Nyt on joulutauko ohi ja lähdimmekin vauhdilla uuteen vuoteen. Tiistaina oli minun koulutusvuoroni. Olisi ollut hirmuinen motivaatio päästä vain itse treenaamaan ja keskittyä vain omaan tekemiseen. Mutta eipä siinä mikään auttanut... Treenikin suunniteltiin niin, että porukka sai toivoa esteet ja aiheen ja niistä tehtiin kunnon kyhäilmä, jossa ravattiin keppejä 5 kertaa eri kulmista ihan hyvin 21 esteen rataan.
Ennen treenejä kuitenkin Secin kanssa pääsin juoksemaan. Rataa en jaksanut piirtää, mutta alussa vauhtia hallin toisesta päästä hyppytekniikka hypyt läpi, kepit, kaksi hyppyä (päällejuoksut) A, rengas vauhdittamassa ja kaksi hyppyä (päällejuoksut),putki ja poispäin käännöksellä kepeille täyskäännös kepeille. Sitten vauhdilla hallin toiseen päähän läpi jonkun jättämistä hyppytekniikka treenistä ja lähetys avokulman kepeille. Hyvin hyppi hyppytekniikat täydestä vauhdistakin, välikin oli kyllä ihan kunnollinen. Keppihaut olivat super hienot ja varmat, agilityn parhautta. Päällejuoksut oli vähän taas hakusessa, täydestä vauhdista ei toiminut mitenkään loistokkaasti homma vaati kunnon käskytyksen ja vauhdin himmausta. Kokonaisuudessa ehkä ihan hyvin, mutta treeniä tuo vaatii, eikä homma vaan toimi vielä täydestä vauhdista.
Keskiviikkona uudelleen kouvolaan. Tällä kertaa tokoilemaan. Hieman tultiin myöhässä paikalle ja jouduimme ryntäämään suoraan jo alkaneeseen ryhmään. Luoksepäästävyydet alkuun, Seci jännitti Aria hirmuisen paljon ja väisti pariin kertaan, 3. pysyi jo hyvin paikoillaan. Onneksi avoimessa ei enään moista ole. Sitten makuu 3min, jäi näkyville kun Seci stressasi taas kaikkea turhaa. Ihan hyvä meinaan toisen ryhmän koirat pistivät kunnon möykän päälle kun lunta putosi katolta, kävin sitten palkkaamassa 1,5min kohdalla kun Seci möykästä huolimatta pysyi paikoillaan. Lopussa neiti tarjosi jo päänkin laskemista maahan, ja nätisti pysyi koko makuun. Sitten yksitellen luoksetulot, välissä sai tehdä seuraamisia ja kaukoja. Seuraaminen oli hyvää, eikä Seci välittänyt muista koirista vaikka olikin ahdasta. Käännökset olivat hieman keulimista, ja kun katsoin koko ajan koiraa, niin en tietenkään voinut antaa ennakointi vinkkiä, tyhmä minä...
Kaukoja rima takajalkojen edessä, istu maahan vaihtoja. Tässä kohtaa muut koirat hieman häiritsivät, mutta ne vaihdot jotka tehtiin niin ne tehtiin hyvällä tyylillä. Sitten kouluttajan silmien alle tekemään luoksetuloa, avoimeen kun olemme menossa niin piti sitten tehdä stopin kanssa, eikä vain tylsää alokasluokkaa. No käskytyksellä kisamatkalta, vähän ollaan tuota tehty ja annoin käskyn epäselvästi, joten stoppi valui reilusti. No saatiin sitten hyvät vinkit, koira selvästi tietää mitä sen pitää tehdä, mutta motivaatiota stoppaukseen pitää nostaa takapalkalla. Loppuun vielä voi ja evl makuu, johon osallistuimme. Koira maahan ja piiloon (ensimmäinen kerta meille ryhmä makuussa) ensimmäisen minuutin aikana kävin välillä kurkkailemassa ja 1min kohdalla palkkaamassa ja loput 3min kokonaan piilossa. Seci pysyi ja oli ollut ihan rauhassa. Lopuksi vielä koiran taakse, josta Seci yllättyi ja hinasti etupäätä vinoon ja katsoi taakse, paikalla makuussa tätä ei olekkaan vielä tehty. Mutta olin silti niin onnellinen kun tuo pysyi noin hyvin.
Isäni oli vieläkin tokon loputtua kssk johtokunnan kokouksessa, joten jatkettiin treenaamista. Stoppeja lelun kanssa takapalkalla, hurjan hienoja stoppeja. Vauhdilla luoksetuloon ja siitä stoppi, eikä alku vauhti kadonnut vaikka tehtiin monta stoppia. Kyllä tuosta vielä 10 liike rakennetaan! Vähän seuraamisia ja jääviä. Liikkeestä seisomisen taakse menossa hieman katseli taakse, muuten ihan hyvä. Eipä isäni vieläkään tullut, joten agilityä. Ensin pelkkää A:ta, sitten pari hyppyä ja kepit. Päällejuoksut toimivat joka kerta, teki näköjään tiistain päällejuoksu jankkaus hyvää. Tietysti nyt oli aika helppo paikkakin, kun toisen päälle juoksun (kaksi peräkkäin) jälkeen oli vetoeste. Painavissa vaelluskengissä juoksu ei ole herkkua, mutta alkoi löytyä ohjaajalta kunnon asennetta hommaan kun piti eteenpäin päästäkseen tehdä kunnolla jaloilla töitä. Eipä siinä sitten enään muuta kun lenkille lumiseen maisemaan. Lenkin jälkeen vielä suloisen 4kk corgi vauvan rapsuttelua, Secikin suhtautui pieneen hyvin.
Ja vielä unohtui, että ajoin ihan itse treeneihin ja treeneistä pois. Huisia, kohta pitäisi olla ajokorttikin taskussa, joten voi lähteä treeneihin ja kisoihin ihan yksinkin ilman, että tarvitsee kysellä vanhemmilta ehtisikös joku kuskiksi. No vielä kuukausi pitää odotella ennen kun ikä riittää ja sitten koittaa vapaus, olen maaliskuuksikin suunnitellut lähes joka viikonlopuksi kisat, mutta pitänee nyt katsoa kisataanko ja missä. Sm ja karsinta nollia kyllä vielä tarvitaan, varsinkin se tupla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti