maanantai 30. huhtikuuta 2012

Iloista vappua kaikille!

Täällä vietetään vappua kotosalla. Tänään olen jo käynyt koirien kanssa pitkällä lenkillä, hurtat saivat juosta täysiä vapaana ja minä puolestani nautiskelin auringosta.

Ihania muistoja Secin pentuajasta, murunen treenaa keinua 4kk
Subré pikkuinen joka on oikeasti jo aika iso tyttö aloitti tänään hyppytekniikka treenit. Pentu söi päiväruokansa treeneissä palkkoina, lihaa,puuroa ja tonnikalaa yam. Hienosti pentu selviytyi treeneistä, toistojahan tehtiin 6 kappaletta (3 taukoa ja 3) ja nyt aluksi on vain yksi "hyppy"/speedsbumps ja vielä matalampi ponnari. Seci pääsi lopuksi tekemään myös tekemään samantapaisen treenin läpi.

Seci 4kk
Meidän keinu on vihdoinkin sulanut. Lenkin jälkeen Seci sitten päätti opettaa pennulle keinun. Yhdessä likat leikkivät ja hetken päästä Seci vei Subrén keinulle kuten aikaisemmin puomille. No pentu sitten rakastui keinuun ja nyt karkailee sinne koko ajan, täysiä vaan päähän rymäyttämään keinu alas. Minulla oli hienot suunnitelmat bang gameista lähtien, miten opetan keinun sitten vuotiaana. Nyt sitten pitää laittaa jotain keinun eteen, ettei Subré leikkimisillään rikkoisi itseään.



Ei kommentteja: