sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Ripaus kaikkea

Mistäköhän tässä nyt aloittaisi, hirmuinen määrä raportoitavaa ja kuitenkaan en jaksa mitään romaania kirjoittaa joten nyt tulee kaikesta vähän lyhyesti. Olisi ainakin noista treeneistä pitänyt kirjoittaa aikaisemmin ja kattavampi stoori, mutta...

No tätä ei varmaankaan viime kirjoituksen jälkeen uskoisi, mutta olimme keskiviikkona treeneissä. Ensimmäistä kertaa pääsimme agilitytuomari Allan Mattssonin oppiin. Rata oli suht helppo, mutta onnistuin mokaamaan helpoissakin kohdissa. Seci kun yllätti olan takaa, eikä tehnyt kaarroksen kaarrosta mihinkään, vaan tiukasti meni siivekkeitä pitkin. Ohjaukseni oli selkeäsi ruosteessa, kolmen viikon kunnon treeneistä pois olo näkyi, mutta pääasia että pikku koira toimi hienosti.

Torstaina seuraavat agilitytreenit. Lupasin itselleni että saan juosta yhden treenit viikossa, plus kisat, joten torstain treenit pyhitetään estetekniikalle. Rata oli helppo ja seisoin keskellä paikoillaan, josta oli helppo ohjata Seciä, tuo kun irtoaa... Päätreenin kohtaana oli puomi ja keinu, joissa ei kummassakaan ole ongelmaa, vaan enemmänkin treenaan niitä kohtia, että voin olla itse missä tahansa ja Seci suorittaa esteen puhtaan itsenäisesti loppuun asti. Kokonaisuudessaan kivat treenit.

Lauantaina suuntasimmekin sitten helsinkiin PK- tapahtumaan. Seci ei viralliseenkehään päässyt, mutta silti oli mukana turistina. Likka pääsi tapaamaan serkkuja ja muita tuttuja, mudeja olikin kehässä ennätykselliset 27. Secin puolisiskon tytär Szófogadás Erdei Urnö hienosti voitti nuorten luokan ja tuli pn 2 saaden sertin, upea "pikku" likka taitaakin keräillä niitä monta ennen valioitumistaan. Szofogadas keräsi myös vet-rop ja vet-vsp tittelit. Mukava päivä mudi ihmisten seurassa, varsinkin oli kiva nähdä Szofogadas porukkaa, joiden kanssa kehien jälkeen vietimme "piknikkiä". Näyttelystä ostin Secille uuden nahkapatukan, joka on sopivan ohut Secin suuhun. Patukkaa sitten testailin kehässä näyttelyn jälkeen, ensin vähän näyttelyjuttuja ja sitten tokoa. Illalla olikin sitten muditreffien vuoro SuMu järjesti 35v vuotisjuhlat Ojankossa, ohjelmassa oli agilityä ja muuta mukavaa ajan vietettä. Agilityradalla Secillä meni hieman liian kovaa... Mukava ilta, kiitos järjestäjille!

muoks// Unohtui tuolta vet- liitteet edestä.

Ei kommentteja: