sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Lappeenranta 15.4

Tänään oli sitten suuntana Lappeenranta kahden startin verran. Outoa kisata vain kaksi lähtöä ja latausta olisi ollut vielä kolmannellekin jäljellä, jos sellainen rata olisi vielä tullut.

Ensimmäiselle radalle sain hyvin asenteen päälle, rata oli haastava ja päästiin tekemään oikeasti töitä sekä käyttämään tekniikoita joita on hiottu, muttei käytetty kisoissa. Koira toimi, haki hienosti alussa sylkkärillä kepit ja teki hyvät takaakierrot ja teki hienosti töitä. Poispäinkäännös on meidän mörkö, ihan tiukan haltuunoton takia.  Laskin sinne ylimääräisen varan ja tein sen hieman liian aikaisin. Seci sitten kääntyikin kunnolla ja tuli hyvin käsiin, siinä kohtaa sitten oltiin väärässä paikassa ja liikeväärään suuntaan väärään aikaan. Minusta se oli kieltopaikka, vaikka ei kuulma näyttänyt ihan niin pahalta katsomon puolella. No tuomari ei mitään nostellut ja tulos 0, -7,08 etenemällä 4,59m/s ja sert meni sitten parin kymmenyksen päähän joten sija 2. Taas tehtiin tuollainen turha möhläys kuluttamaan aikaa. Etenemä taisi kyllä olla Secin paras 3lk tähän mennessä, siinä mielessä sujuvaa, nopeaa eikä turhia kaarroksia.

Tuplaa lähdettiin tekemään agiradalle ja tehtiin erittäin alkeellinen moka 3 esteellä. Käänsin koiraa ja se luki että käännytään seuraavan hypyn jälkeen.Seci sitten kävi tekemässä tuon hypyn ja kääntyi oikein hienosti. Harmittavasti tuo hyppyä ei kuulunut tehdä tuohon väliin, mutta koira toimi. Fiilisteltiin sitten loppu rata. Kokonaisuudessaan oli taas kiva kisata, fiilis katossa ja homma toimi. Tätä haetaan ensi viikonloppuna myös omissa kisoissa.

Subré humputteli mukana, ensimmäistä kertaa sitä vähän jännitti. Iloisesti pieni kuitenkin tervehti ihmisiä ja istui nätisti vieressä. Ensimmäistä kertaa Subré tapasi Suomessa toisia pentuja. Innokas jöötti pentu oli Subrésta liian innokas. Meidän pentu ei suinpäin rynni leikkimään vaan tahtoo rauhassa tutustua, tästä syystä aikuiset koirat on Subrésta kivempia. Pentu myös nuuskutteli parin perro pennun kanssa. Minulle riittää että tuo tutustuu muihin, Subrélla on leikkikavereita kotona ja pari mukavaa aikuista leikkikaveria.

Kisojen jälkeen suuntasimme kyläilemään. Herkullista ruokaa ihmisille ja "studio"kuvausta koirille. Kiitokset Susannalle hienoista kuvista. Tytöillä ei oikeasti ole oikeastaan mitään värieroa, vaikka näistä kuvista voisi niin olettaa.









Ei kommentteja: