemään myös Kotkassa Kymen piirimestaruuskilpailuissa. Palkinnoilla ei juhlittu ja aika turha reissu, kuten meillä on ollut vähän aina tapana olla puoli kuntoisena piirimestiksissä, mitä sitä "hyvää"tapaa rikkomaan. Ennen ekaa rataa Seci alkoi yllättäen linkuttamaan, onneksi anturan välistä löytyi vain terävä kivi. Seciltä oli kuitenkin ehtinyt fiilis mennä ja vaikka kävelikin ok, niin varoi tassua koko radan ajan. Tehtiinkin sitten hyyyyvin hidas nolla -1,34 sijalla 12 ja vieläpä hyppäri nolla joten ei sillä mitään tehdä arvokisojen suhteen, sillä agilityradalla mentiin keppien aloitus väärinpäin. Olin ihan valmis lähtemään kotiin, mutta en viitsinyt joukkuetta jättää pulaan, joten monien tuntien odotuksen jälkeen päästiin joukkueradalle. Nyt Seci painoi vihdoin ja viimein kaasun pohjaan ja tykitteli menemään tavalliseen tapaansa. A:lla olin päättänyt sen pysäyttää, mutta aloin sitten epäröimään kuitenkin viime hetkellä ja epäselvyyden tehdäänkö juoksu vai stoppi -seurauksena tehtiin sitten vanha kunnon hyppykontakti, josta 5. Kaksi joukkuelaista sitten hyllytti, joten eipä tullut tulosta joukkueelle. Positiivista päivässä oli hyvät puomin ja keinun kontaktit, joita käytiin keskiviikkona ihan hallilla asti jauhamassa. Hieman on kontaktit rikki menneet asenteella jossa kisataan aina kun on aikaa, vaikka treeneille ei ole sitä löytynyt. Joskohan tässä kohta ryhdistyisi, ainakin kepit ja kontaktit vaatii hiontaa.



Mutta eipä meillä muuta, kauhukakaroita odotellessa :)




Ei kommentteja: