torstai 3. toukokuuta 2012

Vuoden ekat Kausalan treenit

Selvä kesän merkki, Kausalassa aloitettiin agit. Oli mukava nähdä pitkästä aikaa tuttuja ja kuulla kuulumisia, hienoa oli kuulla meidän yhden oppilaan urakoineen talvella epävirallisistakisoista voiton niin mölli kuin myös kilpailevien radalta.

Rata suunnittelu näytti tältä, mutta emme sitten viitsineet ruveta keinua kaivamaan talvivarastosta, jossa se on puomin palojen alta. Niin ja muurikin vaihtui hypyksi, kun emme sitä jaksaneet kantaa kontilta, hyppyn sijainnin muuttaminen korvasi keinun. Tarkoituksella helppo treeni kun muut ryhmästä ovat pitäneet talven taukoa.


Soica pääsi meidän koirista ekana, hienosti veti 9v vetsku. Myöhemmin oli muiden vuoro, nyt vaihdoin uudet kengätkin jalkaan, ja eron kyllä huomasi, on nuo uudet kyllä niin hyvät. Tällä kertaa kotona heitin teipit valmiiksi kantapäihin, joten nyt ei tullut hiertymiä. Tuntuu kun juoksisi ilman kenkiä, mutta huomattavasti paremmalla pidolla, liikkeelle lähdöt, käännökset ja kiihdytykset noilla kengillä kyllä toimii.

Seci oli tänään upea, voimaa ja nopeutta yhdistettynä kuuliaisuuteen, kääntyi hyvin ja samaan aikaan irtosi ja työskenteli innokkaasti. Tehtiin kerran numerojärjestyksessä, sitten muuten sama mutta 10-5-3- 12-13, loppuun vielä niin että lopussa ei juostu suoraan vaan käänsin ennen viimeistä hyppyä 5n väärinpäin ja siitä 13. Nollaa tippui, kuten pitääkin noin helposta treenistä.

Subré pieni kiljukaula teki melkein koko radan. Ensin 1-5 ensin mentiin 3. sijaan ei numeroituun putkeen ja toisella kierroksella 3 putkeen, kiinnipitäjä piti 1 takana ja kutsuin 2 takaa. Toisena treeninä 9-13. Sen verran huijattiin, että kiinni pitäjä piti Subré putken toisessa päässä niin ehdin paremmin 10 takaakiertoon, olen liian hidas pennulle joka paahtaa täysiä satalasissa. Subré teki hienosti puhtaita suorituksia ja leikki hurjana palkaksi. Onnistumiset kertoivat treenien olevan sopivan tasoisia.  Ei treenikaverit meinanneet uskoa pennun olevan 4kk ja vasta vähän treenannut. Höppänä on vaan niin hurahtanut agilityyn ja juoksemiseen.

Ei kommentteja: