maanantai 16. toukokuuta 2011
Pikku paimen
Tänään jatkui meidän treibball treenit. Heti kun pallo tuli käytävälle, oli Seci jo sitä nenällä ja hieman tassuilla auttaen tökkimässä eteenpäin. Tänään olin vielä takana tai Secin vieressä, josta sain helpoiten vahvistettua ajatusta, ettei pallosta mennä ohitse vaan koko ajan kuljetaan pallon takana. Vauhti alkaa jo hieman kiihtyä, tässä vaiheessa sitä oli onneksi helppo hallita palkoilla.
Seuraavaa vaihetta hieman aloittelimme. Laitoin pallon isompaan tilaan paikoilleen tuettuna, ja treenin aiheena oli pallon taakse lähettyminen. Alkuun reilun metrin päässä pallosta oli namilätkä, jolle lähetin Secin, ja lisäksi palkkasin vielä heittämällä lihapullan palasen. Parin toiston jälkeen lätkä pois ja toistoja ilman. Pikku likka oppii niin huisia vauhtia, että vielä kun treenaamme pallon työntelyä niin, että itse olen edessä ja lähetyksistä takaa "paimentamaan" lähtöjä ja sitten pääsemmekin siirtymään harjoituksissa ulos. Kyllä min mudista tulee vielä hieno pallopaimen.
Soican treenit eivät onnistuneetkaan aivan yhtä hyvin, vieläkään S ei oikein bongaa kuonolla tökkimis ajatusta, vaan mielummin hyppisi etujaloilla palloa vasten. Pappa koira Atzo sen sijaan piti lapinkoirien puolia, huvikseni kokeilin saisinko sen työntämään palloa ja pappahan yllätti tekemällä hienosti, sen kanssa pääsin jo ensimmäisellä treeni kerralla vaiheeseen että itse kuljen pallon edessä. Vanha koira siis oppii uusia temppuja, ainakin meidän 11v erittäin ahne vetsku. Eri asia onkin sitten kun lähtisin itse kauemmas ja Atzo hakisi pallot luokseni, siihen ei taida papan motivaatiot riittää, mutta jos nyt jotain mielenvirkistystä Atzollekin tästä saataisiin kun agility on hieman liian rankka laji.
"Onks sul namii? Mä tiedän sul on namii, turha yrittää huijata"
Agilitykuvat Ojankon muditreffeiltä, kiitokset kuvista Oonalle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti