Vähänkö on ihanaa kun on loma, saa aamulla nukkua pitkään ja sitten on aikaa tehdä kaikenlaista. Tänään aamulla lenkille aurinkoon koirien kanssa, koko lauma mukaan ja menoksi. Tavoitteena oli saada yhteiskuvia koko laumasta. Napsin niitä jonkin aikaa kun huomasin, että olin jättänyt kameran asetukset niin että se otti pieniä kuvia jotka eivät vielä paljon muistitilaa, mutta nyt kuville on suunnitteilla hieman parempaakin käyttöä kun netti, joten asetukset uusiksi ja toinen kerta käyntiin. Hieman hankalaa oli saada kaikki katsomaan samaan aikaan kameraan, kun ei voinut edes liiemmin hihkua kun Subrén paikallaolot ovat vähän herkkiä. Mutta pari ihan onnistunutta otosta tuli.
Iltapäivällä sitten treenausta. Subrélle jälki 4keppiä n. 100m, ojan ylitys, kolme kulmaa, pätkä polkua pitkin. Jana oli lyhyt ja ihan hyvä, ojan ylitys ok, mutta ensimmäinen keppi oli taas huono. Subré kyllä merkkaa, muttei käy maahan. Käskyllä sitten maahan ja purkista palkkaa, sen lisäksi että kepin alla olevan kannen alta sai nakit. Seuraavat kepit menivät hyvin. Kulmissa Subré meinaa harppoa, se on nyt oppinut että kulman jälkeen noin metrin- kahden päästä on yleensä makkara tai pari palaa jäljellä ja rynnii sinne tehden kulman erittäin huolimattomasti, seuraavalla kerralla varmaankin namitan itse kulman. Kokonaan en palkkaa vielä kulmien teosta tahtoisi jättää pois, vaikka muulta jäljeltä namit ovatkin poissa. Polkua pitkin jäljestettiin n1,5m ja sitten 45 asteessa pois noin 2m ja 90asteen kulma. Subré jatkoi täyttä höyryä polkua pitkin pari metriä ja sitten olikin ihan hukassa. Annoin itse etsiä, mutta ei löytynyt (etsi väärästä suunnasta) ja olin itsekkin ihan hukassa. Niinpä palasimme edellisen kepin nostopaikalle ja lähdimme uudelleen liikkeelle, nyt nuuskuteltiin kohta tarkasti ja pysyttiin jäljellä.
Agilityä on tehty tänään ja eilen. Niistä voi tarkemmin lukea tuolta toisesta blogista joilla sinne on oikeudet. Subré osaa hakea jo renkaan 20m, mikä on aika hyvin siihen nähden että renkaan harjoittelukerrat on 3-4 harjoituskertaa. Seci 30m, mikä on tavoite kaikilla esteillä. Secin on myös lähtenyt kuivaharjoitteluna tajuamaan käsijuttuja ja tänään kerrattiin "käy" sanaa. Subré aloitti "käy"n harjoittelun. Monet tietävät, että Secillä ei ole ongelmaa irtoamisien kanssa päin vastoin, mutta noin voin avata ajatustani tännekin puolelle. Eli nyt on tarkoitus ihan estetekniikan lisäksi, oikeasti opettaa hallittu irtominen. Samaan kategoriaan treeneissä tulee kuulumaan myöhemmin se, että Seci pystyy tekemään juttuja (esim. takaakierto, välistäveto jne.) kaukana minusta. Tähän asti irtoamista ei ole opetettu Secille oikeastaan mitenkään, vaan se on oppinut, että jos suoraan on esteitä ja mitään ei kuulu saa tykittää täysiä, tähän ei tule muutosta, mutta hallintaa tuonne kaukaisuuteen vaan lisätään, ettei homma oli Secin radanlukutaidon varassa. Subré tekee pääasiassa nyt samoja harjoituksia kun Seci ja sen kanssa on tavoiteet aika samassa. Seci osaa paljon asioita ennestään, joten sen kanssa tietenkin voi edetä nopeampaa tahtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti