perjantai 29. huhtikuuta 2011

Salaperäinen juustotehdas

Lähellä hotelliamme on juustotehdas. Seci on alusta asti ollut sitä mieltä,että tehtaalla tapahtuu kummia ja pöhissyt tehtaalle ja ollut hieman vastahakoinen kävelemään tehtaaseen päin. Tänään Secin pelot toteutuivat kun lähdimme aamulenkille eri suuntaan kun yleensä ja pyörätietä pitkin. No päädyimme juustotehtaan portille, jossa Seci joutui muiden koirimme kanssa aitaan kiinni ja kaiken kauheuden lisäksi koko Secin ihmislauma lähti juustotehtaan myymälään. Pikku likka oli aivan maansa myynnyt, ei edes ikkunasta katsottuna näyttänyt pelokkaalta, enemmänkin surulliselta, Seci oli selkeäsi aivan varma, että nyt ne menivät ansaan ja ilkeä juustotehdas ahmaisee ne. Voi sitä iloa kun tulimmekin takaisin. Hihnan irrottamisen jälkeen Seci olikin sitten sitä mieltä,että nyt juostaan karkuun niin kovaa kun vain on mahdollista jos se juustotehtaan hirviö vaikka tuleekin, no hihna esti moiset aikeet.

Olen tällä hetkellä hieman kahden vaihella tuon toko ilmottautumisen kanssa, niin eilen kun tänäänkin sain suht hyvät treenit onnistumaan, teimme alkuun helppoja kontakti harjoituksia ja sivulle tuloja naksun kanssa, jolla sain Secin innostumaan ja rohkaistua tekemään, lisäksi sain sen verran vahvistettua sivulle tuloa,että tämän päivän viimeisenä liikkeenä tehty luoksetulo oli täydellinen, Seci tuli täysiä ja kääntyi tiukasti sivulle, ilman ylimääräistä ohi juoksu jarrutusta. Lisäksi parin käännöksen seuraamispätkiä. Tänään uskalsin tehdä myös kaksi liikkeestä seisomista, molemmat napakoita stoppeja. Heti kuitenkin huomasin seuraavassa seuraamisessa,että Seci alkoisi jarruttelemaan ja ennakoimaan pysähdystä, joten vuorossa onkin nyt pitkiä suoran seuraamis treenejä.

Tänään uskalsin lähteä jo juoksulenkillekin. Lyhyt ja helppon mukava iltajuoksu suht tasaista ranta viivaa pehmeän upottavalla savi hienohiekka sekoituksella. Seci oli aivan intona kun pääsi hieman vauhdikkaammin kulkemaan ja vielä kun itsekkin olin niin hyvällä mielellä, oli onnistunut juoksulenkki taattu. Huomenna onkin sitten edessä pitkä kotimatka ja paluu etelään.

keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Huolestunut pikku mudi

Hieman meni loma suunnitelmat uusiksi kerta heitoilla, mutta yhden päivän kuitenkin vietin niin kuin oli tarkoitus. Lauantaina kävin tuon viime kirjoituksen jälkeen vielä kuntosalilla, uimassa ja juoksemassa Secin kanssa. Juokseminen oli kylläkin rennon sijaan aika puurtamista, kun maastot täällä ovat hieman erillaiset. Tähän asti kun olen tottunut juoksemaan lähes tulkoon tasamaalla jossa on vain pieniä mäkiän, niin täällä kun ei tasaista kohtaa löydy vaan koko ajan juostaan jyrkkää ylä- tai alamäkeän... Juoksulenkin jälkeen yritimme hieman tokoilla, mutta siitä ei nyt vaan tullut mitään, taidan jättää nuo suunnittelemani tokokisat suosiolla väliin ja keskittyä nyt vain agiltyyn.

No tiistaina kävimme porotilalle, jonka jälkeen sitten tulikin suunnitelmiini suuri muutos, sain jostain ruokamyrkytyksen, eikä edes nesteet pysyneet sisällä, vielä tähän lisäksi nousi kuume. Huolestunut Seci partio koko ajan vieressä, eikä suostunut edes ulos lähteä. No seuraavana päivänä vähän nukutun yön jälkeen alkoi olo olla jo aika hyvä, mutta sängyssä sekin päivä tuli vietettyä. Tänään oloni on ollut jo suht. normaali ja pääsinkin jo aamulla juoksuttamaan koiria metsään, itse kuitenkin kävellen rauhassa. Lenkin jälkeen kävimme Kuusamon suurpetokeskusksessa katsomassa pääasiassa karhuja, jotka olivatkin varsin veikeitä otuksia, varsinkin Reetta karhu joka mussutteli oppaan antamia salmiakkipastilleja.

Ilmoitin Secin Orimattilan iltakilpailuihin, jotka ovat torstaina. Sagin järjestelmän mukaan siellä on 41 mediä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Nokka kohti Kuusamoa.

Kuten viime kirjoituksessani pohdin, oli vuorossa perjantaina hyppytekniikkaa kotona. Reippaan alkulämmittely lenkin jälkeen lisä lämmittelyksi sekä liika energian poistoksi aloitin treenit metsäagilityllä. Harjoituksen teimme rinteessä, jolloin tuli hieman kropan hallintaa ja lihasjuttuja tehtyä samalla. Soica ja Seci teki vuorotellen, toisen huutaessa puussa hieman kauempana, ensimmäisellä kierroksella teimme vain perus takaa kiertoa, toiselle kierrokselle lisäsin pois päin käännöksen ja sylkkärin. Kivasti koirat muistivat vielä mikä on homman nimi, vaikka koko talvena emme olekkaan metsälajeja voineet harrastaa. Vielä ennen hyppytekniikka treenien aloitusta tein helpon alkeis esine ruudun piilottamalla Secille vinkupallon pusikkoon, sen verran hienosti pallo löytyi,että taitaakin ensi kerralla olla vuorossa jo hieman vaativampi esineen etsintä tehtävä.

No sitten hetken juomatauko, jonka jälkeen Soica teki lyhyen hyppytreenin Secin odotellessa hihnassa. Soican hyppytreenien jälkeen Seci pääsi vauhtiin. Nyt kun emme ole lähes koko talveen tämän tyyppisiä harjoituksia pääseet tekemään, niin aloitin suosiolla helpoista mitoista neljällä hypyllä. Ensin hypyt suorassa linjassa välissä 4 jalkaa. Kaksi ensimmäistä suoritusta olivat puhtaita ja nättejä, hieman ennen viimeistä hyppyä Seci laskeutui etupainoisesti, ja kokoaminen ei ollut paras mahdollinen, muut välit olivat kauniit. Kolmannella ja neljännelle kerralla Seci hyppäsi kaksi viimeistä hyppyä kerralla, mutta hypyt itsessään olivat puhtaita. Neljäs kerta hyvä, hieman samallaisia ongelmia kun kahdella ensimmäisellä kerralla. Viides kerta oli paras, kaikki välit hyvät. Secillä oli ehkä vieläkin liikaa energiaa, ja se yritti tehdä liian kovalla vauhdilla kiihdyttäen loppua kohti, jolloin hyppyihin keskittymisen kärsi, varsinkin noilla viimeisillä hypyillä.

Seuraavaksi Seci lähti käymään 15min lenkin kun jäähdyttelin Soican ja lämmitin Pedroa. Lenkin jälkeen Seci odotteli hihnassa kun Pedro teki lyhyen alkeishyppy tekniikkatreenin. Sitten Seci pääsi ensimmäistä kertaa tekemään kaari hyppytekniikka treenin. Välit olivat 6,5 jalkaa. Energia määrä alkoi nyt olemaan sopiva ja Seci teki nättejä suorituksia. Toistoja teimme 3 toistoa per kylki, eli 6.. Hieman homma oli hakusessa ja alkuun Seci yritti ottaa väli askelia ravilla, mutta toinen toisto mentiin jo laukalla ja siististi. Neljännessä toistossa tuli kolmas rima alas, muuten rimat pysyivät hyvin ja hypyt olivat tasapainoisia.
Lopuksi kävin vielä koko viiden koiran lauman kanssa reilun puolen tunnin lenkin.

Lauantai aamun koittaessa aurinko paistoi kun pakkailimme autoa. Aamulenkin kävin heittämässä neljän koiran kanssa pyörällä 5km lenkki josta reilu kilometri laukkaa, loput ravia, pari pysähdystä tein jotta koirat pääsivät haistelemaan ja käymään tarpeillaan. Lenkin jälkeen pakkasinkin koirat autoon ja matka Kuusamoon starttasi. 10 tuntia (pysähdyksineen) myöhemmin olimmekin sitten perillä. Illalla kävin vielä parin kilometrin lenkin koirien kanssa, harmiksemme hihnassa, taitaakin tulla aika hihnapainoitteinen viikko kun täällä on samaan aikaan sen verran paljon koiria ja vaikka tuosta lähteekin kohti lapin erämaata, niin siellä on sen verran eläimiä, ettei ainakaan lapinkoiria uskalla vapaana juoksuttaa, lähtevät vielä paimentamaan poroja.

Tänä aamuna olikin sitten aamulenkin aika, lähdin Soican ja Secin kanssa moottorikelkka uraa pitkin, joka oli sulannut ja mukavaa hiekka pohjaa käveltäväksi kohti tuntemattomaa. Parin tunnin lenkin heitimme, Seci sai juosta puolet matkasta vapaana ja hakea samalla keppiä energian kulutukseksi. Tietokoneen muistin ottaa mukaan, mutta kameran sitten unohdin kotiin, varmaankin siis kännykkä kuvia tulee tänne jossain vaiheessa, vaikka laatu onkin surkea, mutta nyt lähden kylpylään uimaan...

torstai 21. huhtikuuta 2011

Kivasti kesä alkaa jo kolkuttelemaan ovella, ja kesälomaankaan ei loppujen lopuksi ole kuin vain tovi. Eilen jouduin jättämään treenit väliin, joten tänään oli vuorossa kotitreenausta. Toisin kuin viime kirjoituksessani pohdin, jäi tuolloin kotitreenamiset väliin, joten kouvolan kilpailujen kahden radan alku juttu siirtyi tälle päivällä, tässä on ratapiirros, joka on pieni variaatio alusta. Tuo lisäksi pyörittelin muutakin.



Alkuun rata hyväksi havaitulla tavalla, eli ilman rimoja, jolloin voin vaatia Secin tekemään käännökset aivan siivekkeitä pitkin. 2. otin ihmisnuolella alun, ja laitoin 3. ulkokautta takaakiertona, jonka jälkeen persjättö. Puhdasrata, ja tiukat käännökset. Tämän jälkeen lisäsin rimat medin ylimpään ja tein pienissä pätkissä palkiten tiukat käännökset. Sitten rimojen kanssa koko radan pätkä puhtaasti ja vauhdilla, käännökset pysyivät kivan tiukkoina, 5 hyppyä lukuun ottamatta, joka olisi vaatinut hieman haltuun ottoa ja linjausta, nyt hyppy oli puolipitkä, mutta käännös oli kuitenkin ihan siisti. No sitten jäin vahingossa 2. hypyn eteen josta lähetin Secin sylkkärillä takaakierrolle. Hieno pikku mudi irtosi takaa kierrolle ja teki super tiukan ja hienon hypyn, josta saikin sitten isot kehut ja palkan. No noinhan se sitten onnistui siisteiten ja nopeiten. Pari kertaa kokeilin vielä juosta koko pätkän läpi, tehden alun noin ja joka kerta Seci teki hienosti kuten pyysin.

Auroora
Terhakan Soica x Anana's Elämäneliksiiri


No siinä kävi sitten pari lappalaista välissä, jonka jälkeen oli toinen kerta. Alkuun juoksin kerran tuon pätkän läpi, jonka jälkeen pyörittelin pari muunnosta. Kivat ja onnistuneet treenit. Huomenna olisikin sitten vuorossa joko hyppyjumppaa eli hyppytekniikkaa tai sitten keppijumppaa, eli voimaa pujotteluun ja pujotteluasento juttuja.



Tiistaina pitkästä aikaa leikimme tai no yritimme leikkiä saalisleikkijuttuja, joita leikimme usein pentuaikoina.Mutta yrityksen kaatuivat siihen kun Secillä vain on niin suuri tarve varastaa lelut itselleen ja viedä ne jemmaan. Ensin kokeilin omassa pihassa, sitten tiellä, mutta ei Seci vain pöllisi lelun itselleen ja leikkisi sillä yksin vaikka kuinka yritän saada sitä huomaamaan että minulla olisi toinen lelu ja saada leikkiä hieman kulkemaan. Kokeilin myös laittaa lelun narun päähän, mutta loppu tulos ei ollut tällöinkään mitenkään hirmuisen hyvä. No ensi kerralla menee koiran hihnan päähän...

Lauantaina olisikin sitten suuntana Kuusamo ja vuorossa viikon loma. Treenaamiset jää varmaankin suht. tauolle loman ajaksi, mutta ainakin ehdin käydä juoksemassa siellä joka päivä, nyt kun töiden takia jäänyt juoksulenkit vain pariin päivään viikossa. Ja eihän sitä tiedä, vaikka siellä olisikin jonkinlaiset treeni mahdollisuudet ainakin metsäagilityyn. Kamera lähtee myös mukaan, joten luvassa uusia kuvia blogiin, jottei tarvitsisi aina noita vanhoja pyöritellä.