Tänään oli aluksi tarkoitus tehdä kontakteja ja juosta pieniä pätkiä omalla pihalla, mutta pimeys tuli taas aivan liian aikaisin. No ei siinä mikään auta, joten suunnitelmat uusiksi. Tartuttiin sitten taas noutoon, alkuun takaakiertoa tolpan ympäri ja leluun kiinni, näin Seci oikeaan vireeseen ja sitten noutokapula mukaan, kapula lensi kun koira kiersi. Tarkoituksena oli, että Seci laukkaa täysiä kapulan luokse. Hyvin toimi, vauhdista kapula suuhun ja sitten minun luokseni, kylläkin sellaisessa puolilaukassa, tahdon että se tulee täysiä. Lopussa aloin itse peruuttaa taaksepäin, jolloin alkoi tulla kunnon laukka askeliakin mukaan. Palautus lähelle ja suoraan ilman apuja, ja kapula pysyy suussa hyvin käskyyn asti, vaikka heiluttelisin ja kevyesti vetäisin sitä pois, jossain ollaan selvästi onnistuttu. Tuolla jatketaan, ja palautus vauhtia sitten ajattelin alkaa rakentamaan niin että Seci jatkaa noita kiertämisiä kapula suussa. Ei mitään pureskelua ja hommat tehtiin hallitusti, on se hieno. En kyllä sitten tiedä minkä näköinen lopputulos on. Ei me taideta ihan "oppikirjojen" mukaan tätä tehdä, mutta jos lopputulo on oppikirjan mukainen niin hällä väliä.
Parin viikon takainen peltokuva, nyt ei ennen lumien tuloa olekkaan pellolle asiaa, takaisin tullessa kun tulisi kauniin mudan ruskeat koirat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti