Tänään oli seuranmestikset, meidän koirista mukaan lähti vain Seci. Alkuun oli agiltyrata, jolle lähdimme kolmantena. Isäni piti ottaa Seci ulos rataantutustumisen aikana, mutta kappas vaan ei sitten ottanutkaan. Hieman oli pommi ottaa Seci autosta suoraan radalle. Onneksi sentään olin käyttänyt hieman aikaisemmin Secin kävelyllä ja juuri ennen rataan tutustumista ravautellut, eipä tuo silti mitenkään hirmuisen hyvin lämmitelty ollut. Ja energiaa oli aivan liikaa. No kolmos esteelle asti meni ihan hyvin, mutta sitten huono ohjaus ja Seci kävi A:lla. Hieman neiti otti nokkiinsa tajutessaan virheen ja loppu rata oli aika kankeaa menoa. Hyppyradalle emme sitten virallisesti päässeetkään, mutta kilpailujen jälkeen juoksimme hyppyradan läpi. Tämä oli jo paljon sujuvampaa ja vauhdikkaampaa menoa, koira kulki ja ohjaajakin jossain määrin juoksi kunnolla. Puoleen väliin asti meni hyvin, mutta homma kaatui taas sylkkäriin, jostain syystä Seci lukee sylkkärin koskemaan kahta estettä ja ampuu sylkkäri hypyn jälkeen nenän edessä olevalle esteelle välittämättä yhtään ohjauksesta, pitänee palkkaila naruleluun kiinni tuota kiinni noista, jos tuon ajatuksen saisi korjattua. Tuossa on selkeästi käynyt opettaessa virhe, kun olen usein pistänyt tarkoituksella jonkin palkkaesteen sylkkärin perään, joka samalla vetänyt Seciä hypyn yli auttaen tekemään tiukan käännöksen.
Sain tänään lappeenrannan joukkueradan videon, isot kiitokset Karitalle! Aika tylsää ja hidasta, renkaan jälkeisen hypyn käännös aivan hirveä, tuossa juurikin se meidän tämän hetkinen ongelma, ohjauskin on kyllä surkea. Hieman näkyy jo väsymys ohjaajassa ja koirassa, takana reilut 6h kisapaikalla, kaksi kisarataa ja viisi lämppäeste käyntiä, kivan kuulianen otus alkoi pieni mudi olla, varjo puolena hitaus ja kun pienelle oli ilkeästi annettu parit kurinpalautukset lämmittelyesteillä niin meno hurjan varovaista, verrattaen tuon yleiseen rynnistykseen puomilla ja keinulla. Mutta surkein on kyllä ohjaaja, turhaa kumartelua ja miksi en vaan liiku, tuo tyhmä töpötys pitäisi kyllä saada pois, ja oikeasti opetella juoksemaan kunnolla radalla. No mutta nolla se on kankea ja hidaskin nolla, aika jotain -4.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti