Tällä viikolla on kiirettä pitänyt, joten blogin päivitys ei ole kuulunut ohjelmistoon. Nyt perjantain kunniaksi voi sitten vähän kirjoittaa.
Tempuja ja tokoa sisätiloissa = viikon sana, sade kun ei oikein houkuttele ulos. Keskiviikkona suuntasimme kuitenkin Kouvolaan agilitaamaan. Allan oli tehnyt kivan radan. Me oltiin aika supereita, kaksi virhettä jotka molemmat olivat omia mokia, Secihän ei lähde liikeeseeni mukaan jos sitä ei kunnolla vaadi tekemään sitä. Nollaa juostiin muut kerrat. Puomi on kiva, täysiä loppuun asti ja nopeilla vapautuksilla pois, pimeä putki kulma oli varma (mudi ei edes huutanut) ja mikä hienointa Seci haki kaukaa keppien vaikeutettuun avokulmaan täydestä vauhdista oikein, vaikka vieressä oli vielä hämyhyppy. Vitsi on hienoa vaan juosta, kun koira hoitaa hommansa ja siihen että se suorittaa esteet puhtaasti voi luottaa. Homma on niin paljon helpompaa kun vaan voi ohjata ja juosta eikä tarvitse varmistella mitään, tämä oli meidän tavoite silloin kun Seciä alettiin kouluttamaan ja koko ajan tavoitteen täyttyminen näyttää todellisemmalta. Kyllä vielä estetekniikan parissa on hommaa, varsinkin siksi että Secin kanssa pitää kerrata koko ajan perusteita, jotta homma pysyy kasassa.
Lämmittelylenkin ja jäähdyttelylenkin jälkeen tokoa. Seuraaminen on hieno, käännökset ennakoi hyvin pään kääntämisestä, täyskäännökseen tarvitsee vielä lisää voimaa. Luoksetulon lopussa oli vielä pieni pomppu, ei ole taas käsiavun kanssa tullut tehtyä vähään aikaan. Jäävät on hienot, nopeat ja tehokkaat. Sitten noutoa, agilityhalli ja kentän vieressä ulkoilevat koirat ja ihmiset olivat Secille häiriö vielä epävarmassa noudossa, mutta tarkoituksella tahdoin asian olevan niin. Nyt näin mikä kohta noudossa on vielä epävarma ja mitä pitää vahvistaa ja treenata. No kuten jo hieman arvelin kapulan maasta nosto ja tuonti minulle on hidas, Seci ei vieläkään liiku vapautuneessa mielentilassa kapula suussa, ja poiminta ensi lumelta ällötti aivan suunnattomasti. Mutta hyvääkin alkaa jo löytyä, Seci istuu sivulla hyvin ja luvan saatuaan syöksuu kapulan luokse kiertäen sen taakse. Suurin osa palautuksista on suoria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti