maanantai 26. maaliskuuta 2012

10cm kasvuvara

Tänään olisi sitten inssin aika ja se meni hienosti läpi. Mutta eipä siitä nyt sen enempää. Eilisistä treeneistä en ehtinytkään eilen kirjoitella. Joten niistä nyt tarinointia.


Pakkovalssi 2. kepit ulkopuolelta ja tiukka edestä leikkaus, jonka jälkeen pikku veto 6 ettei Seci lähtenyt takaisin kepeille. Helppoa kun osaa. Sitten käteentuloa 2viereen seisomaan ja namilla palkkaus kun Seci tuli luokse eikä mennyt hypylle. Ja tässä kohtaa neiti sitten otti nokkiinsa. Huoh, juoksujen merkkejä alkaa taas olla ilmassa. Ihanaa steriloitu narttu ja silti taas juoksut. Ja kun eniten juoksuissa minua häiritsee tuon koiran käytös, josta kärsitään sitten vieläkin. Pieni tauko väliin ja uusi yritys, nyt meni sitten jo hienosti. Loppuun tiukat leikkaukset kepeille 1-2 ja 4 kepeille leikaten ulkopuolelle. Nämä kyllä sujuu taitavalta ja jossain määrin keppihullulta mudilta.

Subré pääsi tekemään Ensin yksi hyppy ja putkeen pätkää. Pidennettiin harjoitusta kaksi hyppyä ja putkeen. Tämän jälkeen yksi hyppy putkeen, hyppy täyskäännös ja putkeen. Lopuksi vielä samaa, mutta takaaleikkaus putkella. Tauon jälkeen isäni piti Subré kiinni ja tehtiin ensimmäistä kertaa kutsuina kahden hypyn takaa, tällöin lahje oli palkka putkeen menon sijaan. Toisella kerralla jo sujui paremmin. Loppuun vielä yhdistelmä päivän jutuista, hyppy-hyppy- putkeen- hyppy täyskäännös- putkeen takaaleikkaus ja palkka heittäen hyppyjen läpi lähtöön.

Esteitä pois korjatessa koirat juoksivat vuorotellen kujasta läpi, jolloin Subrékin alkoi bongata ajatusta. Seci oli ihan innoissaan, sille taisi tulla pentuajat mieleen ja meidän hauskat kujaleikit, joiden jälkeen ei ole mikään ihme, että Seci rakastaa pujottelua.

Subré on taas hujahtanut kokoa tänään mittasin ja sain 33cm, enään 10cm medin rajaan pelottavaa, mutta ehkäpä kasvutahti tuosta kohta rupeaa hidastumaan.


Ei kommentteja: