Meillä hurtat joutuvat aina silloin tekemään vähän töitä ruokansa eteen. Treenaaminen on leikkiä, mutta tänään koirat joutuivat aamupäivällä lumitöihin. Vetovaljaat niskaan ja pulkan kanssa lumen kuskausta paikasta A paikkaan B. Lapinkoirista huisin hauskaa puuhaa, niistä on niin kivaa kun saa luvallisesti vetää. Varsinkin vetohullu vähän alle 9v Soica riemuitsi, herra kun on aina rakastanut vetämistä, varsinkin jos mennään suksilla, mutta kyllä tämäkin homma kelpasi. Eipä uskoisi, että Soicalla alkaa olla jo ikää, mutta hyvä niin.
Seci härnäsi lapinkoiria ja "naureskeli" niille kun ne joutui töihin. Kun lopuksi kaivettiin Secin vetovaljaat esille, oli mudin ilme näkemisen arvoinen. Kyllä pikku mudi valjakossa juoksee mielellään, mutta että se yksin vetäisi pulkkaa, turha luulo tai sitten ei. Alkuun prinsessa vähän murjotti, mutta kun sai paljon kehuja homma alkoikin olla ihan kivaa.
Ensin työ ja sitten huvi, joten nyt me taidetaan lähteä treenaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti