maanantai 14. helmikuuta 2011

Orenius

Hieman on taas kirjoittelu päässyt unohtumaan, ja paritkin treenit on jäänyt tänne kirjaamatta. Pääasiassa olemme pakoilleet kylmää sisätiloissa temppuja treenaillen, keinuakin on jonkin verran tullut tehtyä, pitäisi vain päästä isolle keinulle tekemään toistoja. Parit kunnonkin treenit tuli käytyä sitten viime kirjoituksen, mutta sen tarkemmin en jaksa niistä kirjoitella.

Eilen olimme Oreniuksen valmennuksessa. Pakkanen paukkui ulkona kovissa lukemissa, mutta onneksi hallissa oli siedettävät lukemat. Tarkempia ratapiirrustusta treenipäiväkirjaan piirtäessäni tulin siihen tulokseen, että en jaksa edes yrittää piirtää rataa koneella, käsin piirtäessäkin kun mittasuhteet ja kulmat tuntuivat heittävän.

No tässä nyt kuitenkin jotain:
- Ohjauksessa näkyy, että pelkään Secin lähtevän käsistä. Kaikki viimeisen vuoden ulkopuoliset kouluttajat ovat samaa sanoneet, pitäisi nyt tuo ajatus saada kuriin.
- Liikkumista on turha pelätä, haltuun oton jälkeen voi liikkua ja pitää koiran käsissä, eikä vain lähettää
- Turhat huolimattomuus virheet pois, täsmällisyyttä, oikea aikaisuutta,
-Kaikki etumatka yritetään ottaa vastaan ja käyttää mahdollisimman hyvin hyödyksi, aina kannattaa yrittää ehtiä, käytetään sivu irtoamisia ym. hyödyksi
-Vastakäden käyttöä vähennettävä, ennen kun sen teho katoaa, jonka jälkeen ei ole enään mitään millä koira otetaan tiukasti.
-Teen päällejuoksujen tilalle puolivalssin, tässä kohtaa toimi (takaa kierto, päällejuoksu), mutta aina ei ehdi, tulee turhaa hidastusta, seuraavassa kohdassa ollaan sitten myöhässä. Treenattava päällejuoksut kuntoon, ensin ohjaajan,ettei jalat automaattisesti käänny, vahvistettava oikealla palkkauksella, että koira hyppää esteen, eikä oleta että se lejeröidään.
-Rataan tutustumisessa tarkistetaan linjat, koiran esteelle tulolinjan lisäksi tarkasti mitä muita esteitä osuu linjaan, tämä olisi helpompi ilmaista, jos olisi ratapiirustus koski kuitenkin kun tultiin putkesta koira piti juoksi hypyn läheltä ja edestä keinulle, ohjaajan linja huono, liikaa väliä keinuun, hyppy jäi väliin linjalle, totta kai koira tulee sen. Tämä olisi pitänyt huomata jo rataantutustuessa -> turha virhe
- Kepeillä on turha tehdä rankkoja leikkauksia, varsinkaan jos käsi ei kerro koiralle,että pujottelua on jatkettava, muutenkin vaadin kepeillä jossain määrin jopa liikaa kestävyyttä.
-Liike vetää ja ohjaa Seciä eniten.
- Ongelmat eivät johdu tekniikan puutteesta tai osaamattomuudesta. Ongelmat johtuvat ohjaajan lössöilystä, hätäilyt ja "peloista". Hetkeksikään ei löysätä, koko ajan tehdään töitä niin paljon kun mahdollista,ei sählätä turhaan, eikä etukäteen pelätä mitään, eikä vähentää omaa liikkumista sen takia. Koira toimii ja menee hienosti kun se rohkeasti viedään, ei ajatella mitä voi käydä, vaan tiukasti ohjataan ja kerrotaan mihin Secin tahdon menevän,tuurin varaan ei jätetä mitään (= lähetykset, ettei koira vaan nyt pääse lähtemään käsistä ja ampumaan johonkin. )
-Koiralle voi sanoa, "ei", jos se rupeaa itsepintaisesti toistamaan samaa virhettä, eikä muuta tekemistään vaikka ohjaus muuttuisi radikaalisti.
-Eniten pitää vaan vaatia itseltään, asenne, radalla tehdään tiukasti, tarkasti ja tosissaan töitä, hetkeksikään helpossakaan kohdassa ei löysätä, sama tiukkis fiilis pysyy koko radan ajan, samalla jää virheet, varsinkin ne turhat pois, joita lähes kaikki meidän virheet on.
- Vaikea pätkä meni hienosti kun vaan vein rohkeasti, täpäkästi ja tiukasti, pätkän jälkeen puomilla ohjaus lössähti ja heti alkoi ongelmat. Koko rataan sama asenne ja ohjaus.
- Virheen tullessa kunnolla mietitään mitä nyt tehdään eri tavalla, vaikka virheen löytäisikin, ei riitä sen tiedostaminen, vaan pitää saada päähän myös uusi/oikea toiminta tapa,jottei jää toistamaan samaa virhettä.

No kauan me treenattiin viimeiselle 10 esteelle tuli videolta laskettuna reilu 20 toistoa, tuossa pätkässä oli esim. meidän kauhistus pakkovalssi, joka tehtiin samalle hypylle kun ennen hyppyä tehty persjättö ja heti hypyn jälkeen puolivalssi, perjaatteessa kaikki kasaantui samalla esteelle. Noin kaukaa tuo piti ottaa, jotta tilanne tuli kohdilleen ja sain etumatkan sivu irtoamisen ansiosta, muuten tuo ei olisi onnistunut. Saatiin me pakkovalssi onnistumaan, pari videoltakin nätin näköistä ja tiukkaa pakkovalssia, sen lisäksi kyllä tuli monia ihan ok:ta, eikä aivan karmeita tullut kun pari.


Tuo hirmuisen toisto määrän lisäksi tehtiin alun keinulle vientiä, kun Seci alkoi vain tarjota hyppyä väärän linjauksen takia. Puomilta renkaan kautta kepeille vientiä hinkattiin myös monet kerrat, kun joka kerta vain olin haltuun oton jälkeen lähettämässä koiraa paikoiltaan, vaikka parempi oli pitää koira käsissä, kunnolla linjata ja sitten antaa lupa, jota liikkeellä vahvisti siihen asti kun koira oli ekassa välissä. Lähetyksellä Seci karkasi suoraan olevalle hypylle, vaikka haltuun otto olikin tehty, tai meni väärään väliin.

Treenit kestivät noin 40min putkeen ilman taukoja ja mitä tekee mudi, työskentelee vaan koko ajan innolla, äänikään ei vähene, vauhdit eivät liiemmin laskeneet, muuten kun ohjaajan syystä. Siis tuolla koiralle on aivan uskomaton moottori tehdä töitä, Seci vaan jaksaa yrittää ja rynniä tavalliseen tapaansa. Pikku otus jaksaa vaan puurtaa narulelun voimalla, vaikka ohjaaja mokailee.




Ei kommentteja: