torstai 10. joulukuuta 2015

Wics astutettu :)

Wics astutettu tänään onnistuneesti vallan hurmaavalla pieni kokoisella (n.39cm) upea turkkisella Zuzmolla. Lisää reissusta kunhan palaillaan kotiin maanantaina. Toiveissa olisi saada vielä astutus onnistumaan toiseen kertaan :)

lauantai 5. joulukuuta 2015

Helsinki Junior Winner -15 Hyberhyber Pannacotta




Tänään oli jo hieman juoksujen alku huumassa unohtunut messari Helsinki Winner näyttelyn merkeissä. Kehässä esiintyi meidän teamista Kina junior nartuissa. Kehän meni vallan mallikkaasti, heti tuomarin syliin tervehtimään ja muukin esiintyminen hoidettiin kunnialla, mitä nyt osa ravaamisista meni remmiä puren ja leikiksi pistäen, mutta tuomari ihastui sitäkin enemmän ja kehui erinomaista persoonaa. Junior narttu saa olla hieman vallaton, mielummin reipas ja energinen kuin arka ja tutiseva :) Paras narttu kehässä ei sitten enään riittänyt keskittymistä esiintyä, joten lopputuloksena ERI SA JUK1, PN3, VARA-SERT, Helsinki Junior Winner-15

Arvostelu: " Typical temperament, good proportions, beautiful head, correct bite, strong bones, good angulations, normal movement" Tuomari: Stefanescu Christian, Romania.

Onnellinen kasvattaja toki osti kauniille tytölle voittajaruusukkeen, jotta saatiin palkintokuvia napsittua :)








 
 HH Puhuri rynnisti innolla Houkutusten HighWaylla HSKH joukkueessa ja pääsivät hienosti semifinaaliin asti. Huomenna vielä uusi yritys tavoitella nopeinta aikaa, esitys tapahtumakehässä klo 12-12.30

 
Ren

Kamera ei pysynyt tumman koiran mukana, joten tässä vähiten suhruin kuva :D
Flingaa ei valitettavasti huomenna kehässä nähdä. Neiti oli askarrelut yksin ollessaan ja syönyt kasan rimadylejä, joutuen tiputukseen yön yli Viikkiin keskiviikkona. Flinga on toipunut episodista ennalleen ja on oma pirteä itsensä, mutta ei doping säädösten vuoksi voi huomenna kehään osallistua.



 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Juoksut alkoivat

Tuleva isä pentuna <3
 

Wicsin juoksut alkoivat viime viikolla, joten heti viikonlopun messarin jälkeen otamme suunnaksi Unkarin. Jos kaikki menee nappiin odotellaan pieniä gigguroita helmikuun alkupuolelle ja luovutus menee mukavasti kevääseen. Mikäli oma pikku mudi kiinnostaa, lisätietoa pentueesta löydät yläpalkista: Pentuja tulossa.

Messarissa viikonloppuna esiintyy lauantaina junior nartuissa HH Pannacotta "Kina" ja sunnuntaina varsin karvattomassa kunnossa oleva HH Pikkaisen Possu "Flinga". HH Puhuri "Ren" esiintyy Houkutusten HighWay kisassa molempina päivinä klo 12-12.30.


RTK1 Ren


Viime viikonloppuna saatiin ensimmäinen Hyberhyber koulutustunnus kasaan, kun juuri 13kk täyttänyt Ren nappasi 96/100 pojolla kolmannen tuloksen rallytokosta ja näin ollen tunnetaan nyt RTK1 Hyberhyber Puhuri. Flinga samaisista kisoista 93/100 ja toinen kiinnitys koulariin, joten perästä tullaan kovaa vauhtia :)

Renin suoritus: Klick
Flingan suoritus: Klick

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Tottelevaista


 

 
Taas on tehty vähän sitä ja tätä, nautittu syksystä, treenattu ja vähän kisattukin. Zeta on kasvanut kohisten ja pääsi ensimmäiseen tottisvalmennukseensakin. Nyt löytyi sopivasti aikaa tulla kirjoittelemaan vähän ylös meidän kuulumisia, kun koiratkin nukkuvat sopivasti Flingan parin päivän vierailun jäljiltä.


Zeta 5kk

Zeta 5kk


18.10 Subré kävi Kouvolan tokokokeessa, jossa oli tuomarina hyvin tiukka mutta asiallinen ja mukava Pirkko Bellaoui.

Ja kotiin lähdettiin tälläisen rivin kera:
Paikka makuu: 10
Seuraaminen: 0 Koira kävi vähän oikealla puolella välillä ja duunaili vähän kaikkea, ei vissiin oikein tajunnut vasta kun kaavion lopussa että oltiin tekemässä jotain.
Liikkeestä maahan 9 (Varmistin katseella, että menee maahan)
Luoksetulo 9 ( Katsoin vasemmalle samalla kun käskin sivulle)
Noutoesineen pito: 10
Kaukot: 10
Estehyppy: 9 ( Sama kun luoksetulossa...)
Kokonaisvaikutus: 8
159 & II- tulos.

Ja kyllä harmitti, eipä ole ennen seuraaminen mennyt noin pieleen...


Subré


22.10. Pikku pyörremyrskyt täyttivät 1v! Yritän joku päivä keräillä kaikista kuvia julki omaan julkaisuunsa, jokaisesta tyttösestä on kasvanut varsin kauniita nuoria mudeja :) Seuraavaksi jännitelläänkin likkojen terveystarkkeja, jotka on suunnitelmissa lähiaikoina.


Äippäkoira & Flinga 1v synttärikakkua nauttimassa.

Kina

Kotte

Mitra


Nana
Ren. c. Miranda Mäki

31.10. Kävimme Lahdessa rallytokoilemassa Subrén kanssa ja treffailtiin samalla Reniä joka oli myös kilpailemassa. Rennie osallistui alokkaaseen ja nappasi toisista kisoistaan toisen koularin kiinnityksen tuloksella96/100 kera Tuomarin suosikki -palkinnon. Subré pääsi tassuttelemaan avoimen luokan radalle, josta 85/100. Video Subrén suorituksesta: Klick



Ren kera palkintojen


1.11. Flinga kävi rallytokoilemassa Jyväskylässä ensimmäiseltä radalta oli kasassa 98/100 mutta ohjaaja meni pudottamaan hihnan maalissa, josta hylky. Suoritus kuitenkin riitti tuomarin suosikki -palkintoon. Toisella radalla hihna jo pysyi kädessä ongelmitta ja Flingakin sai koulariin oikeuttavan tuloksen 97/100. Video Flingan radoista: Klick


Flinga
 

7.11. Käytiin sitten pitkästä aikaa agilitaamassa Kssk:n seuranmestaruuskissa. Seci pääsi ensimmäisenä rynnimään radalla ja painelikin kunnon vauhtia kera parin ylimääräisen kaarroksen ja väärään suuntaan kääntymisen, no pelastelulla maaliin nollalla mikä riitti ylivoimaiseen voittoon hyppärillä. Agirata olikin sitten aika haastava tai no ei mikään paha, mutta treenaamattomuus alkaa näkyä pahasti... Koiruus sitten karkasi siellä missä sen arvelinkin, mutta yllättäen se tuli tiukasti välistä vedon eikä liitänyt vaan läpi siitä, mutta toki sitten karkasi siinä vaiheessa kepeille. Medeistä vain yksi sai tuloksen, joten Secin voitto nolla ekalta radalta riitti Seuranmestaruus 2 sijaan.

Subré taas meni hippasen lujaa ja ehti matkalta napata yhden yli määräisen hypyn. Kivaa oli silti, hauska otus ehkä vähän hullu, mutta lujaa se menee :D


Seci, Flinga, Zeta & Wics



Tälläistä tällä kertaa, Wicsin juoksujen odottelu jatkuu, toki mitä enemmän niitä odottelee niin sitä pidemmälle niiden alku venyy.
 

keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Syksystä nautiskelua

 


 

 
 
Talvi tekee tuloaan, mutta toivottavasti saa vielä hetken nauttia luonnon väriloistosta ja auringon lämmöstä. Lehdet putoilevat puista nopeaa tahtia ja sitäkin nopeampaa tahti on malin pennun kasvu. Zeta on saanut nyt kaikki rokotukset kuntoon ja yhteyskin on alkanut yhteiselämään löytyä. Elämä malinoisin kanssa on ainakin vielä ollut yllättävän helppoa, otus on vaan niin tasapainoinen ja rauhallinen, ettei sen elämää oikein mikään järkytä. Se elää täysiä omistajalleen ja miellyttämishalu on hyvin suuri, palikka se on järjen puolesta ja nyt kun sen olen konkreettisesti tajunnut niin pentu oppii asioita hurjaa vauhtia ja mudiin verrattuna on jopa välillä ihan kiva kun koira tekee kerta toisensa jälkeen juuri täsmälleen kuten se on opetettu eikä edes yritä keksiä itse mitään parannusehdotuksia. Mutta kyllä malin kanssa elämä on samaan aikaan vahvistanut tunnetta, että nuo suuren sydämen ja sielun sisältävät mustaksi varjoksi kutsumani mudit ovat vaan se THE rotu. Niiden tapa elää täysillä, nauttia elämästä ja samaan aikaan olla niin uskollinen omalle ihmiselleen kuin itselleen tekee mudista ihan omanlaisensa ja kun katsoo omaa mudia silmiin voi samaan aikaan nähdä suuren palon elämään kuin lämpimän rakkauden. Malinois on koira, siinä missä mudi on ystävä kaikissa sen hyvissä ja huonoissa merkityksissään. Joskus olen kuullut hyvän kuvauksen mudista: " Mudi ei hyppäisi kaivoon jos käskisin, mutta se hyppäisi perässä jos menisin edeltä". Vaikka ei malinois varmaan tule olemaan viimeinen tähän talouteen, tähän laumaan sopii vallan passelisti yksi vähän yksinkertaisempi otus.



Wicsin juoksujen alkua odotellaan jo monella taholla varsin innokkaasti. Toiveet pentueelle ovat kovat, mutta eipä auta kuin odotella juoksujen alkua ja Unkarin matkaa. Karvaa Wics pudottaa jo reipasta tahtia, joten juoksujakaan ei varmaankaan tarvitse enää kauaa odotella.



Syksyn kisakausi on potkaistu käyntiin, vaikkakin agilityn suhteen elelläänkin vähän tyhjäkäyntiä ja odotellaan taas innon löytymistä ruveta tekemään töitä sen verran että viitsisi koiria kisoihin ilmoitella. Tokoa, rallytokoa ja pk lajeja on sen sijaan tehty innokkaammin jo siitäkin johtuen että koipeliini Zetaa ei liiemmin uskalla esteille laskea, vauhtia kun piisaa, mutta järkeä ei, taitaa olla tässä laumassa vallan tarttuva tauti.


Secin kanssa kävin 3.10. Kouvolassa agikisoissa, joista ei jäänyt oikein mitään mainittavaa...Kaksi ensimmäistä rataa rynni mihin sattuu ja kolmannella tuli sitten esteistä ohi kun toisella sanoin rumasti rynnimisestä.



Rallytokossa kävimme kisaamassa SM-kisoissa Ylöjärvellä 4.10. Subrén ja Kössin kanssa. Subrén kanssa mentiin hyvin melkein loppuun asti, joskin se oli kummallisessa unessa vähän koko radan ajan. Lopussa sitten kerättiin urakalla virhepisteitä yhdeltä kyltiltä jolla pudotin kaksi kertaa hihnan, Subré hyppi vasten ja laskin askeleet väärin. Oletin hihnan pudotuksesta tulleen hylky, mutta hupsista tulikin vain -10, joten 84/100 Sub lisäsi nimensä eteen RTK1. Kössi samaisissa mittelöissä 89/100 ja Suomen ensimmäinen RTK1 dogo argentino.



Seuraavana viikonloppuna sitten olikin Kouvolan rallytokokisat, johon lähti Seci voittajaluokkaan ja Sub & Kössi avoimeen. Secillä meni alkurata hyvin, mutta sitten oikealla puolella spiraalinseuraamisessa alkoi jätätys eikä paineistumiseltaan palautunut vaikka pääsikin sitten vasemmalle puolelle, joten eipä 63/100 tulosta saatu. Sitten olikin Kössin vuoro, joka möhli 3 ja 4 liikkeen ja paineistui siitä joten hiipparoi pari seuraavaa kylttiä perässä keräten sitten reippaasti miinusta. Subrén kohdalla oma asenne oli jo aivan liian huono kahden epäonnistuneen suorituksen jälkeen ja itse pilasin sitten sen suorituksen, koossa oli -6 kun päädyttiin keskeyttämään ja Sub kävi vielä sitten loikkaamassa hypynkin joten lopputulos hylky. Ei se paperilla näyttänyt niin pahalta kun tuntui, joten olisi vaan pitänyt tsempata loppuun asti ja tehdä kunnolla, sen olisi koirakin ansainnut...

perjantai 2. lokakuuta 2015

Kuvia

Kävin pari viikkoa sitten Helsingissä pyörähtämässä ja katsomassa P-pentueen Flingan & Renin agilitailua. Subré pääsi toki samalla vähän fiilistelemään esteille.

Oonan ottamia kuvia:

















Ja vielä pari kuvaa tyttärestä, joka on perinyt saman hullun asenteen agilityyn, mikä emällään. Flinga:







 

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Renin tykittelyt

c. Oona Mäki

Ren & Oona kävivät viime viikolla Tehis Cup viimeisessä osa kilpailussa ja tykittelivät erittäin tiukassa kisassa super medi mölleistä sijan 3. -16,40 etenemällä 6,03m/s. Viime ja tästä kisasta kerätyt pisteet (nolla voitto)  riittivät samalla cupin 2 sijaan. Vallan vakuuttava suoritus juuri 11kk täyttäneeltä :)

Ren osallistui nakkihaasteeseen, suuhun mahtui 5 :D

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Mudi pentuja

Tarkimmat blogin seuraajat ovat ehkäpä huomanneet jo aikaisemmin päivittyneet pentuesuunnitelmat Wicsille ensin keväälle. Urosta etsimme pitkin maailmaan yhdessä Vikin (unkarilainen mudi kasvattaja Köves-Bércy Betyár) kanssa ja lopulta löysimme varsin kriteereihin sopivan Unkarista. Nyt sitten vaan odotellaan juoksujen alkua ja Unkarin reissua :)

Pentu suunnitelmia keväälle 2016 

Mudi pentue suunnitelmia alkukeväälle 2016. Wics astutetaan seuraavista juoksuista (tod. näk. marraskuussa) unkarilaisella työkoirana toimivalla Zuzmólla. Pentueeseen on odotettavissa mustia ja blue merlejä pentuja pitkä ja töpöhäntäisinä.


Emä: Kormosvári-Hajtó Virgonc "Wics"
Väri: musta
Koko: 41cm
Tervetulokset:Lonkat/HD: B/B (Suomi -15)
Kyynäreet/ED: 0/0 ( Unkari -14)
Polvet: 0/0 (Unkari -14)
Silmät: Terveet (Suomi -15)
Tulokset:
Näyttelyt: ROP & SERT
Jalostustarkastettu Unkarissa.
















Isä: Királytanyai Zuzmó
Väri: Blue merle
Häntä: Töpö
Koko: 40-41cm

Terveystulokset:
Lonkat:HD: B/B
Kyynäreet/ED: 0/0 (A)
Patella: Terve/ Free

Tulokset:
Jalostustarkastus
Unkarilainen luonnetesti: Erinomainen, laukausvarma
Paimennustaipumustesti






Wics
Wics on tammikuussa 2015 Suomeen muuttanut narttu, joka nykyään asustaa äitini koirana. Wics tuttavallisesti Viipotinta kuvaa parhaiten sana  kiltti, se on hyvin helppo koira niin arjessa kuin harrastuksissakin.

Wics tulee hyvin kaikkien kanssa toimeen, rakastaa ihmisiä ja läheisyyttä eikä omaa oikeastaan minkäänlaista terävyyttä tai aggressiota. Wics on hyvin tasapainoisen rauhallinen ja säilyttää toimintakykynsä hyvin eri tilanteissa.  Rauhallisuudesta huolimatta Wicsistä löytyy tarvittaessa hyvinkin paljon vauhtia, täpäkkyyttä ja poweria sekä hyvin viisas kujeileva paimenkoira, jolla on pilkettä silmäkulmassa keksiä mitä ihmeellisimpiä tempauksia.




Wicsillä on suuri laumavietti ja miellyttämisen halu, joten sen "arki"kouluttaminen on ollut varsin helppoa kuten myös vapaana pito.
 Wics on ohjaaja pehmeä, mutta hyvin helposti motivoitavissa ja innokas oppimaan sekä työskentelemään ihmisen kanssa. Wics on aloittanut treenailemaan agilityä ja tokoa.



Wicsillä on Unkarissa yksi pentue, Kormosvári- Hajtó B (4 urosta + 2 narttua) , jotka ovat nyt vuoden ikäisiä. Kaikki pennut vaikuttaisivat olevan pieni kokoisia ja kehittyneet niin luonteen kuin ulkomuodonkin puolesta varsin lupaavasti.




ZuzmóZuzmó on unkarilainen nautakarjatilan työkoira, joka vastasi kaikin puolin sitä mitkä kriteerit luonteen puolesta pentueen isälle olin asettanut. Zuzmó on hyvin itsevarma, tasapainoinen, sosiaalinen, avoin, rohkea, taistelutahtoinen ja työssään periksi antamaton uros, jossa on paljon voimaa ja vauhtia.

Zuzmó on kaikin puolin terve, kaunis rakenteinen koira, joka on läpäissyt erinomaisesti niin jalostustarkastuksen, luonnetestin kun paimennustaipumustestin (paimentaa hyvin niin nautakarjaa kuin lampaita). Zuzmón lähisuvussa on monia toimivia ja hyviä harrastuskoiria eri lajeissa.





Hyberhyber pennut luovutetaan aina yli 8 viikkoisina eläinlääkärin tarkastamina, useaan kertaan madotettuina kera pentupaketin ja kasvattajan elinikäisen tuen. Pennut sosiaalistetaan monipuolisesti ja ne tottuvat niin arjen asioihin kuin erilaisiin alustoihin ja ääniin.