Nyt on parina päivänä tehty tokoa, pääaiheena on pidetty motivaatio ja kontakti. Secin seuraaminen on huonontunut viimeisen kahden kuukauden aikana hirveästi ja tavoite on saada se taas takaisin innokkaaksi ja ponnekkaaksi, mielummin vaikka keulii hieman kun löntystää. Aloitettiin kontaktitreeneillä, josta vaihdettiin palkkausta tänään etupalkkaan, kontaktista vapautus. Tänään tehtiin myös parin metrin pätkiä seuraamista ja askel-käännös-askel-vapautus. Ja koirahan innostui tekemään, nyt vaan pidennetään pätkiä. Loppuun vielä luoksetulot, ensimmäinen läpijuoksuna ja toinen stoppina josta heitin palkan.
Subré teki imutuksella seuraamista, ja sehän on parantunut viime kerrasta aivan huimasti. Vieläkin seuraaminen on liian tiukkaa, mutta pentu on suorassa ja saan otettua jo kättä välillä pois nenän edestä. Maahanmenoa, josta sain jo hieman karsittua kättä pois, noloa että pentu täyttää kohta 6kk eikä osaa mennä kunnolla maahan, no ei auta kun katsoa peiliin... Paikalla oloja istuen kaksi kappaletta ja sitten siirryimme temppuihin. Jalkojen välistä pujottelu alkaa jo sujua, lähtö on vielä vaikea eikä Subré aina meinaa hahmottaa mistä pitäisi mennä. Jalkojen ympäri 8 menee jo hyvin käsiapujen kanssa, kuten myös jalkojen välissä kävely. Lopuksi kontaktitreeni etupalkalla, Subré sivulle ja kun Subré otti kontaktia vapautus namille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti