lauantai 31. joulukuuta 2011

Menestyksekästä vuotta 2012 kaikille!

Kohta tämäkin vuosi on jo ohi, seuraavaa vuotta kohti suunnataan entistä innokkaammin. Meillä on tavoitteet, meillä on unelmat, ensi vuonna me tehdään entistä kovemmin töitä ja päästään lähemmäksi niitä. Minun tavoitteeni on oppia tekemään täysiä, oli sitten treeni, kisat tai pihapelleilyä niin pitää tehdä tehdä satalasissa ja antaa kaikkensa. Pitää heittäytyä mukaan kokonaan, tätä en osaa, mutta harjoittelen ja olen päättänyt onnistua. Tavoitteet tälle vuodelle löytyy marraskuun puolelta.

Ensi vuosi tuo tullessaan paljon uutta, myös pentukuumeeseen on tulossa helpotusta tulevan vuoden aikana. Mutta siitä sitten myöhemmin kun on ajankohtaisempaa.


Tänään kävimme nauttimassa auringosta peltolenkillä. Pelto ei vieläkään ole kunnolla jäässä, mutta kun katsoo mihin astuu niin pääsee jo mukavasti. Kuvia lenkiltä tuli otettua, niiden laatu nyt ei kyllä päätä huimaa, mutta menkööt... Hulluja täällä päin kyllä asuu, jotkut meinaan ampuvat raketteja jo vähän ennen klo13. No onneksi koirat eivät paukuista välitä vaan hurjastelivat pellolla minkä kerkesivät. Tälläkin hetkellä vaikka paukkuu ulkona koko lauma on täydessä unessa, yhden laukaus altiin koiran jälkeen tämä on aivan luksusta, vaikka Atzoa ikävä onkin.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Avo katsaus

Heh, luin tänään ensimmäistä kertaa tokosäännöt läpi, olipas avartava kokemus, joka olisi ehkä pitänyt suorittaa hieman aikaisemmin. Nyt sitten lupaamani avo katsaus "lähteenä" tämän päivän ja viime aikaiset treenaukset.

Paikalla makuu 3min
Uutena asiana on opeteltu aivan uusi tekniikka eli pää maahan etutassujen väliin. Aikaa pidetty vasta minuutti ja olen itse näkyvillä käveleksin ympäriinsä. Parin metrin päässä nami, jolle vapautan ja jota Seci tujottaa koko ajan -> katse ja ajatukset pois minusta.
-Tarvitsee lisätä aikaa
- Mennä piiloon
- Nami niin kauas että sen voi vähitellen poistaa
- Nopeampi reakointi pää käskyyn (nyt ollut paikka käskyn tilalla, myöhemmin ehkä maahanmeno käskyn tilalle?)
+ Makuussa Secin mielentila rauhoittunut

Seuraaminen
Viime aikoina olen vahvistanut käännöksien ennakointeja, kun käännän käännöksessä pään, Seci lukee sen käännökseksi ja meidän käännökset ovat samaan aikaan valmiit, eikä seuraaminen löysty. Suorat ovat siistit, eikä yritä ennakoida jääviä. Juoksupätkiin lisää voimaa, hieman sellaista hyppelyä meidän juoksukohdat. Huonon kelin takia olemme treenanneet sisällä seiniin päin ja seiniä pitkin seuraamista, eikä Seci ota seinistä häiriötä vaan kontakti säilyy.

Liikkeestä maahanmeno
Ok, siisti eikä ylimääräisiä askeleita. Tietysti aina voisi pudota nopeammin, mutta tämä sama ongelma on Secin kaikissa maahanmenoissa, mutta en koe tarpeelliseksi kuitenkaan aloittaa uuden maahanmeno tekniikan opettamista. Kestää hyvin myös taaksemenon.

Luoksetulo
Jää hyvin istumaan rauhassa, lähtee voimalla ja nopeasti. Stoppi valuu 1-2koiran mittaa, enkä osaa päättää käyttäisinkö käsimerkiä vai käskyä, tällä hetkellä molempia ja toinen pitää karsia pois. Palkkaukseen tarvitsisi jonkun apuohjaajajan lätkäisemään lelun, niin tulisi nopeasti nopeat stopit. Stopin jälkeen sivulletulo kunnon laukalla.

Liikkeestä seisominen
Ok, pysähtyy heti käskystä.

Noutaminen
Tänään ulkona treenatessa noutokapulan maasta noukkiminen taas ällötti. Sisällä Seci ottaa noutokapulan hyvin. Aloitettiin palautusvauhdin rakentaminen, koira istumaan, kapula suuhun ja lelun kanssa karkuun. Palkkauslelun kanssa.
-Nosto harjoittelua myös ällöttävillä pohjilla ( nyt oli kurainen ja märkä)
-Palautusvauhti treenejä
-Ohjaaja opettelee heittämään kapulaa, ettei mene kisoissa virheellisen heiton takia -2 pistettä.
+ Kapulalle mennään laukassa lyhyetkin matkat

Kauko-ohjaus
Maahanmenot varmoja, istumiset vähemmän varmoja. Tekniikka pysyy kasassa hyvin alle 1,5m, mutta kun pidennetään ja tehdään toistoja palkatta rupeaa tekniikka hajoamaan ( peppu ei pysy paikoillaan maassa -> valuu eteenpäin)
-Käsiveivauksella tehdään pelkkää jumppaamista,
-1,5m toistoja enemmän ennen kun palkka tulee
-Pitkästä matkasta usein palkaten vain oikealla tekniikalla suoritetut vaihdot.

Estehyppy
Lähtee hyvin hyppäämään. Istuminen hieman epävarma, mutta emme ole liiemmin tätä aikaisemmin tehty. Takaisin hyppy hyvä.

Vielä on 10 matkaa, mutta treenaamalla kaikista puutteista päästään kyllä eroon.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Uusia tulokkaita.

Joulu oli ja joulu meni. Saimme onneksi valkoisen joulun ja lumi pysyi maassa jopa reilun vuorokauden, no kelpaa meille hyvin kun pystyy ulkona treenaamaan.

Oreniuksen valmennuksesta ei ole tullutkaan kirjoitettua, sen verran piti kiirettä ennen joulua. Mutta noin lyhyesti, pitää opetella juoksemaan radalla täysiä ja ohjaamaan täydestä vauhdista säilyttäen kuitenkin tarkkuus. Minulle on tullut paha tapa, etten juokse täysiä ja pudotan käännöksiin varsinkin ohjaustekniikoiden kohdalla vauhtia, johon ei sitten taas olisi nopean koiran kanssa aikaa. Seci on niin estehakuinen koira, että se pitää jättää yksin suorittamaan ja esim. niiston merkkauksen voi tehdä ennen kun koira on edes esteellä. Pakkovalssi toimi, eikä ollut mitää moittimista! No jotta tämä täydestä vauhdista ohjaaminen onnistuisi, pitää ohjaustekniikoista saada sata varmat, minun pitää aina tehdä samalla tavoin ( meinaan unohtaa varsinkin päällejuoksussa vastakkaisen käden) ja koiran on aina toimiva samalla tavoin. Tehtäväksi tuli nyt, että kerran viikossa pelkkää tekniikkatreeniä niin että pätkän jokaisella esteelle tehdään kyseinen tekniikka ja ohjaaja juoksee täysiä! koko pätkän ajan (toistoja, ajoitus oltava kohdallaan jotta ehtii seuraavaan paikkaan, jotta jutun voi osata kunnolla sitä pitää pystyä tekemään peräkkäin monta kertaa puhtaasti vauhdissa). Kerta viikkoon myös perusrataa missä on paljon eri tekniikoita ( perus kouvola treenit meillä) ja hyvä olisi treenata myös ylipitkiä ratoja 30-40 estettä. Ja pitää muistaa, että osaavallekin koiran kanssa tulee tehdä estetekniikka treeniä ja treenata myös niitä tekniikoita jotka toimivat hyvin, jotta ne pysyvät hyvinä. Kiva oli taas käydä katsomassa missä mennään, nyt tehdään taas vähän aikaa töitä ja sitten taas uudestaan.

No loma onkin sitten mennyt treenatessa. Päällejuoksu on oikeastaan se murheen kohde noista tekniikoista, joten ollaan nyt tehty eri paikkoihin eri palkoilla. Seci on aina ollut herkkä vain juoksemaan noista vinoista hypyistä ohi, eikä käänny sitä 90 astetta mitä pitäsi jotta voisi hypätä ja taas jatkaa samaan suuntaan, turha hidaste Seci mielestä. Ja asiaan ei auta se, että hieman meinaan välillä laiskotalla siinä vastakaisen käden käytössä, jolloin ei kroppakaan käänny. Myös backlap ja niistopersjättöt käytiin läpi, todella hupaisa treeni laittaa hypyt peräkkäin jonoon ja jokaiselle pitää tehdä, vaikeintahan on ehtiä niin että saa koiran takaakiertoon, onneksi Seci aika hyvin lähtee käskystä ja ajoitus on kohdallaan vain silloin kun ehdin sinne kun juoksen täysiä.

Tokoa olemme myös treenaaneet, avo katsauksen kirjoitan tässä jossain vaiheessa.

No mutta sitten meidän talon uusiin asukkaisiin. Mudin pentua ei ole vielä näkynyt, toivottavasti tähän tilanteeseen tulee jossain vaiheessa korjaus. Mutta eilen kävimme Helsingistä hakemassa kaksi roborovskia tutultani, joka muutti Australiaan. Niin meille muutti n. 1v Cherry ja Vihtori pariskunta, joka ei ainakaan tähän mennessä ole innostunut lisääntymään, toivottavasti eivät nytkään, johon ei ainakaan iän puolesta taida olla vaaraa. Hamsut olivat pari päivää hoidossa Terhillä, joten samalla reissulla pääsimme ihailemaan n.4vko mudipentua Ihkua ei kyllä tehnyt mun pentukuumeelle hyvää, oma vaavi on kyllä saatava pian. Pikkuinen nukahti syliini selälleen ja oli niiiiin suloinen pörröisessä pentuturkissaan, awww.

Cherry


Vihtori





Soica meni aivan sekaisin kun pikkuisen tulivat. Vanhuksella on selvästi ollut Safia ikävä, ja kun laskin koirat ulos Soica ryntäsi auton takapenkille, missä oli robojen tyhjä häkki. No kun siellä ei ollut hamsuja huutaen sisälle. Kuljetusboxin bongattuaan Soica melkein kiipesi pöydälle kun piti nähdä tulokkaat. Ilta sillä sitten menikin hurjan vikkeliä pikku otuksia seuraillessa. Ihania otuksia nuo kyllä ovat, kiipeilevät heti käteen kun sen pistää häkkiin ja ovat kiinnostuneita kaikesta mitä häkin ympärillä tehdään.

lauantai 17. joulukuuta 2011

Loma alkoi

Tänään oli virallisesti ensimmäinen lomapäivä, oikeastaan vietin jo eilisen päivän kotona kun koulussa ei ollut enään mitään virallista ohjelmaa. No tämän kunniaksi kokkailin the pikkukokin (= Seci, joka on aina innoissaan mukana kokkailemassa) kanssa koirille uudenlaista puuroa. Puuroon tuli n. 1kg vihanneksia (porkkana, peruna, parsakaali, kukkakaali), puuroriisiä n.2,5dl, n.1dl kauraa, n.ruokalusikallinen merileväjauhetta ja tietenkin vettä. Ensin vähän aikaa keitin vihanneksia, sitten puuroriisit, vähän ajan päästä kaurahiutaleet ja juuri ennen sauvasekottimella muussaamista (vihannekset isoina paloina) merilevä. Nyt maistui nirsolle prinsessalle iltaruualla muukin kun raakaliha ja ruokakuppi putsattiin huolella.

Tänään sitten agilityä, takapihan metsän puolella on aivan sulaa, joten sinne tökkäsin 4. keppiä. Pääajatuksena oli pakottaa Seciä väärälle puolelle ja palkita kun se korjaa oikein. Tuttu treeni Secille, joten hienosti neiti aina itsepäisenä korjasi haun oikeaksi, vaikka kuinka laitoin kuonoa väärään väliin. Kontakteja taas samaan tapaan kun aikaisemmin laittamallani videolla, eli lauta mäessä ja vauhtia, hieman meni stopin pitkiksi, mutta pääasia että Seci rynnii täysiä alas asti, eikä himmaile turhia.

Pari päivää sitten lenkillä katselin kuinka Seci juoksi eteenpäin ja huusin, että käännytään, koira täydestä vauhdista käännähti ympäri ja satalasissa juoksi takasin päin. Heti tuli mieleen, että voi kun otus kääntyisi agilityradalla samalla tavalla. Secille on opetettu tuota "käännytään" sanaa pennusta asti, ja se on jostain syystä Secille todella kiva sana, jota se mielellään tottelee ilman erillistä palkkaa. Pohdin siinä sitten, että mitäköhän käy jos agilityradalla kokeilisin aivan samaa käskyä. Secillehän on opetettu cip&capeja, mutta niiden käskyille en ole vieläkään saanut rakennettua niin suurta painoarvoa, että uskaltaisin/voisin käyttää niitä radalla. Tänään sitten huvikseni kokeilin esteillä tuota käännytään käskyä, ja Secihän kääntyi pari kertaa palkkailin heti käännöksen jälkeen ja vautsi. Tuohon nyt liitetään vielä cip&cap suunnat niin hyvä tulee.

torstai 15. joulukuuta 2011

Mitä sitä tänään tekisi...

Tiistai ilta meni agitreeneissä. Hieman oli omat ajatukset muualla, mutta Secillä oli silti hauskaa kun pääsi juoksemaan pitkästä aikaa, ei tekonurmikaan haitannut kun ei pahemmin koira edes yrittänyt kääntyä tiukasti. No nyt on pahimmat paineet purettu ennen sunnuntain Oreniuksen valmennusta.

Tänään Seci tahtoi tehdä jotain. Itse taas en jaksanut tehdä yhtään mitään, joten päädyimme sitten kompromissiin jossa laittelin Seciä noutamaan tai vain ottamaan suuhun erillaisia asioita. Hieman kuva satoa, laatu on todella huono, enkä jaksanut noille mitään tehdä, mutta menköön...

Suklaarasian välipaperi oli hieman vaikea poimia maasta, mutta kyllä viisas mudi keinot keksii.



Pieni teippirulla oli esineistä Secin ehdoton suosikki, ja se noudettiin hyvin vaikeammistakin paikoista (sohvan välistä, peiton alta, tuolin alta vetäen ensin tassulla ja sitten ottamalla suuhun)


Rihkama ketjua ei kylläkään noudettu, mutta pitihän tälläinenkin esine kokeilla, ja hyvin pysyi suussa.

No eipä tästä harjoituksesta ainakaan hallaa ollut. Mudi pääsi työskentelemään ja voi nyt onnellisena maata sohvalla tv:n ääressä.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Hyvästi pikkuinen

Safiinac nikers nack " Safi" 19.8.2009-13.12.2011


Tänään jouduimme heittämään hyvästit laumamme pienimmälle otukselle. Joskus on täälläkin ollut kuvia syrkistäni. Safi tuli mukaani TET harjoittelusta, muistan kuinka kasvattaja toi juuri luovutusikäiset hamsuvaavit faunattareen myyntiin. Safi erottui erikoisen värisenä joukosta ja niin pieni otus muutti meille. Safi oli kiltti ja energinen pikku hamsu, joka oli aina vauhdikas ja jaksoi touhuta. Soica ja Safi olivat parhaat kaverukset ja juttelivat usein häkin läpi toisilleen. Kerran kun Safi oli karkuteillä tietämättämme Soica istui olohuoneen kirjahyllyn edessä eikä suostunut liikkumaan, kaikkien yllätykseksi kirjahyllystä löytyi Safi. Moni koira olisi syönyt hamsterin, mutta se oli Soican paras kaveri. Safi oli hieno pieni ja olin onnekas kun sain omistaa noin hienon hamsterin, kiitos Sarille pienestä!




Safi n. 2kk

Safi 2v

Huomenna tulee puoli vuotta täyteen Atzon kuolemasta. Ikävä on kova, eikä se varmaan koskaan häviä kokonaan.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Huvinsa kullakin

Tuli tuossa toissa päivänä katsottu tv:stä ohjelma hulluista koira harrastajista jotka olivat matkalla Liettuaan näyttelyyn. Ohjelma oli kuvattu 2005 hieman oli homma helpottunut tuostakin, tai sitten meillä oli vaan niin mahti porukka. Tuli niin ihanat muistot mieleen kun katseli tuttuja maisemia. Ja pakko myöntää, että heti aloin miettimään joskos penskalle lähtisi hakemaan junnusertejä niin pääsisi taas reissuun, mutta katsotaan nyt kuinka hyvin opiskelijan rahapussi antaa periksi. Tietenkin jos kävisi Liettuasta hakemassa 1-2, niin pitäisi sitten Virosta käydä hakemassa kolme (=kaksi reissua) jotta saisi junnu valiot. Samalla tietysti hakisi Secille Viron valion jonka se tarvitsee vielä Baltian valioon. Samaan reissuun pitäsi sitten tunkea agilitykisojakin mukaan. Mutta aika näyttää mitä nyt tulee tehtyä.

No tästä innostuneena tein nyt alustavia näyttelykalentereita. Seci käy sen verran kv:ta että viimeinen cacib tulee, lahti kv:hen on kyllä luotu kovat odotukset.

Seci
28.-29.4. LAHTI KV 1,4,5,7,9-2,3,6,8,10
Tuomari: Maija Mäkinen

12.-13.5. HAMINA KV 2,3,5,7,10-1,4,6,8,9
Tuomari: Leila Kärkäs

16.-17.6. KOTKA KV 1,4,8,9,10-2,3,5,6,7
Tuomari: ?

7.-8.7. KARJAA KV 2,3,7,8,10-1,4,5,6,9
Tuomari: Tanya Ahlman-Stockmari

28.-29.7. MIKKELI KV 2,3,6,8,10-1,4,5,7,9
Tuomari: ?

15.9. LOHJA
unkarinpaimenkoirat, Unkarinpaimenkoirat, päänäyttely
Tuomari: ?


Olin jo varautunut siihen että meidän kakara joutuu erkkariin jo junnuihin, mutta kun laskin noita muita näyttelyitä hamsterien ikälaskurilla niin ilokseni huomasin että meidän likkahan on vasta vähän yli 8kk, eikä vähän yli 9kk kuten olin päässä laskenut (pitkämatikka heh...). Joten nyt on näyttelyt kakarallekin, jos sopiva pentu syntyy.

Pentu:
Pentuluokka 7-9kk
18.8. KOUVOLA / 26.8. LUUMÄKI
15.9. LOHJA
unkarinpaimenkoirat, Unkarinpaimenkoirat, päänäyttely

Junnut:
8.12 Helsinki KV HeW-12 tai/ja 9.12 Helsinkin KV V-12


Hieman taisi olla tylsää, mutta ompahan nyt nuokin katsottu valmiiksi.


tiistai 6. joulukuuta 2011

Muistelua

Kohta on ihana lomapäivä vietetty. Itsenäisyyspäivän kunniaksi mekin muistelimme vanhoja, emme kuitenkaan Suomen historiaa vaan omaamme. Karita pisti juuri toissa päivänä palkinto kuvan Mikkelistä 3.10.2010 agi.fi rankingista katsottuna saimme tuolloin 2. luokasta toisen nolla voiton agilityradalta -10,85. Näytetään taas vaihteeksi vähän hassuilta ja tylsiltä, ja Seci mulkoilee kun joku muukin tunki palkinnoille, murr kaikki pitäisi olla sen.



Iltalenkillä jatkoimme muistelua vanhojen pentu treenien muodossa. Koira istumaan ja juoksu jalkaa karkuun, luvalla perään ja joko mene käskyllä ohi ja lelu lentää perään, tai sitten haltuunoton kanssa leluun kiinni. Hieman tuo koira on kasvanut sitten pentu ajoista, jonka huomasin siinä vaiheessa kun neiti ampui täydestä vauhdista kiinni leluun.

Lunta!

Ihanaa vihdoin ja viimein satoi lunta peittämään kuran, toivottavasti tuo lumi nyt pysyy maassa edes joulun yli. Lapinkoirat olivat tietenkin innoissaan lumesta, mudi prinsessa vielä hieman pohtii suhtautumistaan valkoiseen ja kylmään aineeseen. Lumen tulon kunniaksi suuntasimme lenkille metsään ja pellolle, eipä ollut maa vielä jäässä ja oli pirun märkää, mutta turha jälkikäteen valittaa. Kuvia lenkiltä, hieman oli jo hämärää ja satoi lunta, joten kuvat sen mukaisia...



Agilityä emme ole päässeet juoksemaan pariin viikkoon. Hallin pohjaan asennettaan uutta keinonurmea, hyvästi kivituhka pöly ja tervetuloa vihreä nurmi. Pitää vain toivoa että Seci oppii kääntymään nurmella ilman että lentää joka käännöksessä nurin kuten tähän asti on lähes aina keinonurmilla käynyt.

No kun ei ole agilityä, niin olemme keskittyneet toiseen lajiin elikkäs tokoon.

Nouto alkaa olla kivassa kunnossa. Seci laukkaa matkat ja varmuutta on tullut reilusti lisää. Nyt pitää vain mennä treenailemaan vaikeampiin paikoihin -> häiriötä.

Tunnistusnoudossa uskalsin eilen ottaa ensimmäistä kertaa koko liikkeen kilpailunomaisesti ja Seci ihan yllätti varmuudellaan. Neiti haisteli kapulat läpi, nappasi oman ja toi sen hienosti. Pari toistoa ja joka kerta oikein, olen kyllä aika yllättynyt että sain tuon opetettua. Nyt pitää vain toivoa, etten saa hajoitettu liikettä. Hauskaa katsoa kun koira nuuskuttelee kapuloita ja löytää kun löytääkin oman ja tuo sen innoissaan minulle.

Kaukojen kanssa palasimme aivan alkuun. Seci kyllä osaa, mutta tahdoin saada istumaan nousuihin lisää voimaa ja nopeutta. Niinpä käsi ohjauksella opetin Secin hypähtämään maasta ylös istumaan, takaosa pysyy koko ajan paikoillaan. Aikaisemmin Seci ns. rullasi itsensä ylös ja nyt se on sellaisen rullauksen ja hypyn sekoitus, näyttää ainakin omaan silmään kivalta. Vielä en ole ottanut välimatkaa, mutta ilman apuja juttu onnistuu jo.

Merkkiä pitkästä aikaa, hieman meni nenäkosketuksien puolelle. Seci kyllä tekee hyvin, mutta ei meinaa millään malttaa olla tökkäisemättä nenällä merkkiä. No palkkailin sitten vaan nopeasti ennen kun Seci ehti tökkäistä ja näytti auttavan. Vaatii treeniä.

Ruutua sisällä. Erittäin helppoa juosta ruutuun joka on käytävän päässä, mutta varmuutta Seci kaipaakin, joten välillä on hyvä tehdä näin helppoja juttuja. Loppuun pari toistoa ensin merkille ja sieltä ruutuun, hieman meinasi taas neiti tökkiä merkkiä, mutta muuten hyvin.

Maahan meno. En ole varma olenko täällä aikaisemmin kirjoittanut, mutta viime viikkojen projektina on ollut saada Secin pää ja kuono maahan makuisiin. Naksutellen lähdimme liikkeelle ja nyt olemme päässeet vähän alle minuuttiin, hyvin pää pysyy maassa ja varmaan pysyisi kauemminkin, mutta yritän nyt edetä hitaasti. Tuon makuun kanssa pohdin, että pitäisikö kuitenkin hakea TK1 ja katsoa miten nuo makuut pysyvät kasassa koetilanteessa, vai luottaa että pysyy ja mennä suoraan avoon. Monet ovat kyllä sanoneet, että Seci on rauhallisemman näköinen makuussa kun menen piiloon, mutta en tiedä kestääkö mun hermo kun ei näe koko ajan mitä koira tekee.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Kesä fiilistelyjä

Nyt on tämän vuoden messari koettu ja rahapussia kevennetty urakalla, mutta ihan kohtuudessa pysyttiin, eikä mitään turhaa (minun mielestäni..) tullut ostettua. Hieman tuli pettymyksenä myyntikojujen vähyys ja kaikki tuntuivat myyvän samanlaisia tuotteita, mutta kyllä silti ostettavaa löytyi. Mukaan tarttui 150g noutokapula, pussillinen pyöreitä luita (messari perinne <3),älypeli Soicalla joululahjaksi, häkkiin pehmeä karvapohjallinen pohjallinen. Pentua varten 3 narulelua jossa on karvaa (Secille menee kyllä yksi näistä), tytöille pinkki rekkari kansio, hammasluita (Secikin söi näitä pentuna kun laiska omistaja tahtoi nukkua). Nyt alkaa olla pentua varten kaikki valmiina, vielä ruokakuppi ja tietysti ruoka puuttuu Ja se pentu.

Tänään sitten pääsimme testailemaan uutta noutokapulaa. Taas vaihteeksi ulkona satoi vettä, joten treenasimme sisällä. Alkuun nouto ja hyppynouto treeniä hieman erikoiseen tapaan. Menin Secin kanssa sängylle istumaan, heitin kapulan n.2m päähän lattialle, Seci haki kapulan ja hyppäsi takaisin sänkyyn. Aluksi hypyt olivat vähän varovaisia ja puru otetta vaihdeltiin juuri ennen hyppyä, mutta parin kerran jälkeen homma onnistui loistavasti. Tuo 15og kapulakin tuntuu sopivan hyvin, koska maahanmenot kapulaa nostaessa jäivät pois. Vieläkin tuohon tarvitaan lisää varmuutta, mutta hyvältä näyttää. Myös tunnarikapulan kanssa samaa treeniä, ote on aika mielenkiintoinen, mutta kapula pysyy hyvin silti suussa. Secin mielestä tunnari kapulaa kuskataan pitämällä kapulan päästä ja suurin osa kapulasta repsottaa suun sivussa juuri sen näköisesti että kohta putoaa, mutta ei se sieltä irtoa, joten tehkööt noin jos kerran haluaa.


Eipä uskoisi ulos katsoessa, että jouluun on enää pari viikkoa, niinpä voimme hyvillä mielin muistella kesää, tällä kertaa kuitenkin kesää 2009. Löysin tänään kuvia Rautavaaran lappalaiskoira leiriltä, kuvissa Seci on vähän päälle 2v. Suuret kiitokset Ainolle kuvista