maanantai 24. joulukuuta 2012

Subrén ensimmäinen joulu

Ja niin koitti pikku neidin ensimmäinen joulu.Kyllä riitti kakaralla ihmettelemistä kaikissa koristeissa ja vielä ihmeellisempää oli kun sisälle kannettiin kuusi. Sitten ne vielä ripusti palloja puuhun, siis pallothan ovat leikkimistä varten.

 Subrélle on kyllä jo etukäteen kerrottu joulusta ja lahjoista. Tietenkin pienelle on jäänyt mieleen kertomus, kuinka tontut raportoivat joulupukille kuka on kiltti ja kuka tuhma, eikä tuhmat saa lahjoja. Kyllä on nyt Sub yrittänyt parhaansa mukaan olla oikein kiltti tyttö. Mutta päivää ennen joulua kävi vähän vahinko...

Lenkillä Subré meinaan löysi tontun, alkuun Sub ei oikein huomannut sen olevan tonttu ja sitten olikin jo vähän myöhäistä.
Siinä sitten tietenkin piti ottaa tonttu suuhun ja leikkiä sillä vähän
Vähän jos pureskelee, heittelee ja pyörittää lumessa...
Ja vasta sitten Sub tajuaa otuksen olevan tonttu!
Kiireellä kohti emäntää, jos hän saisi pelastettua vielä tilanteen ja Subrén lahjat




Kato mikä mulla on!

Tässä tonttu, mitään en ole sille tehnyt, ihan kiltisti olin, onhan tässä vielä jotain tehtävissä?

Kyllä siinä riitti pennulle jännittämistä, mitä jos nyt ei tulisikaan lahjoja, oliko tämä kaikki kilttinä olo aivan turhaa? Tonttu laitettiin kuivamaan patterille, ja ihan kokonainenkin se vielä oli, mutta mitä jos kuitenkin se nyt suuttui pahasti. Mutta kun ei Sub voinut tietää, kuinka isot asiat olivat tassuissa kun tontun saalisti.


Ja sitten piti vielä myöhään jouluiltaan asti lahjoja odottaa, jos niitä nyt tulisi.


Ja niin odotus palkittiin paketeilla. Voi sitä pennun iloa, kun sai paketin repiä auki.





Ei kommentteja: