Tänään oli virallisesti ensimmäinen lomapäivä, oikeastaan vietin jo eilisen päivän kotona kun koulussa ei ollut enään mitään virallista ohjelmaa. No tämän kunniaksi kokkailin the pikkukokin (= Seci, joka on aina innoissaan mukana kokkailemassa) kanssa koirille uudenlaista puuroa. Puuroon tuli n. 1kg vihanneksia (porkkana, peruna, parsakaali, kukkakaali), puuroriisiä n.2,5dl, n.1dl kauraa, n.ruokalusikallinen merileväjauhetta ja tietenkin vettä. Ensin vähän aikaa keitin vihanneksia, sitten puuroriisit, vähän ajan päästä kaurahiutaleet ja juuri ennen sauvasekottimella muussaamista (vihannekset isoina paloina) merilevä. Nyt maistui nirsolle prinsessalle iltaruualla muukin kun raakaliha ja ruokakuppi putsattiin huolella.
Tänään sitten agilityä, takapihan metsän puolella on aivan sulaa, joten sinne tökkäsin 4. keppiä. Pääajatuksena oli pakottaa Seciä väärälle puolelle ja palkita kun se korjaa oikein. Tuttu treeni Secille, joten hienosti neiti aina itsepäisenä korjasi haun oikeaksi, vaikka kuinka laitoin kuonoa väärään väliin. Kontakteja taas samaan tapaan kun aikaisemmin laittamallani videolla, eli lauta mäessä ja vauhtia, hieman meni stopin pitkiksi, mutta pääasia että Seci rynnii täysiä alas asti, eikä himmaile turhia.
Pari päivää sitten lenkillä katselin kuinka Seci juoksi eteenpäin ja huusin, että käännytään, koira täydestä vauhdista käännähti ympäri ja satalasissa juoksi takasin päin. Heti tuli mieleen, että voi kun otus kääntyisi agilityradalla samalla tavalla. Secille on opetettu tuota "käännytään" sanaa pennusta asti, ja se on jostain syystä Secille todella kiva sana, jota se mielellään tottelee ilman erillistä palkkaa. Pohdin siinä sitten, että mitäköhän käy jos agilityradalla kokeilisin aivan samaa käskyä. Secillehän on opetettu cip&capeja, mutta niiden käskyille en ole vieläkään saanut rakennettua niin suurta painoarvoa, että uskaltaisin/voisin käyttää niitä radalla. Tänään sitten huvikseni kokeilin esteillä tuota käännytään käskyä, ja Secihän kääntyi pari kertaa palkkailin heti käännöksen jälkeen ja vautsi. Tuohon nyt liitetään vielä cip&cap suunnat niin hyvä tulee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti