No ollaan me vähän tokoiltukin, Subré on vihdoinkin alkanut hahmottamaan seuraamispaikkaa lelupalkankin kanssa. Namipalkalla seuraaminen on ollut jo hyvää pitkään, mutta lelulla on ollut hajoittavaa vaikutusta. Nyt on päästy tekemään myös jääviä lelun kanssa, mikä on tuonut pysähdyksiin mukavasti vauhtia ja täsmällisyyttä. Eteentulosta on saatu teippi pois ja se toimii oikein mainiosti, nyt pitäisi vielä liittää sama juttu noutoon mikä toimii hyvin luoksetuloissa.
Secin kanssa on kertailtu rallytokoa ja treenattu myös ylempienkin luokkien juttuja kuten oikealla puolella seuraamista, pyörähdyksiä jne. Innokkas prinsessa tekee ihan intona töitä, toivottavasti ensi viikonloppuna menee yhtä hyvin.
Viikko sitten syntyi kauan odotettu ja haaveiltu lapinkoiran pentu. Yhdistelmä kahdesta meidän lauman parhaasta lapinkoirasta, isänä on Soica ja isoisänä Atzo. Pennun mukana saamme palan Atzoa takaisin edes geenien muodossa, mutta mitä nyt kävimme pentuja 3vrk katsomassa niin poika esitteli jo nyt täpäkkää luonnettaa, tahtoa ja lähti sieltä ääntäkin eniten jos ei kaikki mennyt ihan toiveiden mukaan, joten kyllä se isoisän luonne sieltä vahvana kumpuaa.
Tässä se nyt on: Täplätassun Icaroz |
Ps. Tummempi oikein lupaavan oloinen narttu pentu etsii harrastavaa ja näyttelyistä kiinnostunutta kotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti