Tänään kävimme uimassa ja agilitailemassa kotkassa santalahden suhinoissa. Seci 3. 3lk kilpailut.
Ensimmäinen rata oli Pertti Siimeksen agilityrata. Kaarrokset taas paukkuivat, joten annoin Secin sitten kunnolla seisahtua puomin alastulolle pysähtyen myös itse nopean stopin sijaan, kun oletin ettei palkinnoille enään ole asiaa. No mutta rata 0, -4,33 sija.3 sert meni 0,02 sek päästä, ehkäpä ensi kerralla otamme hieman nopsemmat kontaktit, tai no kunhan saadaan kaarroset kuriin niin voimme hakea sertit voittojen kera.
Loput kaksi rataa tuomaroikin Anne Savioja. Ennen toista rataa Seci oli taas aivan arkajalka, ja pälyili koko ajan ympärilleen, taisin herättää pikkuisen kesken unien. No kuitenkin Seci pysyi lähdössä hyvin, alku meni kepeille asti hyvin, jolloin painoin Seci väärällä puolelle, korjaamisesta prinsessa otti nokkiinsa. Parin hypyn päästä, Seci vaihtoi raville ja alkoi pälyillä ympärilleen, jolloin nappasin neidin syliin. Tilanteen nollaamiseksi lähdimmekin sitten rantaan uimaan, itse kahlailin ja heittelin uivalle Secille keppiä. Pulikoinnin jälkeen Seci olikin sitten taas oma pirteä itsensä.
Kolmantena oli agilityrata, nopeasti piirrettynä, puomin alla olevaa putkea en saanut oikeaan paikkaan, joten siellä on pieni "jatkopala", mutta pääasia että idea tulee näkyviin.Kannattaa klikata rataa isommaksi
.
Alku radassa meni hyvin, Seci tuli kivan tiukasti 2-3. 4 edessä valssi valahti, enkä ottanut Seciä kunnolla haltuun, Seci hyppää pitkälle, ja jostain syystä lähtee kiertämään putkea ympäri hidastaen vauhtia reilusti kun mitään käskyä ei tule, eikä putken suuta löydy.Toisella puolella Seci lähes pysähtyy arpomaan kumpaa kautta palaisi siinä hieman pyörii, ja sitten päättää ravata etukautta hypylle, jonka jälkeen lähdetäänkin vauhdilla eteenpäin, keinu super hieno, ennen A:ta Seci oli melkein putkessa,ohjaajan pää ei oikein tuon putken kierron jälkeen ole aivan kasassa. Kuitenkin loppujen lopuksi saan Secin A:lle ja kasaan itseni, loppu rata meneekin sitten hienosti. Rata 0, -0,37, sija 3. Tuomari että Masa kuuluttajana kommentoi, että on se kumma kun ehtii putken kiertää ja siellä vielä pohdiskella ja silti ehtii vielä ihanne aikaakin, suurin osa kilpailijoista ei ehtinyt ihanne aikaan vaan monet sujuvan radan tehneistä saivat yliaika nollan, medin voittajan aika oli -3.., varmaankin Seci olisi voittanut ilman tuota tasoitus kierrosta ja pohdintoja, mutta ensi kerralla sitten, onneksi nuorella koiralla on aikaa noita voittoja hakea vielä roppa kaupalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti