torstai 28. heinäkuuta 2011

Joskus sitä voisi vaikka luulla osaavansa jotain...

Tänään kävimme kausalassa treenailemassa. Toissa päivänä katsoin erään seuran valmennustiimin treenivideoita, jossa he treenasivat Saksan MM- karsintarataa rataa, siitä sitten piirsin version jättäen alusta ja lopusta pienet palat pois. No kerrankin olimme hyvissä ajoin treeneissä, harvinaista, yleensä tulemme myöhässä tai juuri tasalta. Ehdin sitten ottaa Secin kanssa paikalla makuuta ja käydä koko lauman kanssa juoksentelemassa metsälenkin.

Rata näytti tältä, ratamestarina toiminut hieman tulkitsi lyijykynä piirroksiani päin puuta ja rakensi homman yli tiukoin välein, mutta tulipahan vähän lisää haastetta.



No pääsimmekin sitten aloittamaan Secin kanssa, ja heti alkuun hieno nolla. Vähänkö oli hienoa, olin niin varma että teemme tuota keppeille menoa vielä ensi viikollakin. Mutta niin vaan kävi, että sylkkärillä heitin Secin kepeille ja tein hurjan rankan leikkauksen, hieman Seci himmasi vauhtia leikkauksesta, mutta jatkoikin kuitenkin pujottelua. A:n viereisen hypyn haki ihmeellisen varmasti, olin aivan äimänä kun se meni niin vähällä käskytyksellä. Toisella kierroksella Seci teki aivan liian tiukan kaarroksen 2 hypylle, kerrankin näin päin, ja rima putosi alas. No sitten pikku tauko. Tauon jälkeen kilpailun omaisesti läpi, tähän asti kun paikoiltaan lähetin Secin kepeille, niin nyt juoksin ohijuoksun puomilta (kuten muillakin kerroilla) ja lähetin vauhdista kepeille. Puomin kontakti oli tänään hieno ja varma, A taas... Seci hakeutuu nyt hyvin a:lla alas asti, mutta pysyminen kontaktilla on kyllä aivan toinen juttu. En viitsi nyt A:lla äristä Secille noista karkailuista, ettei taas tule hiippailu alas tuloa, vaan otan esteen heti uudestaan perään reakoimatta mitenkään. Tämä ainakin nyt tuntui toimivan ihan hyvin. Seci oli kyllä tänään ihmeellisen kuuliainen ja innokas tekemään tasan niinkuin ohjataan. Tästä kertaa sekin, että toisessa harjoituksessa lähetin Secin putkeen 6 hypyltä ja otin 7 hypyn pakkovalssilla joka oli hurjan myöhässä, Seci oli jo hyppäämässä suoraan kun käskinkin sen pakkovalssiin ja neiti vaan lyö jarrut pohjaan ja vaihtaa aivan siivekkeessä kiinni suuntaa, tästä muuten lensi lelu palkaksi kera isojen kehujen.

Todella kivat treenit ja pitkästä aikaa agility tuntui todella jossain määrin helpolta, mutta eihän tässä tarvitse kun kertoa koiralle hyvissä ajoin mihin mennään seuraavaksi. Aina se ei vain taida onnistua...

Ei kommentteja: