lauantai 20. elokuuta 2011

Mikkelin kisat

Tänään olimme mikkelissä agilitaamassa. Käytiin sitten katsomassa, että kiukkuinen ja väsynyt mudi ei toimi agilityradalla. Edellis yönä veljeni baarista tultuaan oli laskenut koirat ulos ja unohtanut Secin sinne, jonkin ajan jälkeen hänelle oli tullut mieleen, että ihan kun joku olisi puuttunut, ulko oven takaa oli sitten löytynyt pieni mudi tyttö. Aamulla meillä oli aikainen lähtö kohti valkealaa, josta nappasimme Karitan ja borderterrierit mukaan. Lähtiessä jouduin kiskoa Secin sohvalta, jossa sillä oli niin mukava pesäpaikka tehtynä. Kiiressä unohdin myös antaa pikku otukselle aamuruuan.

Ensimmäisellä radalla pääsimme kaksi ensimmäistä estettä, sitten Seci ei vain tullut haltuun ottoon mukaan,vaan juoksi tasan suoraan selän takana olevalle hypylle. Sitten pieni mudi arvasi ohjaajan olevan hieman suutuksissaan ja meni kahden katsojan luokse näyttäen siltä, että "pelastakaa ohjaaja, hakkaa mut." Todella mukavaa... No kutsuin takaisin ja juostiin vähän matkaa, mutta ei vaan toiminut, Seci oli ihan tahmainen.

Toinen rata, alku meni kivasti, sitten tiesinkin etten saa sylkkäri poispäin kääntö sohimisella heitettyä Seciä takaakiertoon (kyllä, lisätään treenilistalle) Sen puoleen, etten sitä tässä kohtaa saanut edes tulemaan haltuun ottoon, joten... Pätkä juostiin vielä ja kaarroksetkin pysyivät ok:na, kepeillä tein tarkotuksella pitkän vedätyksen ja valssin päähän kesken pujottelun, jolloin Seci ampui putkeen, no uudelleen kepit ja koira syliin.

Viimeisen radan tavoite oli jopa niin loistokas, että juostaan maaliin asti, tuli mitä tuli. Päästiin jopa aika pitkälle, kunnes itse ajauduin liian lähelle peruuttaessa, jolloin Seci takaakierto hypyn sijaan ampaisi vähän matkan päässä olleen hypyn. Toisessa kohtaa sain Secin vielä karkaamaan ennen aikoja kepeille, vaikean kulman haki hienosti ja itsevarmasti, joten juoksin vain perään leikaten jyrkästi takana.Kontaktit olivat kivat, eikä koira ollut ihan niin tahmassa kun muilla radoilla.

No nyt on otettu hyllyt pois, joten toivottavasti huomenna tulee tämänkin edestä nollia.

Kisoissa pääsin kokeilemaan todella loistavia juoksukenkiä, aivan mahti pohjat, ihanat jalassa ja pohja kuvio jatkui korkeammalle kärkeen kun yleensä juoksukengissä. Nuo menevät ensi keväänä ostoslistalle, talvea kohti en viitsinyt alkaa ostamaan, nuo talvimaastojuoksukengät kun toimivat pakkasilla parhaiten. Mutta nyt löysin vihdoin ja viime ne kunnon kengät jotka todella ovat hyvät, olen meinaan agilitykenkiä sovitellut monesti läpi eikä vain ole natsannut.

Ei kommentteja: