sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Kiirettä pitää

Hitusen ollut kiirettä, joten päivitys kuten myös treenailu on ollut vähäistä. Ystävänpäivänä kävimme Kouvolan treeneissä, turhissa kohdissa mokailtiin ja ihme ongelmia kehiteltiin. Soica pääsi myös mukaan ja riemuitsi kunnolla kun pääsi vähän juoksemaan agia pitkästä aikaa.

Tänään oli sitten suuntana Porvoo, ja lähtö oli vähän ennen seitsemää aamulla. Kun on tullut nukuttua viime aikoina erittäin vähän tuntui herätys entistä pahemmalta. Tuomari Henri Luomala oli suunnitellut kiemuraiset, mutta vauhdikkaat radat. Ennen ensimmäistä rataa lähdin lenkille ja takasin tullessa olikin jo rataantutustuminen alkanut, hups. Koira tuntemattomalle naiselle ja radalle, no puolessa välissä rataantutustumista Seci juoksi radalle, neiti oli karannut kiinni pitäjältä. Onneksi tuomari ymmärsi eikä antanut hylkyä.  Ensimmäisellä radalla homma sujui pätkittäin hyvin ja väliin aina homma hajoili, tulos hylky. Toisella radalla possu teki lentokeinun, tai oikeastaan juoksi sen vain täysiä yli. Isäni mukaan neidin ilme oli jo keinulle tultaessa sellainen että täysiä yli, eikä keinu ehtinyt edes värähtää, liian vauhdikasta... Itse en ollut varma mitä keinulla tapahtui kun juoksin jo edellä, yleensähän Seci tekee nätisti ja itsenäisesti keinun, nyt ei. Jatkettiin vaan rataa, ja haettiin hylky niin helposta paikasta, että ihan nolottaa. Hypyt olivat 90 asteen kulmassa ja kierrätettiin ulkokautta, ja mitä tekee Seci, no hyppää hypyn takaisin päin, ei me tuollaista mokaa olla tehty edes ykkösluokassa.Kolmannelle radalle lähdettiin tekemään nollaa tappoasenteella ja se menikin hyvin. Nyt Seci teki keinun kunnolla ja päästiin melkein loppuun. Puomin jälkeen piti tehdä täyskäännös ja mennä puomin jalan takana olevaan putkeen, jota koira ei havainnut ennen kun se oli tullut takaisin päin reilun metrin. Seci irtosi hienosti ja itsenäisesti puomin loppuun, josta sain sen siististi tulemaan kohti putkea, mutta Seci haki mustan putken väärin ja yritti seinästä läpi, murinakaan ei auttanut asiaan. No tuomari näytti 5. Hieman harmitti noin turha virhe, aikakin oli reilun -7 sek, vaikka Seci tekikin puolessa välissä rataa todella pitkän kaarroksen kun lähti hakemaan väärää putken päätä, onneksi sain sen kuitenkin kääntymään ajoissa. Että tälläinen kisavuoden aloitus onneksi tästä on suunta vain ylöspäin.

No torstaina oli kauan pelätyt vanhojen tanssit. Tanssi ei ole mun juttu, mutta ihan hyvin meni. Perjantaina vielä toistoja esitys yläkoululaisille ja lyhennettynä päiväkodin ja vanhainkodin porukoille. Mun jalat ovat ihan kuolleet ja niissä on erittäin pahat hiertymät. Onneksi juokseminen ei satu, käveleminen sen sijaan on tuskaa.Tietenkin piti ottaa yhteiskuva koirien kanssa. Secin yksityiskuva rusetit korvissa tulee myöhemmin kunhan saan muokattua sen valmiiksi.
Yhteiskuva murusten kanssa <3





Yritän nyt oikeasti ryhdistäytyä ja alkaa päivittämään useammin, josko nämä kiireet tästä helpottuisivat. Ensi viikko meneekin Ruotsin matkaa odotellessa. Torstaina lähden hieman myöhässä tosin syntymäpäivieni kunniaksi käymään isäni kanssa parin päivän pikareissun. Eiköhän sen jälkeen kirjoitus intoa ala löytyä.

Ei kommentteja: