sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kesäistä



Kesä tuntuu vihdoin saapuneen tännekin ja aurinko ja vihreys tuo ihan omanlaisensa energian päivään. Kesän treeniaikataulutkin ovat hyvällä mallilla, eli kalenterissa riittää ohjelmaa vähän joka päivälle.
 



 Tällä hetkellä ohjelmistoon kuuluu tuttuun tapaan agility, mutta ainakin nyt kesä menee pääosin itsekseen treenaillessa. Zetalla ja Vipillä on paljon oppimista perusteissa, mutta potentiaalia lajiin tuntuu molemmilta hyvin löytyvän. Eilen molemmat pääsivät Helin valmennukseen. Zeta otti osumaa puun kanssa metsälenkillä edellispäivänä, joten varmuuden vuoksi se sai tehdä vain kontakteja, joissa riittikin puuhaa vallan hyvin. Alastuloille tarvitsee vielä paljon lisää toistoja ja hetsausta, keinun alastulolle loikkaa paremmin. Ylösmenot A:lla olivat jo selvästi paremmin jääneet Zetan mieleen. Vip pääsi lopuksi myös pyörähtämään. Ensin mittalin sen, seinämittaus kun tuntuu heiluvan suuntaan jos toiseen... Vip 15vko löytyi kokoa 33-33,5cm, tuollainen pieni sirpukkahan se on, kasvupattejakaan ei liieemin etujaloissa näy,  joten aika näyttää jääkö se todella pikku mieheksi. Vip sai rynnistellä lelun perässä kutsuna 3hyppyä ja putkea, lopuksi myös leikkiä vieraan ihmisen kanssa.





Tokossa kävimme juuri Oili Huotarin viimeisen valmennuksen tälle keväälle ja laji saa olla vähemmällä  treenauksella kesän ajan. Hieman meni plörinäksi molemmilta koirilta... Kesä meneekin sitten enemmän tottikseen panostuksessa ja tokojuttuja tehdään silloin tällöin monipuolistamaan muuta.

Subré saa kesän jatkaa jäljen parissa ja saattaa olla että Zetakin vaihtaa kohta pellolta metsään. Subrélla onkin ensi viikonloppuna Nina Mantereen jälkivalmennus.



Kevät toi tullessaan myös täysin uuden lajivaltauksen, kun Zeta pääsi tekemään sitä mihin se on todella tehty. Eikä nyt puhuta syömisestä, vaikka sekin on mitä rakkain asia malinöösölle. Zeta aloitti mondio ring treenit ja vaikuttaa kehittyvän mukavaa tahtia, vaikka ohjaaja onkin ajoittain pihalla kuin peipponen.

Viime torstaina treffailtiin myös Ukkoa samalla kun kävin koulussa. Ukosta on kasvanut komea ja reipas nuori mies. Ohessa olevat kuvat napsittu Vipistä & Ukosta :)

Ei kommentteja: