torstai 15. syyskuuta 2011

Muta agilityä.

Tänään kävimme treenaamassa agilityä Kausalassa sateen rytmittämänä, muta sen kun lensi kun mudi juoksi. Ennen treenejä ei taas ollut mitään ideaa, hirmuinen määrä olisi treenattavia juttuja, mutta... Piirtelin sitten jotain putkijarrutus ja käännösjuttuja.

Lämmittelyissä taas laskin tuon otuksen irti, mudin kiusaksi puolet laumasta lähti isäni kanssa metsään, meidän jatkaessa ravirataa pitkin. Seci olisi sitten tahtonut juosta molempien laumojen väliä ja saada porukan kasaan, mutta ilkeä omistaja ei antanut. Seuraavaksi Seci alkoikin kytätä jalkapalloa, viereisellä kentällä kun oli jalkapallotreenit, voih kuinka hauskaa mudista olisi ollut mennä mukaan, pölliä pallot itselleen ja juosta huisin kovaa karkuun. Mutta tähänkään ei omistaja antanut lupaa, kauhean ilkeää...

No sitten itse treeneihin:



Alkuun vielä lisälämppäilyä, spurtteja ja leikkimistä. Seci pääsi myös tekemään cik & cap:ia sähkötolpan ympärille. Yllätyksekseni Seci hahmotti vasen ja oikea käskyt myös yksittäisellä objektilla, tähän asti kun Seci on tehnyt aina kahdella objektilla * * ja aina on juostu objekteista läpi ja käännytty haluttuun suuntaan. Viikkon verran vielä ainakin tehdään toistoja eri jutuilla ja sitten tuleekin siivekkeet kuviohin.

Ensimmäinen yritys, en lähettänyt 14 vaan vedin joten se tultiin väärin päin. Toisella kertaa siisti nolla. Helppo perustreeni, sopi hyvin ennen kilpailuja. Käännökset pysyivät kivasti kasassa ja koira kulki.

Ei kommentteja: