maanantai 28. helmikuuta 2011

Lomailua.

Kerrankin oli tuuria matkassa, ja loman kanssa näyttäisi sattuvat päällekäin edes suht. lauhat säät. No tästä johtuen olemme uskaltaneet työntää nenämme ulos treenaamaan. Parina päivänä olemme lähentyneet taas vaihteeksi tarkastelemaan kontakteja eri näkökulmista ja erillaisin harjoituksin, pääasiassa mini A:lla ja puomi virityksellä, lisäksi varastin myös idean mattotreenistä eräästä toisesta blogista. Kivasti alkaa jo löytyä vauhtia, ja täpäköitä pysähdyksiä, vaikka ravilla ei niihin tultaisikaan, jospa Seci kohta uskaltaisi/tajuaisi tulla täysiä alas kunnonkin puomia, ilman että stopit sitten valuvat yli pitkiksi.

Tekniikkaankin olemme taas syventyneet, pääasiassa päälle juoksua, tiukkaa käännöstä, takaa kiertoa ja kuljetusta. Pääasiassa koti treenimme kuluvat kuitenkin siinä, että yritän saada Seciä palauttamaan palkkalelut, uusimpana keksintönä kun neidillä on viedä lelut kuusen alle piiloon, jonne pääsee vain kahdesta ahtaasta reijästä, itse en viitsisi joka kerta olla ryömimässä tuonne... Tänään kokeilin, etten hae vaan lelua vaan jatkan seuraavalla, sama vaan toistui joka kerta, lelu piiloon ja mutiainen olisi valmis taas jatkamaan treenejä. No plussana sentään oli, etten joutunut ryömimään kun kerran hakemaan kaikki lelut.

Launtaina lähdemme lappeenrantaan kilpailemaan kahden agilityradan verran. Medi 2lk on ilmoitettu 11 koiraa.Jospa me nyt saataisiin se viimeinen nolla ja 3lk kutsuisi.

Olen jo pidemmän aikaan seuraillut juoksukontaktien suosion kehittymistä. Ulkomailla ne ovat varsinkin taas muodissa, ja suuri suosion on selkeästi rantautumassa Suomeenkin. No voi olla, että jossain vaiheessa tulee ajankohtaiseksi opettaa Secillekin juoksukontaktit, joten tänään aloitin puoli eläkeläiseni Soicalle opettamaan juoksukontakteja, hirmuisen erillaisiahan nuo ovat, mutta hyvä hieman ottaa pohjaa Soican kanssa, ja kun Soica ei liiemmin enään kisaa niin ei liiemmin sitten harmita, jos noista tulee aivan hirveät. Jossain vaiheessa hieman lisää raporttia noista tulossa.

Ei kommentteja: