Tulikuuma Zeta

Ja niin toi kesä mukanaan myös uuden teamin jäsenen, hassuine korvineen ja vielä varsin kömpelön ulkomuotonsa ansiosta mitä passelein maskottieläin mudi porukkaan, vaikka jo nyt selkeästi tosikompi tapaus kun mudit ikinä.

Wicsin muuttaessa oma-aloitteisesti äidilleni eleltiin Subrén kanssa kahdestaan tovi. Olihan se vallan mukavaa, mutta samalla nousi koko ajan korkeammaksi ajatus, että kyllä Subré tarvitsisi kaverin ettei ihan tosikoidu ja muutu erakoksi ilman juoksu- ja leikkikaveria. Ja toinen ihan omassa kotonani asuva harrastuskoira olisi varsin ajankohtainen Subrén ylitäyttä treenikalenteria katsellen.

Tietenkin tilanne tuli eteen puoli vuotta liian myöhään ja harmitti, ettei sitten tullut jätettyä Subrén pentua kotiin kasvamaan. No sitten selailemaan ja kyselemään mudipentueista, mutta sopivaa omiin kriteereihini sopivaa pentuetta ei vaan ottanut löytyäkseen. Niinpä ensin ihan vitsillä aloin pohtia, että malinoispentu todennäköisesti nuo kriteerit täyttäisi helpostikin. Vitsillä sen vuoksi, että tuntui ettei rahkeeni noin "vaativaan" koiraan ikinä riittäisi, mutta monien ihmisten kanssa ja oikeasti omia edellytyksiä ja ajankäyttö mahdollisuuksien pohdinnan jälkeen pohdinta alkoi muuttua koko ajan myönteisemmäksi.

 Yli kymmenen vuotta sitten Kouvolan sakemannien alaosastossa Atzon isäni kanssa treenatessa rakastuin ensimmäiseen malinoisiin ja siitä asti rotu on kiehtonut ja ollut listalla "pakko saada joskus kokea tuollainen koira". Aina olen pohtinut, että sitten kun on aikaa ja resursseja panostaa koiran treenaamiseen tulee malinois. Ja nyt koiraa pohtiessani, tajusin että nythän tuo kriteeri ihan oikeasti täyttyvät. Niinpä löysin itseni yhtenä iltana näpyttelemästä pentuetiedusteluja kasvattajille. Alkuun mielenkiinnosta kyselin monilta eri kasvattajilta minkä tyyppisiä pentuja on suunnitteilla ja samalla koko ajan vahvistui päätös pennun rodusta ja minkä tyyppisen malinoisin haluaisin.

Heti alusta asti toiveissa oli oma Tulikuuma, mutta en jaksanut uskoa, että minulla olisi mitään mahdollisuutta pentua saada kyseistä käyttiskennelistä. Tulikuumiin rakastuin Secin ollessa pentu Haminan agilityleirillä jossa niitä oli kaksin kappalein, siitä asti olen niihin tutustunut ja jaksanut haaveilla, että vielä joskus. Ilokseni löysin itseni Petran kanssa treenaamasta kevät talvella ja pitkäksi menneen videoiden katselu illan päätteeksi jäin kuin jäinkin toiveikkaana odottamaan ensisijaisesti omaa Tulikuumaa. Treeneissä olin ihastunut Peliin, jonka siskolle oli juuri pentue suunnitteilla. Ja niin alkoi jännitys ensin onko Mocca kantavana ja tuleeko riittävästi pentuja jne. 30.5. alkoi s.postiin tipahdella tietoa syntyvistä pennuista parin pennun välein. Lopullinen saldo oli 5 urosta ja 4 narttua. Sitten alkoikin odottelu löytyykö sieltä sopivaa pentua ja riittääkö minulla asti.

Pennut kasvoivat ja kehittyivät vauhdilla ja aika menikin mukavan nopeasti työkiireiden ja kisaamisien jne. vauhdittamana, vaikka pentu olikin kysymysmerkkinä mielessä. Yhtenä päivänä tuli s.postiin sitten varausmaksu tiedot ja en ole ikinä maksanut mitään laskua niin suurella riemulla.

Pentujen ollessa 6viikkoisia pääsin sitten vihdoin katsomaan naskalihampaisia pikku pirajoita ja mikä parasta pohtimaan mikä niistä lähtisi viikon päästä mukaani. Petralla oli jo yksi suosikki valmiina ja itse sain rajattua mielipennut kahteen, joista toinen oli sama kuin Petralla. Päätöstä en kuitenkaan osannut tehdä pienempi kokoisen Oranssin varsin täpäkän ja terävän ja hieman rauhallisemman, hyvin tasapainoisen ja avoimen Harmaan pennun väliltä. Pari päivää vielä Petran kanssa Facebookissa asiaa pohdittiin ja niin loppuviikosta päätin tehdä "järkipäätöksen" ja ottaa sen tasaisemman ja rauhallisemman pennun, enkä ole kyllä päivääkään katunut.

Ja niin meillä on nyt pari viikkoa ollut kotona Tulikuuma Zeta. Kutsumanimeksi oli tarkoitus tulla Virne, mutta jotenkaan se ei pennun tultua vaan istunut, joten loppujen lopuksi Zetasta jäi Zeta. Neiti on sijoituksessa, joten jos kaikki menee suunnitelmien mukaan tulee se tekemään joskus pennut Tulikuuma kennelin nimen alle.

Zeta on parin viikon aikana hurmannut täysin, pentua kuvaa parhaiten sana tasapainoinen. Mikään ei sitä hetkauta, joka paikassa se on kuin kotonaan ja jos mitään ei tehdä se rauhoittuu jalkoihin makoilemaan. Kun aletaan tehdä jotain niin likka on satalasissa tekemässä, super ahneena ja vahvan saalisvietin omaavana keskittyy täysin tekemiseen. Zeta on ainakin vielä varsin mukavan avoin ja sosiaalinen, joten nyt onkin pentuajan pääasiana ylläpitää tätä ominaisuutta. Mudiin verrattuna malikkapentu on kyllä varsin palikka, alkuun tuntui ettei tämä opi mitään kun ei se vaan hoksaa mitään, mutta nyt kun on oikeat tavat löytyneet niin oppimistahti on huimaa ja mudiin verrattuna välillä on jopa ihan positiivista kun koira ei jatkojalosta juuri oppimaansa ihan omaan suuntaansa.

Ja kun niin moni on kysynyt, niin laitetaan tännekin, että vieläkin mudi on se ykkösrotu. Eiköhän tuosta palikastakin varsin mudimainen malikka kasva, joten sopii varsin pätevästi tähän jengiin, vaikka vähän tosikko onkin ja on jo oppinut varsin hauskasti maastoutumaan mudin saadessa juoksuhepulit.

Zeta & Zalama 6viikkoa

Zeta 7 viikkoa

Zeta 8 viikkoa

Zeta 8 viikkoa

Zeta 9 viikkoa

Parhaat <3

Kesä tuli ja melkein menikin jo

Kesä on menty pää kolmantena jalkana juosten, yritetty pitkien työpäivien päälle tai päivätauolla tai johonkin muuhun väliin sulloen treenata koirat, kisata ja vielä pitää elämä muuten kasassa. Nyt onneksi alkaa tulla hieman lisääkin vapaa aikaa syksyä kohti kuljettaessa.

Saikin pitkälle selailla facebookkia löytääkseen ensimmäiset jutut joista ei täällä ole mainintaa, mutta tässäpäs nyt koostetta meidän kesän pääkohdista.

Kesäkuun alussa Subré veti 6 esitystä Korian Erämessuilla, Kymen Koirapalvelun "Iloinen & tottelevainen koira" esityksessä. Kaikki ei aina mennyt ihan putkeen ja paljon esityksiä piti muutella kesken kaiken, mutta hauskaa oli ja yleisö tuntui tykkäävän. Subré oli koko viikonlopun ihan haltioissaan, kuinka paljon sai pomppia frisbeetä, temppuilla ja etsiä ihmisten kanssa kilpaa kolikoita.
 Facebook päivitys kertoo ehkäpä eniten fiiliksistä:
"Kolme päivää ja kuusi näytöstä painettu ilolla läpi Kouvolan Erämessuilla. Vaikka en epäillyt koiraani, niin silti jaksoin yllättyä ja olla ylpeä hullusta koirastani, niin se vaan painoi täysiä läpi lämpöisessä kesäkelissä kaikki näytökset läpi suurella innolla pitkien päivien päälle. "

Erämessujen jälkeen Wics saapui kuukaudeksi juoksuhoitoon ja reilu viikko myöhemmin Flinga tuli perässä viihdyttämään arkeamme kuukaudeksi. Subrén kauhuksi myös toinen tytär Nana palasi takaisin, kylläkin vain pitkäksi viikonlopuksi. Kuvissa Subré, Nana & Flinga

 

Nanan hoitoviikonloppuna Subré kävi uusimassa MH-luonnekuvauksen tällä kertaa Suomessa. Mikään ei otusta hätkäyttänyt ja testi mentiin läpi varsin rennoissa tunnelmissa. Kuvaus tulee näkyviin jossain vaiheessa jalostusnettiin josta sen voi tsekata. Lyhyesti sanottuna erinomaisen hermorakenteen omaava otus, joka ei osoita agressiivisuutta tai stressin merkkejä missään vaiheessa testiä.  Reakoi, mutta mikään ei pelota, mutta ei myöskään kiinnosta, suhtautuu välinpitämättömästi niin ihmisiin kuin kaikkeen muuhunkin, suuri taistelutahto&halu ja täysin kuuro laukauksille. Oikein mukava ja tasapainoisen tasainen mudi. Kuvaajina Kai Tarkka ja Riitta Liimatainen. Testin lopuksi pääsivät Flinga ja Nana vielä kuuntelemaan laukauksia, eikä kumpikaan niistä hätkähtänyt.

MH:sta jatkettiin matkaa Vantaalle, jossa pidettiin Hyberhyber P pentue treffit. Koko pentue pääsi paikalle ja kyllä likoilla riitti riemua kun saivat juosta pitkin peltoja. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa kaikki tyttöset, joista on kasvanut oikein kauniita ja hieno luonteisia nuorukaisia.

Oonan ottama kuva pentueesta kera äippäkoiran:

 

Ja sitten seuraavana päivänä tokokokeisiin, joissa Subré päätti lähteä paikkamakuusta, vaikka onki ollut tähän asti hyvinkin varma makaaja. Tämä onkin sitten varjostanut koko loppu kesän kisoja ja samalla siitä on nyt tehty hieman isompi ongelma vahingossa kun lähdettiin tekemään pikakorjausta näistä kokeista reilun viikon päähän olevaan BH:seen ja seuraaviin tokokokeisiin.
Ensimmäisistä kokeista tultiin näissä tunnelmissa:
" Hih, olipas tokokoe Subrén kanssa, eipä ole ennen tullut tultua koekehästä naureskellen ulos moisien pisteiden kera. Odotin, että parin tunnin yöunien ja työaamun jälkeen mukana olisi väsynyt koira, mutta heh eipä ollut. Reipasta ylivirettä, suurta keulimista, pomppuja ja loikkia kera pienen ääntelyn ja alaleuan väpätyksen, pisteillä ei juhlittu, mutta juhlin sitä että minulle oli kehässä koira joka rakasti tehdä ja olla siellä juuri minun kanssani."

Reilun viikko eteenpäin mentiin sitten BH:seen kunnon makuu kovisteluiden jälkeen (tyhmää, kun olisi pitänyt ehtiä tehdä positiivisen vahvisteen kanssa vielä palautustreenejä ja saada koiran itsevarmuus takaisin). Päästiin ensin tekemään liikkeet läpi ja vire pysyi varsin mukavana ja työskentely oli mitä mukavinta. Sitten menin ja kämmäsin liikkeestä istumisen... Sitten jännittämään makuuta, jossa otus pysyi kiltisti piitkään, mutta juuri hetkeä ennen sallittua päätti lähteä hiipparoimaan luokse. Eipä siinä tuomarin auttanut kuin harmitella ohjaajan tyhmyyttä istumisen kanssa sekä makuusta lähdön huonoa ajoitusta ja toivottaa tervetulleeksi uudelleen kokeeseen, muiden liikkeiden ollessa varsin erinomaisella mallilla.

Ja pari päivää myöhemmin sitten tokokokeisiin, joihin ei olisi tehnyt mieli mennä edellisten treenien perusteella, jossa selvisi makuun olevan lopullisesti rikki kun koiruus ei suostunut jäämään edes riviin. No käytiin sitten kuitenkin kokeissa hakemassa 0 ja 10 sekaisin, makuusta lähti ja yksilö liikkeet meni varsin ylivireessä, teemalla aivan upeaa 10 tai no... 0. Tuomari jaksoi kehua Subrén potentiaalia, hullu mikä hullu, mutta valtaosa siihen sen tekemisen paloon tykästyy.

Tokokokeista seuraavana päivä suunnattiinkin sitten rallytokoilemaan kera Subrén, Secin ja dogo Kössin. Vallan mainiosti kaikki tekivät tasaiset suoritukset, jopa Subré jota piti hieman huijata ettei lähtenyt nostamaan virettä, joten mentiin lähes loppuun asti "päiväkävely" tyylillä ennen kun likka tajusi että tässähän ollaan töissä. Secille tulos tarkoittikin sitten samalla koulutustunnusta RTK2 ja siirtoa voittajaluokkaan!



Heinäkuun loppu puolella käytiin sitten vielä starttaamassa agin kisakausi Artjärvellä, jossa oli 2 starttia kaikille luokille. Subré pääsi 1,5 vuoden kisatauon jälkeen (mihin aika onkaan hujahtanut, meni pentutauko vähän pitkäksi...) Mutta hyvin muisti nostaa hirmu kiepit ja mennä niin lujaa kuin tassuista lähtee, ensimmäisellä radalla möhlin keppiohjauksen ja loppujen lopuksi en vaan ehtinyt ohjaamaan takaa kiertoa, toisella radalla paineltiin sitten puomi täysiä läpi ja väärä hyppy päälle, mutta kivaa oli painella  täysiä menemään, aivan kuten kuuluttajakin totesi " kun tämä koirakko joskus onnistuu, ei kellään muulla ole mitään mahdollisuuksia." Sitten olikin Secin vuoro ja se vasta olikin hakemista ei vaan sitten millään osunut rytmitys yhteen, vaikka treenit ovatkin menneet varsin mukavasti.

Nyt vaan lisää treeniä ja syksyn kisoja. Kesä on treenattu mahti porukoissa niin pk-jälkeä kuin tottistakin sekä löydetty kivoja tokoilukavereita, joten kelpaapi treenata. Subrén vire on jälleen saatu uomiinsa eikä nyt tehdä vähään aikaan viretreenejä, ennen kokeita kun tuli tehtyä parit valeraskaana koiruus kun oli hieman laiskan oloinen.

Niin ja Subrén ja minun talous saanut kolmannen ihan pysyvän jäsenen heinäkuun aikana, mutta siitä pitänee tehdä ihan oma päivityksensä lähipäivinä. :)