sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Voihan nenä

Eilen huomasimme Secin kirsussa kaksi vaalean punaista viivaa. Mutiainen on, joko kolhinut sen jonnekin tai sitten jokin muista koiristamme tuohon on raapassut. Paloja tuosta ei ole lähtenyt, vain nahkat, saapi nähdä palaako haavoihin pigmentti vai jääkö nenän sivuun kaksi vaalean punaista viirua. Onneksi viirut ovat nenän sivussa, eivätkä ole mitenkään isoja.



Tänään kävimme hakemassa kaksi hylkyä porvoosta. Ensimmäinen rata oli kiva. Seci luki hienosti ohjaukseni, teki ihanan tiukan käännöksen, olin kuitenkin valmistautunut pidempään käännökseen, joten kroppa näytti väärään suuntaan, jolloin Seci kävi tekemässä A.n.

Toisesta rataa Seci kuumui aivan yli, kun bc riehui ja meni Secin lämmittelyesteitä. Yritimme väistää kauemmas rauhoittumaan, niin eikös ukko vaan tule koiransa kanssa perässä riehuttamaan sitä meidän nenämme eteen. No rauhoittumiset jäivät sitten tekemättä, ja Seci kävi aivan yli kierroksilla. En meinannut saada sitä jäämään lähtöön, ja kun olin pari metriä kävellyt, niin kuului huuto: läks. No sain alun menemään ja Seci meni hienosti puomille, juoksi sen kerrankin vauhdilla läpi, no sen jälkeen suoritus sitten hajosikin. Hetkeksi hylyn jälkeen sain Secin taas takaisin kunnolla hanskaan ja sain vaikean paikan ja välistä vedot onnistumaan, jonka jälkeen taas hurjasteltiin, A:lla yritin Seciä rauhoittaa, mutta se karkasi kontaktilta ilman lupaa, jolloin radalta lähdettiin sylissä pois.

Hyvää molemmissa radoissa oli se,että kaarrokset pysyivät suht. hyvin kurissa ja sain vaikeat paikat onnistumaan hienosti. Ja päästiin me silti herkuttelemaan kakkua, kun Jäbä vihdoinkin nousi maxi 3lk.

Seuraavan kerran lähdemmä näillä näkymin kisaamaan kuukauden päästä.

Ei kommentteja: