sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Uusi lajivaltaus

Koiramme lehden innoittamana ja netti tutkailujen jälkeen, aloitin Secin ja Soican kanssa treibball treenit. Alku oli hieman vaikea, Seci tarjosi kaikki tähän oppimansa jumppapallo temput läpi ja niitähän riittää. Seci myös tarjosi monia uusia temppuja, mutta lopulta sain pikku mudin tajuamaan, että palloa ei tarvitse kun vain tökkiä. Loppuun Seci kuljetti pari kertaa pallon talomme päästä päähän, alku ja suurin osa matkasta oli käytävää jossa pallo tuli automaattisesti suoraan, välissä oli aula, joka olikin hieman haastavampi kohta kun pallon hallintaa ei olla vielä treenattu.
Soica pääsi lajissa siihen pisteeseen, että se seuraa namikättä, pidän sitä pannasta ettei se hyppää pallon päälle ja työntää samalla palloa. Kyllä Soicakin vielä ajatuksen bongaa.

Tässä video valmiista kisasuorituksesta:




Myöhemmin päivällä olikin sitten tokotreenit. Keskityin pelkästää seuraamiseen, pidempiä ja lyhyempiä pätkiä sekä vauhdin muutoksia. Tokotuokion jälkeen keppit treenit 8 kepillä, ennen keppejä hypyllä takaakierto ja saksalainen, josta parit toiston vaikeille kulmille, kaikki keppi haut puhtaita ja pujottelu tyyli hieno. Lisäksi parit lelun palautukset, patukka tulee takaisin narulelulla, mutta narulelu ei palaudun patukalla. Vanha narulelu siis jyrää vieläkin, vain punainen vinkupallo menee siitä ohi.

Ei kommentteja: