tiistai 22. toukokuuta 2012

Secin treenipäivä

Tänään oli suuntana taas Kouvola. Seci lähti mukaan tokoilemaan. Aloitettiin seuraamisella, hienoa työskentelyä ja palkaksi pääsi juoksemaan putkeen. Kahdesta putkesta vauhtia ja luoksetulon stoppi väliin. Näin Seci pysähtyi kuin seinään, mutta sitten taas itse luoksetulossa meinaa valua. Jäävät oli täpäkät ja varmat, niitä tehdäänkin seuraavan kerran sitten kokeessa. Kaukoissa ensimmäinen istumaan nousu oli taas kiukkuttelun aihe, mudi ei nouse mulkaisee vain. Arg, juuri kun tätä ei ole käynyt reiluun viikkoon niin nyt sitten keksi. Mutta palkkaillaan vaan niin ehkä tämä tästä. Hyppyä, ensin Seci oli täh istuakko ja sitten onneksi bongasi idean ja teki monta hienoa toistoa niin ennen agia kun jälkeenkin. Noudossa tyydytään vähään, noutaa kyllä mutta palautusvauhti...

Sm tokojen  osallistuja listat julkaistiin, iik siellä meidän nimi komeili Avossa. Vielä pahempaa meidän pitää avoilla lauantaina. Ehkä olisikin pitänyt pysyä vielä alossa. No ehkä se menee hyvin, koira kyllä osaa, mutta pelkään että itse mokaan ja pilaan Secin suorituksen.

Testatiin myös tassun kestävyyttä kontaktitreenillä, hieman puomilla varoi, mutta ainakin tekonurmella juoksemista tassu kesti. Voi olla että sunnuntaina alueellinen valmennus juostaan tossu jalassa.

Subré oli mukana hengailemassa, mitattiin neiti sitten virallisella mitalla. Viikon päästä tulee 5kk mittariin ja mitta näytti 39-40cm, oikein varvistellen ja lyösästi mitattuna 41cm. Kasvupatit on jaloista jo lähes kokonaan kadonneet ja muutenkin kompaktin tuntuinen, joten alan olla aika toiveikas medikokoisesta Subérista. Isohan siitä tulee, mutta n.42cm medi olisi kyllä todella kiva. Mutta vielä pitää pari kuukautta odotella.
 

Ei kommentteja: