sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Poimintoja

Kun minusta tuntuu ettei me olla edetty vuodessa mihinkään käski eräs ystäväni käymään blogista ja treenipäiväkirjasta koko viime vuoden läpi ja kappas vaan ehkä me ollaankin edistytty hieman. Niinpä itselleni muistutukseksi poimin juttuja joista ainakin omasta mielestäni on päästy hyvin yli.

-Ohjauksessa näkyy, että pelkään Secin lähtevän käsistä. Kaikki viimeisen vuoden ulkopuoliset kouluttajat ovat samaa sanoneet, pitäisi nyt tuo ajatus saada kuriin.
Tätä tunnetta ei ole enää vähään aikaan ollut, Seci ei enään tunnu niin nopealta kun olen oppinut pysymään sen tahdissa mukana. Vauhdin hallinnan kanssa (rytmitykset, joihin Seci ei meinaa

-Putkijarrutukset eivät toimi, tai oikeastaan niitä ei ole treenattu
Nyt me osataan jo suunnilleen, paitsi että meinaan välillä unohtaa rytmityksen ja korvata sen huutamalla...

-Päällejuoksu ei toimi millään
Toimii nykyään jo aika hyvin kunhan itse muistan merkkaavan käden


-Pakkovalssi valuu, ei toimi, on kauhea
Nykyään se muuten toimii

Jottei menisi liian positiiviseksi myös juttuja, jotka pyörii vieläkin mukana: 

- Turhat huolimattomuus virheet pois, täsmällisyyttä, oikea aikaisuutta,

-Ongelmat eivät johdu tekniikan puutteesta tai osaamattomuudesta. Ongelmat johtuvat ohjaajan lössöilystä, hätäilyt ja "peloista". Hetkeksikään ei löysätä, koko ajan tehdään töitä niin paljon kun mahdollista,ei sählätä turhaan, eikä etukäteen pelätä mitään, eikä vähentää omaa liikkumista sen takia. Koira toimii ja menee hienosti kun se rohkeasti viedään, ei ajatella mitä voi käydä, vaan tiukasti ohjataan ja kerrotaan mihin. 



-Eniten pitää vaan vaatia itseltään, asenne, radalla tehdään tiukasti, tarkasti ja tosissaan töitä, hetkeksikään helpossakaan kohdassa ei löysätä, sama tiukkis fiilis pysyy koko radan ajan, samalla jää virheet, varsinkin ne turhat pois, joita lähes kaikki meidän virheet on.

- Virheen tullessa kunnolla mietitään mitä nyt tehdään eri tavalla, vaikka virheen löytäisikin, ei riitä sen tiedostaminen, vaan pitää saada päähän myös uusi/oikea toiminta tapa,jottei jää toistamaan samaa virhettä.


-Luota koiraasi ja juokse, toimi muuten todella hyvin. 
Tämän voisi pistää kumpaan kohtaan vaan luotto on lisääntynyt hurjasti ja uskallan jättää Secin tekemään itsenäisesti, mutta vieläkin enemmän pitäisi saada tätä ajatusta pääkoppaan


 -Päivän teema oli kyllä laska ohjaaja, jalat eivät toimineet, ohjaus oli löysää ja oletin

-Jo rataan tutustumisessa kehittelin itselleni ongelman, ettei Seci käänny tuohon suuntaan vaan vastakkaiseen, enkä sitten ohjannut sitä kumpaakaan suuntaan, joten hyllytettiin sitten. 
 Tätä teen itseasiassa vieläkin, päätän ettei Seci muuten tasan tule jostain välistä, kaarrattaa tuolla hypyllä jne. Ja kappas vaan tietysti silloin annan sen kaarrattaa ja oikein ohjaan niin kuin ajattelen.

- Koira oli taas notkea kun näkkileipä, ei siis taivu hypyillä yhtään, ei edes yritä, tuohon sen kiukuttelu kauteen selkeästi liittyy myös se, että mudi tahtoo vain juosta kovaa ja suoraan, eikä käyttää kroppaansa käännöksiin, vain suoraa ja kovaa, ja kun vaaditaan jotain niin sitten suututaan

-Oli taas hieman liikaa ilmassa fiilistä, jossa mudi tahtoisi vaan lennätellä hyppyjä kauas ja kovaa eteenpäin. 
Oikeasti Secin olisi pitänyt syntyä joutseneksi, se kasvoi kuin ruma ankanpoikanen, rakastaa lentää ja on ylväs.

-Miksi en vaan liiku, tuo tyhmä töpötys pitäisi kyllä saada pois, ja oikeasti opetella juoksemaan kunnolla radalla.
En mä vieläkään juokse kunnolla...

Ja tietysti laitetaan samaan pari agivideota:
 Seci 16kk
http://www.youtube.com/watch?v=0gHc2rVhuxk
 6.3.2011
http://www.youtube.com/watch?v=0lzGGAO82H8

24.9.2011
http://www.youtube.com/watch?v=sLDaoEFDfLQ

24.1.2012
http://www.youtube.com/watch?v=-vxy-6HRjNY

Viime viikolta, kepit 6 pätkissä tilaongelmasta johtuen.
http://www.youtube.com/watch?v=5X8hk2RYdyU


 

Ei kommentteja: