sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Erittäin hyvä ellei täydellinen...

Kotiuduimme äskettäin lappalaiskoirien erikoisnäyttelystä Vääksystä. Tällä kertaa mukaan lähtivät vain Seci ja Soica. 8v perjantaina täyttänyt oma pikku Soicani pääsi ensimmästä kertaa veteraanikehään riehumaan ja näyttämään temppuvalikoimaansa, ja onnistui jopa siinä määrin hurmaamaan tuomarin,että sai Eh:n hienon arvostelun kera, karvan verran putosi vain laatuarvosana, silti olimme lähes voittaja fiiliksellä, kun tavoite ylittyi.

Seci ei oikein ymmärtänyt miksei sen kanssa tehty mitään kunnollista, allasosastonkin ohi piti mennä, vaikka mudi joka kerta suuntaisi ovesta sisään kohti pukuhuoneita ja oli närkästynyt kun sen huutelin takaisin. Kehäänkään mudi ei päässyt näyttelypäivänä, joten hieman oli neidillä kiukuttelemisen aihetta. Mutta mielummin raahaan mudin mukaan, kun jätän kotiin näyttämään keskisormea muulle perheelle, mudinhan ei tarvitse totella jos emäntä ei ole kotona, ainakin Seci ajattelee näin. No pääsi Seci lauantai iltana vähän tokoilemaan. Ensiksi treenailin näyttelyjuttuja Soican kanssa, ja Seci huusi lyhtypylväässä. Intoa olikin sitten tokoon hieman liikaa, seuraaminen oli hirmuista keulimista, mutta jäävät teki kivan nopealla temmolla, samoin luoksetulon. Hieman kontakti meinasi putoilla lopussa kun samaan kehään tuli kaksi lapinkoiranarttua treenaamaan näyttelyjuttuja, mutta nopeasti Seci tottui hieman erillaiseenkin häiriöön.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Missä kevät viipyy?

Lumisateesta päätellen, treenaamme hallissa vielä pitkään....No pääasiassa,että edes pääsemme treenaamaan, ja vielä hyvissä tiloissa.

Eilen olimme omissa treeneissämme. Pätkässä oli vain pari estettä, mutta kivan pituinen treeni siitä silti syntyi. A:n tein toiseen suuntaa juoksuina ja toiseen suuntaan stoppeina. Hienosti molemmat sujuivat.
Rata:



Tuosta on näköjään unohtunut 3. joka on sama kun 12.

1-5. Jätin Secin, kutsuin A:n vierestä, luotin Secin joka haki A:n vaikka juoksinkin jo edellä, Seci teki hienon juoksukontaktin alastuloon kaaren ali, jolloin ehdin 3. esteen taakse ottamaan haltuun josta kiepautin takaakierrolle, jonka jälkeen backlap.

5-8 lähetin Secin renkaalle, jolloin pystyin jäämään keinun puoleen väliin, josta käänsin Secin hyvin keinulle, ja sain etumatkan tehdä persjätön keinun eteen, josta heitto takaakierrolle. Jonka jälkeen laskin Secin käymään viimeisen hypyn, seuraavalla kerralla muistinkin sitten ottaa koiran paremmin haltuun.

9-13. Ennen 9. pieni haltuun otto, lähetys hypylle, jolloin pääsin ottamaan etumatkaa takaakiertoa kohti, Seci hyppäsi hienosti hypyn ja kääntyi sen jälkeen kivasti. Renkaan jälkeen sain Secin takaakierrolle, yritin tehdä persjättöä eteen, mutta Seci ei tullut hyppyä takaisin vaan juoksi takaa ohi. Pari toistoa lelun kanssa, ja tämäkin rupesi onnistumaan. Persjätön jälkeen sain helposti Secin kiepautettua hypylle, jonka jälkeen annoin sen irrota ja juosta ulkokautta viimeiselle hypylle.

Loppuun vielä parit toistot juoksuja yksistään A:lla kaarien kanssa, ja kerran ilman. Seci tekee ihanan hyvin ja hienosti, jaksan ihmetellä miten ainakin tähän asti tuo opettaminen on onnistunut ongelmitta, ehkäpä ne ongelmat sitten tulevat eteen kun kaaren käyttöä aletaan vähentämään enemmän. No aika näyttää...

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Tulisi jo kesä.

Hetkellisesti viime viikolla alkoi näyttää siltä, että kevät tulisi vauhdilla ja lumet hupenivat vauhdilla. Ehdin jo iloita ja haaveilla ulkotreeneistä, jotka lähenevät koko ajan jokaisen sulaneen lumihiutaleen myötä. No viikonloppuna kevään tunne haihtui uuden lumisateen myötä. Treenattavat asiat ja radat -mappi pursuaa kohta liitoksistaan, joten toivottavasti pääsisimme piakkoin treenaamaan kotioloissa ja kausalassa.

Maanantaina oli ryhmän koulutusvuoroni. Otin Secin mukaan hieman juoksentelemaan. Jätimme pätkän treeniradasta, jossa pääsimme hieman pyörimään. Oikeastaan mitään järkevää ideaa ei ollut. Puomi oli ihan kivan vauhdikas, kerran Seci teki puomille juoksukontaktin, muuten pysähtyi. A:lla teimme kaarien kanssa juoksukontakteja, jolla nyt ensimmäistä kertaa teimme käännöksiä. Seci teki super hienosti. Loppuun teimme kerran suoraan eteenpäin juoksukontaktin ilman kaarta testinä, miten Seci tekee ilman kaarta. Seci juoksi hienosti ja vauhdilla alas asti.

Agilityjen jälkeen oli vuorossa pieni tokotuokio. Aloitin tokohypystä, jolle tein toistoja lisäten välimatkaa 1-5m. Hypyssä ei ollut mitään ongelmaa, 3 toistoista tein heittäen lelun taakse, kahdessa muussa kävin Secin vieressä, mutta en ottanut loppu perusasentoa, vaan palkkasin aina seisomisesta. Hypyn jälkeen tein vielä seuraamiskuvion ja lyhyen paikalla makuun. Kivasti pieni agilitykoirani tokoili.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Hetkellinen mielenhäiriökö?

Tänään kävin aamulla vetämässä tokotreenit kausalassa, viime viikolla vedin ilman koiraa, ja nyt Seci pääsi mukaan. Pääasiassahan Secin aika meni odotellessa paikallaan makuussa, mutta pääsi Seci sitten aina vähän tekemäänkin ja näyttämään mitä hain takaa. No tuli alon liikkeet käytyä Secin kanssa läpi ja tehtyä vielä päälle seuraamista toisia pujotellen. Noiden lisäksi Seci näytti miten luoksetulo opetetaan pienissä pätkissä, tuo olikin ihan hyvää vahvistamista.

No nyt sain itsestäni sen verran irti, että katsoin noita tokokilpailuja, ja noin tavoitteeksi otin, että pääsisimme kilpailemaan 2.6. Orimattilaan, jos mahdumme mukaan... No jospa nyt tuosta saisin edes hieman enemmän treenimotivaatiota.

lauantai 19. maaliskuuta 2011

Vaihtelu virkistää

Jotenkin olen huomannut kirjoittavani aina vain agilitytreeneistä, ehkäpä syy löytyy siitä,ettemme treenaa lähes tulkoon mitään muuta kuin vain agilityä, ainakaan mistään muusta ei ole mitään kirjoiteltavaa. No mutta nyt tuleekin sitten jotain muutakin.

Torstaina kahden maan muotovalioni pääsi elämänsä ensimmäisiin virallisiin näyttelyharjoituksiin. Meillä oli agilitykouluttajien kokous hallilla, ja sopivasti sattui niin, että tuntia ennen kokousta oli samassa paikassa näyttelytreenit, joten pikku mudi pääsi muistelemaan näyttely käyttäytymistä. Pääasiassahan tuokin aika meni seisoskeluun, mutta ehkäpä se oli ihan hyväksikin Secille, joka kävi hieman kierroksilla esteiden takia. Jossain vaiheessa mudi sitten antoi periksi ja kävi makoilemaan maahan. Vihdoinkin kun pääsimme "kehään" Seci seisoi ihan kivasti pöydällä, antoi suht moitteettomasti koskea itseensä ja liikkeet olivat tietenkin Secin alaa. Maassa treenituomari hieman pelästytti Secin, joka ei ollut valmistautunut siihen,että mies koskeekin vielä, muta pienen väistön jälkeen Seci antoi koskea ihan hyvin. Ihan kivat treenit, jotka tekivät Secille varmasti hyvää.

Tänään tokoilimme pitkästä aikaa, kivasti pikku mudi muistaa kaiken ja tekee hyvällä temmolla hommia. Pitäisi nyt vaan muistaa treenata useammin ja etsiä keväälle jotkut tokokokeet, niin saisi ehkä hieman motivaatiota treenaamiseen.

No mutta vaikka alussa lupailinkin, ei tämäkään postaus voi jäädä paitsi agilitystä. Tänään teimme tokon jälkeen juoksukontakteja kotona, hetken mielijohteesta johtuen kaaret olivat sisällä joten teimme ilman, ja mikä oli hienointa Seci teki kaikki toistot täydellisiä ja hienoja juoksuja, hieman olin ylpeä pikku koirasta, joka vielä kaiken lisäksi palautti heittelemäni lelut minulle takasin.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Viime aikoina olen löytänyt itseni, joko treeneistä tai koulusta, toivottavasti uurastus palkitaan tulevaisuudessa.

Keskiviikkona suuntasimme Kouvolaan, rata näytti tältä:



2-4 kokeilin aluksi pakkovalssia 2 hypylle, pakkovalssin perään heti valssi, koiran hypätessä 3 takaaleikkaus. Tämä oli hieman epävarma tapa kun putki 17 veti puoleensa.
-Pakkovalssi tuntui kivalta, ja sopivan tiukalta

Toisena vaihtoehtona 2-4 kokeilin, backlap 2., pieni haltuunotto ennen 3. hyppyä, jolloin Seci myös automaattisesti kääntyi oikeaan putken päähän.
- Backlap on hieno, haltuunotto toimi hyvin

4-7 Secin mennessä putkeen olin suunnilleen 3. hypyn luona, juoksin siitä suoraan A:n viereen ja annoin Secin sivuirtoamisella hakea itse 5. Lähetin Secin pimeään putkeen A:n alun kohdalta, ja ehdin juuri ja juuri tehdä persjätön putken eteen.
- Sain hyvin etumatkaa kun luotin Seciin, saimme nopean, rennon ja varman pätkän.
- 7. hypyn kääntö valui ennen A:estettä kun en päässyt liikkeellä vahvistamaan kääntämistä

8-9 Sylkkärilla A:lta hypylle
- Seci luki ongelmitta ohjauksen

11-12 Kokeilin 11 hypylle sivuun valssia, mutta vaikka kuinka liikuin sivuun, Seci haki aina A:n. Paremmin toimi kun vekkasin hieman 11 ja siitä putkeen jonka leikkasin takaa.

13-15. Takaaleikattuani putkella, olen tietysti aivan liikaa jäljessä, käskyllä ja oikea suuntaisella liikeellä, Seci kuitenkin kivasti haki itsenäisesti hypyn ja ehdin tehdä valssin ja laittaa Secin toiselle takaa kierrolle, jonka jälkeen niisto
- 13. oli hieno ja pienellä kaaroksella tehty, niisto hieman valui ja jäi löysäksi

16-19. Secin mennessä putkeen takaaleikkaus ja 16 hypyn leijjeröinti.
- Kiva ja nätti pätkä.

Kivat ja aika helpot treenit, tuli hieman kertailtua radalla noita tekniikoita. A:t teimme ensimmäisellä radalla stoppeina, jotka valui, Seci meinasi tehdä juoksuina. Toiselle radalle sitten otin kaaret. Ensiksi nostelin Seciä A:lle ja heittelin lelua. Radalla Seci teki todella nätin juoksukontaktin. Treenien jälkeen vielä juoksutin A:ta ja palkkailin heitelemällä lelua.

tiistai 15. maaliskuuta 2011

Kuluttakaamme kontaktiesteitä...

Maanantaina oli koulutuspäivä. Ryhmäläisten kanssa treenailtiin kontakteja ja juostiin rataa ihanneaikaa vastaan. No kahden ryhmän treenien jälkeen, pääsimme treenaamaan omia koiria. Aiheena oli yllätys yllätys kontaktit. Kotoa muistin ottaa kaaren mukaan, tarkoituksena kerrata puomin ylösmenoja. No juostiin sitten minipuomia, keinua ja A:estettä, eri kulmista, tehden häiriöitä ja minun jäädessä taakse ym. palkkailin aina eteenpäin heittelemällä lelua. Kivalla vauhdilla ja varmuudella pikku mudi teki töitä, eikä kontaktien kanssa ollut mitään ongelmaa. Jo pidemmän aikaa olen miettinyt, jos nyt tekisin Secille A:lle juoksukontaktit, tarkoitus oli hieman pohjustaa niitä aluksi kotona, jonka jälkeen siirtää ne A:lle, mutta nyt kuitenkin päätin heittää A:n loppuun suoraan kaaren. Nostelin Seciä alastulolle ja heitin lelua, toistellen vapautusta.Hienosti lähti jo juoksut onnistumaan, ja ainakin vielä on varma fiilis noiden suhteen. Tarkoituksena olisi että Seci kuuntelisi käskyn, pysähdytäänkö vain ei, ja noita tehdään nyt sekaisin, stoppi käsky on "ota" jota olen käyttänyt muutenkin jo, ja stopin toinen vapautus käsky "mene" toimii juoksukäskynä, niin että toistan sitä pari kertaa.

Tänään sitten alotin hieman myöhässä tuon juoksujenpohjustus treenin kotona juoksutin kaaren ali lumikasasta, jolloin tuli hieman kulmaakin mukaan. Itse istuin kasan päällä ja heitin Secille lelun alas, jonka perään sai rynniä "mene mene" käskyllä. Ihmeekseni Seci toi lelun jopa suoraan takaisin, joten samalla tuli sitten noutoakin harrasteltua.

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Sert fiilistelyä...



Tässä on nyt lupaamani video meidän nolla radasta, aika järkyttävältähän tuo meno näyttää, ja siinä olisi niin paljon parannettavaa. Kauhein kohta on kyllä tuolla takana, kun hukkaan Secin kokonaan, sinne tuleekin sitten yksi ylimääräinen pomppu. A-este ja kepit mokasin itse kun en vaan juossut ohi ja vedättänyt, kuten tavallisesti teen.





sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Asenne ratkaisee!

Eilen oli kilpailujen täytteinen päivä. Aamupäivällä kävin oman seuramme hallilla kouvolan näyttelyssä, kummipojan kanssa kävin hakemassa vsp-pentu pokaalin, Bumban siskon ollessa hienosti rop-pentu, taas putsasi sisarukset pöydän.

Iltapäivällä oli sitten vuorossa lappeenrannan kisat, jo kotona olin päättänyt,että tänään nousemme 3lk, vaikka mikä tulisi. Medejä radalle oli ilmoitettu 11. Tuomarina meillä oli Mika Moilanen, jonka radat olivat sopivan haasteellista pöyrittelyä. No meidän rata oli aivan järkyttävä, kaarrokset valui, hukkailin koiran, häiritsin parhaani mukaan keppilähetyksessä, loppusuoralla Seci jarrutti ja meinasi mennä rengaasta ohi kun jouduin leikkaamaan muurilla, ettei Seci karannut takaisin kepeille. No silti asenne ratkaisi enkä antanut periksi, vaan me teimme nollan. Aika oli -3,96, radalla tuli kaksi nollaa, voitimme kuitenkin toiseksi tulleen länderin parilla sekunnilla. No sertihän sieltä tupsahti, joten pikku mudi kilpailee seuraavan kerran 3lk.

Jossain vaiheessa tuleepi sert kuva ja ehkä video, jos saamme tuon nyt videokamerasta ladattua. Videolta meno näyttää kyllä aivan järkyttävältä, eikä radassa ole muuta hyvää kun puolentoista sekunnin keinu. Mutta hällä väliä saimme nollan ja vielä voitimme, 3lk ehdimme sitten kaarroksia ja muita juttuja hioa.